tiistai 9. tammikuuta 2018

Kykloopin kurinat

Heh. Otsikosta saatte kiittää Eniä

Näin se vaan tämäkin päivä tuli vastaan. Päivä, jolloin uskallauduin tänne palaamaan. Tai oikeastaan niin, että tuli sellainen olo, että mun on saatava taas tää homma käyntiin. 

Koko sen ajan kun oon ollut poissa, oon kaivannut takaisin. Monta kertaa olen kirjautunut sisään ja samantien ulos. Enään ei ole tarvetta kirjautua ulos. Nakit vilistäköön näppäimistöllä! Huraa huraa. 

Sitä en tiedä, johtaako tämä paluu mihinkään, mutta katsotaan. Voihan se olla, että seuraavana päivänä olen hävinnyt taas kuin pieru saharaan. 

Onko täällä bloggerin ihmeellisessä maailmassa enään muutenkaan kyllä ketään? Huhuu, nyt saa hihkaista! Mulla voi mennä hetki päästä taas kaikesta kärryille. 

Missä oon ollut, mitä oon tehnyt, mitä mulle kuuluu? 

Tätä näppäillessä tuumiskelen vielä, annanko palaa tähän kunnon perinteisen sekametelisopan vai jaanko näitä asioita omiin postauksiin.


Viimeisimmästä postauksesta on aikaa hurahtanut yli vuosi. Sanomattakin selvää, että paljon on kerennyt tapahtua. Oon mietiskellyt muuttuneeni varmasti paljon siitä mitä oon ollut kun viimeksi oon tänne postaillut, mutta kun noihin vanhoihin teksteihin palasin, ymmärsin, että enpä juurikaan.

Suurimpia asioita mitä oon tehnyt mun poissaolon aikana.. Oon karsinut mun elämästä myrkylliset ihmiset pois ja voinut niiiiiiiin paljon paremmin. Ei enään mun voimavarojen viemistä eikä mun kuormittamista, ihmissuhteissa sen pitää olla molemmin puolista yhtälailla, antaa ja ottaa, tukee ja olla tuettu, puhua ja kuunnella ja.. Sellainen viha ja inho mulla vielä pyörii sisällä, mutta en osaa sanoa, onko se mua itteäni kohtaan kun oon antanut itestäni niin paljon ottaa vai onko se niitä ihmisiä kohtaan jotka ovat käyttäneet mua vaan omien ongelmien vuodatuskanavaksi. Minäkin olen arvokas ja minä ansaitsen ympärilleni ihmisiä jotka hyväksyvät mut vikoineni ja ottavat mut huomioon. En ole pelkkä kuulotorvi joka levittää kätensä suureen halaukseen. Olen toki sitäkin, mutta en pelkästään vain ja ainoastaan sitä.

Toinen suuri asia, ainakin mulle.. Oon päässyt töihin. Kyseessä on vuoden pesti, mutta tämän 3 kuukauden aikana mitä olen töissä ollut, olen saanut kipinän mahdollisesti uudesta ammatista jota lähteä tavoittelemaan jossain vaiheessa.

Mainittakoon sekin, että nyt viime kesänä me muutettiin isompaan kämppään. Kaikki asiat parantuivat, sijainti, asunnon koko ja kunto, vuokra nousi edelliseen verrattuna vain 55 euroa ja.. Vuokranantajat tässä kämpässä ovat todella hyvät. Ehkäpä jossain välissä voisin vilauttaa, millainen tämä "uusi" kotikolo nyt on, kiinnostaako teitä nähdä? Laitettiin tänne melkeinpä kaikki huonekalut uusiksi ja uusia sistustusjuttuja ostetaa kokoajan. Kissatkin viihtyvät täällä paremmin, on tilaa rällätä ja takapihalla on lasitettu terassi joten pojat pääsevät ikäänkuin ulkoilemaan.


