torstai 26. toukokuuta 2016

Elossako?

No enpä tiijjä. Kokoajan tuntuu, että voimat on vähissä, vaikka kohtalaisesti tuleekin puuhailtua. Ei ole sellainen perinteinen väsy, vaan pääkopassa on koko ajan sellainen myllerrys ettei vaan jaksa. 

Koko ajan ahdistaa. Ressaa. Ahdistaa. Pelottaa. Sanoinko jo, että ahdistaa? Yksinkertaiset asiatkin pelottaa. Lähtörumba on ihan saatanasta kun joutuu tekeen monta kierrosta asunnon läpi, onneksi ei asuta missää kartanossa. Töpselit irti, vessan ovi kiinni, hella nollilla, katsoinhan jo ne töpselit, kissa yksi, kissa kaksi, jääkaapin ja pakastimen ovet kiinni.. 

Aina vaan tätä samaa paskaa. Ja sehän tässä huolettaakin. 

Kävin tänään ystävän luona maistelemassa erilaisia kakkuja. Muuten kivaa, mutta yksinään matkojen taitto kävellen oli tosi raskasta. Meno matka meni sutjakkaammin, oli niin paljon ajateltavaa, että ahdistuksesta huolimatta tepastin vaan eteepäin. Tullessa lähes sain pani-iikin kun mopokossit tuntuivat pörräävän koko ajan ympärillä ja tietä lähtiessäni ylittämään katsoin auton olevan menossa juuri päinvastaiseen suuntaan, mutta se kääntyikin suojatietä kohti jota olin ylittämässä. Vittu. 

Tulevaisuus mua ei oo oikeastaan ikinä huolettanut tosissaan, vasta kun nyt. Ukolla on syttynyt lamppu päässä ja hän on tajunnut, mikä on hänen unelma ammattinsa. Ala, joka oikeasti kiinnostaa häntä ja missä näkee itsensä mielellään työskentelevän. Koulu alkaa syksyllä ja kestää vuoden, mikäli tulee valituksi. Alalla on hyvät mahdollisuudet työllistyä. Toivottavasti peukutatte ukkelin puolesta, mä ainakin toivon, että suunnitelmat toteutuu. Näitä asioita kun on miettinyt ja pyöritellyt, oon alkanut pelkäämään tuleeko mulla ikinä sitä päivää vastaan jolloin nään kaiken kirkkaasti. Naps, tosta noin vain, haluun tehdä tuota ja tätä, nyt riitti kotona olo. Tokikaan työllistyminen ei ole niin yksinkertaista, mutta olis kiva hoksata, mikä olis sellanen työ mitä haluaisin/voisin/kykenisin tekemään. Nykyinen ammattitutkinto (merkonomi, talous- ja toimistopalvelut) tuntuu sinänsä hyvältä, mutta toisaalta tosi pahalta. Joihinkin töihin toimenkuvaan voi kuulua paljon asiakaspalvelua, kokouksia, paljon vastuuta... Heti tulee ihan saatanan huono olo, kun edes ajattelee. Mä en nää tulevaisuudessa oikein mitään. Muutakuin sen, että ukko painaa duunia ja kyllästyy mun siipeilyyn. 

Jotenkin tuntuu, että mulla on niin paljon huolia nyt. Omia, muitten, koko yhteiskunnan. Välillä vois vaan sammuttaa kaikki vehkeet ja piiputtimet ja mennä vaikka viikoksi pimeään komeroon istuskelemaan ja ihmettelemään. 

Varasin viime viikolla ajan pollatätille, sinne oon menossa ens viikolla. Sekin tympäsee valmiiksi, mutta mennääs ny kuitenkin. Ehkä mä pyydän nyt saada sitä akupunktiota, olishan sekin kokemus. 

ps. viime postauksen kommentteihin vastaaminen venyy ja venyy, vastaan kunhan saan itteeni otettua niskasta kiinni. Kiitos teille kaikille kuitenkin. ♥ 

2 kommenttia:

  1. Epätietoisuus tulevaisuudesta on kyllä tosi raastavaa ja stressaavaa!D: Toivottavasti löydät kultaisen keskitien ja alan mikä tuntuis mielekkäältä, tsemppiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari taas ku jaksat tsempata! ♥ ♥ ♥

      Poista