sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Miksi katosin

Lähdin täältä blogimaailmasta aika vauhdilla ilman selityksiä. Selityksiä sille ei tarvita, enkä tätä asiaa käy läpi sen vuoksi, vaan siksi, että tää asia on musta todella järkyttävä ja vaivaa mua edelleen. 

Miten niin sinua on kiusattu koulussa? En edes muista ala-asteelta, että olisit kiusattuna ollut, vaikka samaan aikaan oltiinkin koulussa. Kuuluit niihin "suosikkeihin". Mutta jos käännetään asia toisinpäin, niin sinähän se kiusaaja olet ollut parhaan kaverisi kanssa. Sotkit kaverisi asuntolahuoneen vaikka ties millä, teitte hänen kuvista feikkiprofiilin ja kirjoittelitte kaikkea tyhmää sillä + yritit työntää hänet myös junaraiteelle. Sääli vaan, että yrität tässä sinun blogissa olla niin "viaton enkeli" kaikkien ihmisten nähden. Kenelle oikeasti pystyt edes olemaan ystävä kun puukotat selkään kuitenkin. T. Kiusatun ystävä.

Sain kuolemaa käsittelevään postaukseeni anonyymin kommentin joka sai mut samaan aikaan  hämmentymään, voimaan pahoin ja ahdistumaan laajasta skaalasta tunteita joita en osaa nimetä. Mulla ei oo mitään tarvetta sensuroida tätä kommenttia enkä jättänyt sitä julkaisematta sen vuoksi, että en tohtisi paljastaa näitä asioita itsestäni. Jätin kommentin julkaisematta, koska se oksetti mua. Kuka voi tulla sanomaan toiselle ihmiselle, että häntä ei ole kiusattu? Käsittelin postauksessani omia tuntemuksiani ja kuoleman toivomista mainiten kiusaamisen ja pahan olon sinä aikana. 

Kuolema 8/2016

"Muistelen jo nuorempana ajatelleeni, että olisi mukava mennä illalla nukkumaan ja olla heräämättä aamulla. Varsinkin ala-asteen loppu puoliskolla alkoi tietynlainen alamäki ja pahoinvointi jolloin toivoin ettei mua olisikaan. Yläasteella aloin viillellä tunteakseni jotain, mutta ikinä en käynyt lähelläkään sitä rajaa, että olisi pitänyt edes tikattavaksi lähteä. "


 "Erittäin vahvasti toivoin kuolemaa esimerkiksi niinä aikoina kun mua kiusattiin koulussa."


En ikipäivänä olisi uskonut joutuvani todistelemaan, että mua on kiusattu? Tai hakemaan oikeutusta mun tuntemille tunteille? Enkä ikinä ole kieltänyt, ettenkö olisi nähnyt myös sitä toista puolta, kiusaajana olemista.

 #kutsumua 9/2014

 Ala-asteella mua kiusattiin lähinnä haukkumalla ja yksin jättämällä. Kyllä mä aina hyppynarun pyörittäjäksi kelpasin, mutta hyppimään yleensä pääsi vain ne suositut tytöt.

Yläasteella kiusaaminen oli vakavempaa. Jossain vaiheessa musta tuntui, että koko koulu oli mua vastaan. Mua haukuttiin, uhkailtiin ja seurattiin koulumatkoilla. Mä kuulin, että mut aiotaan hakata. Pikku hiljaa tilanne ajautui siihen, että en uskaltanut mennä enään kouluun.

Ammattikoulussa mulle tirskuttiin ja oltiin niinku mua ei ois ollutkaan.

Työpaikoilla mua on nöyryytetty muiden edessä, niin työntekijöiden kuin asiakkaiden, haukuttu ja tehty selväksi, ettei musta oo mihinkään.

Mä en vieläkään mielelläni puhu siitä, että mua on kiusattu. Mua varmaan jotenkin nolottaa se. Oon varmaan ihan sikahuono kun mua on kiusattu ja siitä on saatu syy siihen. Muhun sattuu niin maan perkeleesti vieläkin kun ajattelen niitä hetkiä jolloin oon pelännyt kouluun menoa ja ahdistunut siitä, ettei kukaan tykkää musta. 

Mä en oo pelkästään kiusattu, mä oon myös kiusaaja. Mä oon aiheuttanut ahdistusta jopa mun läheisille ihmisille vaan siksi, että oon hakenut hyväksyntää. Mä oon haukkunut ihmisiä jotka ei oo tehnyt mulle ikinä mitään pahaa. Mä oon varmasti sanoillani tai teoillani saanut aikaan sellaista pahaa mikä vaikuttaa varmasti niihin ihmiin vielä tänäkin päivänä. Mä en tiedä miten mä voisin korvata sen. Mä voisin pyytää miljoona kertaa anteeksi parilta ihmiseltä, mutta ne pyynnöt ei poista sitä tuskaa. Mä toivon todella, etten oo oikeasti aiheuttanut kenellekkään mitään sellaista mitä ne joutus tuskissaan muistelemaan vieläkin, toivon, että se on vaan luulo mun päässäni. Jos joku sellainen henkilö lukee tätä, jolle olen pahaa mieltä joskus aiheuttanut, niin anteeksi tuhannesti.

Alunperin ajattelin, että käyn tän tapauksen/tapaukset/tässä esillä olevat asiat perinpohjaisesti läpi. Lopulta, tätä postausta päivästä toiseen uusiksi kirjoittaessa ja tekstejä pyyhkiessä.. Tulin lopputulokseen, että mun ei tartte palata ajassa taaksenpäin eikä selitellä tapahtuneita asioita. Tietäjät tietää ja kaikki ei tiedä asioiden oikeita laitoja. Se, mille asiat näyttää ulkopuolisen silmissä tai kuulostaa jonkun ihmisen kantilta, ei kerro koko tarinaa.