Voisin myös avata tuota otsikkoa, jonka tosiaan Eni avuliaasti mulle kekkasi. Noin kuukausi takaperin multa lähti toisesta silmästä lähes kokonaan näkö. Aluksi oli pari huonosti nukuttua yötä joiden seurauksena mulle tuli näköhäiriöitä ja migreeni. Melkeen viikko meni ennenkuin lähdin lääkäriin. Päivä päivältä näkö meni huonommaksi oikeasta silmästä sen viikon aikana. Herättävä hetki oli meikatessa kun en nähnyt sutia luomivärejä vasemmalle. Miettikää nyt, peili nokan edessä etkä nää vaikka kuinka tihrustat.

Mulla oli tosiaan silmässä ihan sokea palkki ja ympärillä kaikki oli sumuista. Menin paikalliseen terveyskeskukseen itsenäisyyspäivän jälkeen ja mulla oli ajatuksena, että eipä täsä mittää, ne antaa mulle jotku tipat johki tulehdukseen ja pim, olen kunnossa. Tk:sta laittoivat kiireellisenä lähetteen Oulun yliopistolliseen sairaalaan jonne isä lähti viemään samantein.

Silmäpolilla multa otettii paineita, tarkasteltiin näöntarkkuutta, juoksutettiin ees taas odottamaan ja takaisin lääkärin tai hoitajan puheille, silmät kuvattiin, tutkittiin mikroskoopilla, osoiteltiin lampulla, pelattiin pelejä näkökenttätutkimuksissa.. Silmäpoli ehti mennä jo kiinni ennenku kukaan ees sano mulle, mikä mussa on vikana. Lopulta päivystävä erikoistunut lääkäri tuumasi, että optikusneuriitti eli näköhermotulehdus mahdollisesti. Silmäpolilta jouduin siirtymään osastolle odottamaan magneetikuviin pääsyä, enpä hoksannut kysyä miksi magneettiin, eikä kukaan kertonut. Enkä hoksannut edes jännittää kuviin menoa. Olihan se jännää kun lopulta sinne pääsin. Kaikista kamalinta koko tuubiin menossa oli kun korvat peitettii melko huolella ja päähän laitettiin häkkyrä. Mikäs siinä sielä tuubissa köllötellessä hurinaa kuunnellessa. Kuvien jälkeen lääkäri oli sitä mieltä, että pitää jäädä odottamaan radiologilta tulokset kuvista, vaan minä tuumasin, että vitut ja lähdin kotia nukkumaan. Sovittiin, että soittavat kun tulokset tulevat ja minä palaan paikanpäälle, mikäli tarve vaatii. Vaikka sitten keskellä yötä. No yöni sain rauhassa koisia omassa sängyssä ja seuraavana päivänä soittivat, että kuvista löytyi kuin löytyikin se arveltu optikusneuriitti sekä sivulöydöksenä 13 mm kysta. Eikä MS - tautiin liittyviä viitteitä ollut. Siinä vaiheessa alkoi vasta googlettelu.

Soiton jälkeen piti siis palata OYS:siin ja silloin mulla oli tiedossa, että sinne pitää jäädäkkin. Ensin kävin silmäpolilla lääkärin puheilla ja silloin mulla oli sellainen lääkäri, joka selvitti ja kertoi mulle tarkkaan mistä on kyse. Pisteet siitä hänelle. Jotain kokeita taisi sinäkin päivänä olla ennenkuin lähdin asettumaan osastolle. Osastolla olin, koska mulle laitettii suonensisäisesti kortisonia kolmen päivän ajan.

Osastolla olo ei kyllä ollut mitään mukavaa, mutta ei mitään niin kamalaakaan kuin olen aina pelännyt. Aiemmin mun ei siis ole tarvinnut olla sairaalassa yötä. Osastolla jolla olin, oli kyllä huiput hoitsut sekä ensimmäisen yön ihanat huonetoverit. Ne auttoi jaksamaan, kun kotiin oli kamala ikävä ja huoli siitä, mitä mulle vielä tulee tapahtumaan.

Osastolta pääsin pois kolmen päivän tiputtelujen jälkeen, sain kaksi viikkoa sairaslomaa ja kontrolliajan joulun jälkeen. Kortisoni lääkitys jatkui kotona tabletti muodossa.

Pikku hiljaa näkö alkoi palautumaan silmään, silmäpolillahan mulla visus eli näöntarkkuus ekana päivänä oli alle 0,05 joka arvoltaan luokitellaan sokeaksi. En nähnyt edes värejä tuolla silmällä. Ensimmäisenä yönä osastolla huomasin vessassa, että kaakeleissa on värit. Nopealla tahdilla näkökenttä rupesi kirkastumaan, ensin ympäriltä ja sitten keskeltä hävisi palkki jonka takaa en nähnyt mitään. Kontrollissa pystyin suoriutumaan näkökenttätutkimuksista ja tekemään jopa värinäkötestit joita aiemmin ei voitu tehdä ollenkaan. Kontrollissa visuksen arvo oli 0,8 eli normaali. Sain lopettaa lääkityksen eikä uudelle kontrollille ollut tarvetta, lääkärin sanoin mun tilanne oli parempi kuin monella muulla tässä ajassa. Toki mun näköhermossa vielä voi turvotusta olla, mutta sen pitäis sieltä lähteä ja näkökin voi vielä tasaantua vaikka koen näkeväni jo lähes yhtä hyvin ennen tulehtumista.

Toki lääkärissä ravaaminen jatkuu ja tuskinpa kaikki inhottavat kokeet ja koettelemukset tässä vielä olivatkaan. Mulla on nyt neurologille aika ja siellä koitetaan selvittää, mistä mun tulehdus johtui. En tiedä yhtään mitä siellä tullaan tekemään ja montako reissua se vaatii. Toinen varattu aika mulla on korvalääkärille ja siellä aiheena on sivulöydöksenä esille tullut kysta. Sanoisinko, että lobotomia, täältä tullaan!

Ihan pöhkyä kun pysähtyy miettimään miten mä oon voinut joskus toivoa itselleni jotain vakavaa sairautta. Ehkä tappavaa sellasta. Nyt kun näitä sairasteluita on ollut, mä oon vaan toivonut, että olisin terve. Ja toivon, ettei se kysta vaadi operaatiota. Haluan vaan, että se haihtuu itekseen mun päästä vittuun. En halua enkä jaksa rampata sen takia vuosittain magneetissa. En halua, että mua sörkitään. Alustavasti lääkärit ovat puhuneet, ettei se vaadi muutakuin seurannan, mutta mistäpä tuota tietää mitä sen kanssa vielä tapahtuu.


Mutta onpa mulla iloisiakin uutisia ja tuoreita sellaisia! Me mentiin ukon kanssa vihdoin ja viimein naimisiin! ♥ Ihan hissukseen ja vaatimattomasti kaksin käytiin maistraatissa vaan pitipä sielläkin vähän verenpaineita nostattaa kun luukulla sanottiin, ettei vihkiminen onnistu kun mun henkilökortti oli mennyt vanhaksi. Phuuh. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, naimisissa onnellisesti ollaan. ♥

Jaja.. Mitäs sitä nyt muuta näin äkkiseltään keksis, paljonhan tässä tuli jo asiaa ja näemmä kunnon sairaskertomus. Ketä täällä bloggerissa vielä pyörii?! Lukkeeko kukkaa ennää blogeja? Viskaappa alle kommenttia jos tämän luit. :)

Ps. jotain pitäis tehdä tälle ulkoasulle, mutta jotenkin musta tuntuu ettei se oo kuitenkaan ihan heti työn alla... Hmmm. 

Pps. vois joskus rustailla tänne jotain kosmetiikkajuttujakin, kiinnostasko teitä? 