Tiivistän tähän nyt vaan. Kyllä, olen kiusattu. Kyllä, olen ollut kiusaaja. Kyllä, olen puukottanut selkään ja tehnyt hölmöjä asioita. Kyllä, olen vihannut ja vihaan itseäni edelleen tiettyjen asioiden vuoksi. Kyllä, kadun melkeinpä kaikkia asioita, mitä olen tehnyt kouluaikoina. Kyllä, olen tehnyt virheitä. 

Voinko tänä päivänä menneisyydelle mitään? Voinko tehdä jo tehtyjä asioita toisin? Eikö mulla oo lupa päästää irti menneistä asioista ja päästä elämässä eteenpäin, pitääkö mun päivästä toiseen kiduttaa itseäni jollain paskoilla muistoilla? En, en ja ei mun mielestä. Se mihin mä voin vaikuttaa on edessäpäin, ei takana. 

Vastikää mun eteen tuli työmaalla tilanne jossa kohtasin yhden mun kiusaajan yläasteelta. Oksetti, pyörrytti.. Väpätin ja nieleskelin kun päässä kelaantu läpi paskoja muistoja.. Olin varma, että saan kohtauksen. Tyyppi tuli samaan työpaikkaan ja yks työtoveri esitteli meitä toisillemme. En tiedä, mitä tyyppi ajatteli silloin, mutta oltiin kuin ei oltaiskaan ikinä tavattu. Juteltiin porukassa niitä näitä. Tyypin poistuttua mun alueelta pois, kerroin parille läheiselle työtoverille mun fiiliksistä. Kumpikin tuumas, että ei helvetti ja he vihaavat nyt kyllä tätä tyyppiä vaikkeivat vielä ehtineet häntä tavatakkaan. Mun mielestä heidän ei tarvinnut reagoida näin eikä perustaa mielipidettään siihen miten mä koen henkilön tai mitä mun menneisyydessä on tapahtunut. 

Nykyään nään tyyppiä työmaalla silloin tällöin ja välillä ollaan samassa porukassa toista tuntiakin juttelemassa. Ei mun tartte saada kohtausta. Tyypillä on hauskoja juttuja ja hyviä pointteja, hän kommunikoi mun kanssa ihan normaalisti ja on kohtelias. En halua puhua anteeksiannosta, paremminkin olen hyväksynyt sen, että hänellä oli nuorempana paha olo/jokin tarve tehdä se mitä teki, olipa syy mikä tahansa, mä olen hyväksynyt sen ja voin tänä päivänä toimia henkilön kanssa. Voihan se olla, että henkilö miettii musta pahoja tai kaakattaa kotonaan, mutta mitä sitten? Kunhan voidaan käyttätyä niinku aikaset ihmiset ja tulla toimeen niin ihan sama. 

Miksikö tämä tarina? No siksi, että tässäkin olis voinut valita polun a) takertua menneisyyteen tai b) suhtautua tulevaisuuteen. Valitsin jälkimmäisen.

1 kommentti:

  1. Mua niin järkyttää toi kommentti mitä oot saanu siltä anonyymiltä :'( en ymmärrä mitä hän luuli sillä saavuttavansa? En yleensäkkään ymmärrä tuota kiusatuksitulemisen vertailua.. ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen kuullut lauseen "eihän tuo nyt ollut mitään, mutta kun mulla oli näin".. jos asiat laitetaan anonyymisti samalle viivalle, voi jokin asia tuntua pahemmalle ja isommalle koettelemukselle kuin toinen, mutta se saattaa asian vakavuudesta huolimatta tuntua tasan yhtä pahalta. Miten joku on oikeutetumpi tuntemaan enempi ahdistusta ja surua kun toinen? Jos sille linjalle lähetään niin aina on maailmassa joku jolla on asiat vielä huonommin, mikä täten ei oikeuttaisi siihen sen hetken surkutteluun :/ ja tosiaan kaikki ei näy päälle päin. Kukaan meistä ei pysty oleen joka tilanteessa läsnä, on varmasti miljardeja asioita mitä emme näe vaikka kuinka olisimme siinä vierellä, se ei tarkoita sitä etteikö niitä olisi ollut! Hetkii mahtuu niin paljon eleitä, piiloviestintää yms. Mitä ei kukaan voi kaikkea havainnoida. Miten siis joku voi sanoa ettei muka ole kiusattu? En ymmärrä..
    Mutta vaikka hetkeksi tauolle menitkin kirjoittamisesta oon äärimmäisen onnellinen, että olet palannut kirjoittamisen pariin ^_^ jokaisella meillä on menneisyytemme, niissä on varmasti itse kullakin sellaisia asioita mitkä voisi pyyhkiä pois, mutta kuten hienosti sanoit, niin se mihin me voimme nyt vaikuttaa on tulevaisuus :)
    Huh, olipa kuumottavaa, että työpaikallasi oli entinen kiusaajasi :/ itse en ole enää törmännyt yläaste aikaisiin kiusaajiini, voi olla että tuntisin alkuun myös lievää ahdistusta.. Mutta jollain kierolla tavalla haluaisin päästä heidän kanssaan keskustelemaan, että miksi tekivät niinkuin tekivät ja haluaisin tietää, että kaduttaako heitä tekemisensä näin aikuisena, kun sitä jätkeä ehkä mahdollisesti on tullut noilta ajoilta lisää! :)
    Piti viel sanoo: oot ihana ihminen <3 rohkee ja vahva <3 *halaus*

    VastaaPoista