16 kommenttia:

  1. wuhuu! Nassujutut kehiin vaan että opin ehkä itekkin tökötöimään joskus jotain väriä naamaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wihii! No emmää ny ehkä iha semmosia tohi.. :D Katotaa! Eihän sitä tiijjä mitä täsä vielä keksii.

      Poista
  2. Jee, paluumuuttajia! :D täällä ainakin blogataan ja vähän yksinäistä on paikoin. Toivon että bloggaaminen nostaisi taas päätään kaikkien instojen ja vlogien rinnalla.

    Onnea avioliitosta ja paranemisia kuupalle :) toivottavasti kirjoittelet lisääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa ei tarttis ennää seilata poisa. :) Vähä hiljaselta tosiaan blogimaailma vaikuttaa mitä oon pällyilly ympärilleni.. Hmps.

      Kiitos! ♥ Ja enköhän, kuha vauhtiin tässä pääsen. :D

      Poista
  3. Ihanaa että kirjotat taas <3_<3
    Ihania ja kamalia juttuja on tosiaa tapahtunut sulle, mut onneks oot vahva nainen ja sul on nykyisin hyvä tukiverkosto ympärilläsi <3 oot tärkeä <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäki oot tärkeys ja kiitos, että oot olemassa. ♥ Ei aina siitä vahvasta tiijjä, nytkin on ollu sellanen romahus, että kaikki langat karkaa käsistä. Phuuh.

      Poista
  4. oh, jee! onnea naimisiinmenon johdosta, ja tsemppiä kaiken kanssa! ♥
    mukava kun kirjoitat taas! tykkään lueskella sun juttuja!!

    VastaaPoista
  5. Kiva että oot palannu tänne! Ja tsemppii paranemiseen ja hurjasti onnee naimisiinmenosta!
    P.s. Kosmetiikkajutut on aina kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ♥ Vieläkö osais sovittaa nää blogijutut jotenkin omiin aikatauluihin taas niin kaikki olis hyvin.. :D

      Poista
  6. Jee, kiva kun oot takaisin :) Mullakin on paljon kiinniotettavaa, kun tuntuu toi Insta olevan parempi alusta meikäläisen jutuille, mutta jos sitä nyt välillä koittais jotakin turista :)
    Onnea aviosta ja uudesta kämpästä! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, toivottavasti oppii taas täällä palloilemaan! :D Insta on kyllä nii heleppo ja nopia käyttää. Mulla on vähän kausittaista sinne päivittely, välillä tekis mieli tunkia sinne kokoaja jotaki mutta.. :D

      Kiitos paljon! ♥

      Poista
  7. Olipa kiva huomata postaus siulta, Spireidan blogista tänne päädyin. :) Onnea avioliittoon ja mukavaa, että löysitte suuremman sekä kaikin puolin paremman asunnon! ^^ Mie oon bloggaillut edelleen aktiivisesti ja luen kyl blogejakin aktiivisesti, vaikka kyl Instagramia tulee kans käytettyä. Monet on kyl lopettanut, mut monia uusia mielenkiintoisia blogeja on löytynyt myös. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon Milla! ♥ Onpa kiva, että aktiivisiakin vielä löytyy! Täytyy tässä rueta urakalla lukemistoa käymään lävitse kuhan töiltä ja harrasteilta ehtii.. Sulta löytyyki sitte mulle paljon luettavaa, poissaolo aikanani ei tullut blogeja edes lueskeltua paria tapausta lukuunottamatta. :)

    VastaaPoista
  9. Kiva kun palasit tänne!
    Onnea avioitumisesta! Ja uudesta asunnosta. Millaista työtä olet löytänyt? Asuntoesittely, meikkiesittelyt, sun omat ajatukset kuullostaisi hyvälleh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lähinnä teen toimistotyötä, mutta välistä on ollut esim. kuntouttavien työntekijöiden ohjausta josta on saanut kipinää lähteä opiskelemaan. Mutta katotaas ny!

      Poista