tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tsäppädää

Helouhelouhelou!

Mun piti jo äkistää näitä kuulumisia jo viime viikolla pihalle itestäni, mutta jotaki muuta tärkiämpää näemmä on tullu tehtyä!


Sain tossa joku aika sitte käytyä kampaajalla. Mulla oli mielessä hiusten kasvatus, mutta mulla oli latvastossa nii huonoksi mennyttä hiusta, että piti pätkiä. Tällä kertaa ei kuitenkaa toista puolta veetty ihan lyhyeksi, että toisaalta tästä on hyvä lähtä kasvattaan mikäli musta vielä tuntuu et pitäs pituutta saaha. Mun kampaaja teki taas hyvää työtä, ulkonäkö koheni ja pää keveni monellakin tapaa! 

Ite sit duunailin tuksuun taas värit kohilleen. Tällä hetkellä mun väritilanne on aika kökkö, kaapista löyty vaan violetin, punasen ja pinkin jämiä joten niillä lähin sotkemaan. Puteli mustaa maskiakin oli eksynyt mun kaappiin joten länttäsin sitä juureen nii ei tarttenu ny tähän hätää lähtä vaalentamaan. Lopputuloksesta tuli aika jees vaikka panikoinkin ystävälle, että mitähän menin taas sopottamaan. Aluksi olin aika plöö koko väritysten kanssa, mutta kaupassa käydessä sain pariltakin ihmiseltä palautetta upeasta tukasta! Mieli koheni ja rupes värit tuntuu itestäki hyvältä. 


Mulla piti olla työkkärin soitto jo ihan alkukuusta, mutta perinteisesti soittoa ei kuulunut ja omille sivuille yhteydenotto ajankohta oli päivittynyt puolen vuoden päähän. Ajattelin siinä, että jaahas ja ressailin kun mulle oli tehtäväksi laitettu viime soiton jälkeen "osallistun työkokeiluun työpaikalla"- tai joku sellainen johon oli tiettyyn määräpäivään vastattava kyllä tai ei. Kysyin sillon tehtävän määränneeltä työkkäritätiltä, että mitä jos en saa yksinkertaisesti mitään paikkaan. Työkkärintäti iloisesti leperteli ettei siinä mitään vaikkei saiskaan, kunhan kyselee eikä aikonut laittaa sitä "tehtäväksi" vaan kirjata suunnitelmaan. Kippaskappas tehtävänähän se siellä oli. Mua jotenki hirvitti valmiiksi miten käy jos siihen vastaa ei. Onneksi mulle kuitenkiin soitettiin työkkäristä joitakin päiviä myöhemmin siitä alkuperäisestä yhteydenotto ajankohdasta mikä oli kuitenkin ennen sitä tehtävän määräpäivää. Kyselin siinä sitten, mitä sen tehtävän kanssa tehdään. Tämä mukava ja asiallinen tätskä ihmetteli, kiusallaanko se toinen täti on mulle sinne ihan tehtäväksi sen laittanut ja ihan pyytämättä itse sen sieltä poisti ja sanoi, että helpompi niin että se sieltä päästä poistetaan kokonaan ettei mulle tuu mitään kakkaa niskaan. Kyllä tämäkin täti mulle suositteli kokeilua, muttei tehnyt siitä varsinaista tehtävää, kirjasi sen vain suunnitelmaan. Tulihan tuossa turistua tämän tätskän kanssa melkeen parikymmentä minsaa vähän aiheen ohikin. Pääasiassa mietittiin vaan mahdollisuuksia, voivoteltiin kun työttömyys on pitkittynyt ja keskusteltiin kuinka työt tahtoo olla kiven alla. Eipä siinä, ihan hyvät fiilikset jäi soitosta. 


Elämäkin on taas "normalisoitunut" kun sain ne tikit vittuun naamastani. Ekoina päivinä poiston jälkeen ei saanut vielä meikkailla eikä tököteillä pestä, mutta nythän tuota pystyy jo ihan normisti toimimaa. Poistatus reissusta sen verran, että mua nauratti ihan hulluna kun mut vastaanottanut vanhempi hoitsu oli jotenkin kauheen säikky ku saavuin paikalle. Arvelen, että mun ulkonäkö jotenkin "pelotti" häntä. Aloin heti puhua pärpättämään kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja jotain huultakin heitin jolloin hoitsu rentoutui ja alkoi itsekkin puhumaan. Loppua kohten hoitsuti itse hirnui omille jutuillee kuin viimeistä päivää ja mustaki tuntu, että ois siellä voinut pitempäänkin olla. :D Sain tikkien poiston jälkeen vielä jäykkis rokotteenkin ku se oli mulla jo ajat sitten mennyt vanhaksi. Kiittelin kyllä tosi vuolaasti lähtiessäni hoitsuliinia ja hän hymyili mulle tosi kauniisti. Pienistä asioista tulee äärettömän hyvä mieli. 

Tokikaan viime aikoina kaikesta ei oo aina ollu nii hyvä mieli. Mä koen jotenkin jatkuvasti monista asioista huonoa omatuntoa. En oikeen saa järkeiltyä, mikä mua vaivaa. Jotenkin tosi kuormittunut olokin koko ajan. Mutta toisaalta oon jotenkin tuntenut itteni heräävän eloon. Leivon, luen, laitan tukkaa, käytän koruja ja yritän pitää langat hyppysissä. Oon pyöritellyt, että nakkaisin pollatätille viestiä ajanvarauksesta.

Huomenna mä meen laitattamaan aamusta kulmat kuosiin, ehkei se elämä oo aina nii paskaa ku luulen.

Mukavaa viikkuva kaikille! 

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Välikatsaus

Nyt kun aletaan olemaan kovasti keväässä ja ruetaan kohta hirmu kyytiä kiitämään kohti kesää niin vilastaanpa sitä mun tavotelistaa tässä välin jotta siihen sais kenties jotain uutta energiaa..

☆ pyri löytämään aikaa lukemiselle. Yksi kirja kuukaudessa olisi hyvä tahti pitkän tauon jälkeen. Sarjakuvia ei lasketa kirjaksi! 
  • Oivoi, tasan kaksi kirjaa olen tälle vuotta ehtinyt lukemaan. Katukatti Bob ja Peter Steelen elämänkerta. Tähän tulee korjaus, lupaan! Tällä hetkellä luesken Robin Cook: Verkossa. 
☆ varaa aika luomen poistoon. Ihan aikusten oikeesti, tämmösiä asioita ei kannata lykkäillä! 
  • Wihii, mä tein sen!
☆ yritä käyttää meikkejä luovasti ja kokeillen. Ole rohkea äläkä anna epäonnistumisten jarrutella, epäonnistuneen meikin voi yrittää korjata tai vaihtoehtoisesti aloita meikkaaminen alusta. 
  • Tähän mennessä tämä tavote on kyllä hyvin tavoiteltu, toivottavasti niin tulee jatkumaan.
☆ vähennä itsesi vertailua muihin. 
  • Plaaaaa....
☆ kokeile uusia ruokia ja yritä monipuollistaa ruokavaliota. 
  • No, niin ja näin.. 
☆ pääsääntöisesti kun tekee mieli herkkuja, älä kahmi kaupasta mukaan kaikkea mitä tekee vähän mieli, yritän keskittyä yhteen asiaan tai osta esim. pieni pussi sipsiä ja suklaapatukka ison jumbopussin ja levyn sijasta. 
  • Höpönlöpön. 
☆ löydä taas aikaa blogille. Yksi postaus per viikko olisi jo edistystä! 
  • Tässä on parantamisen varaa roimasti! 
☆ yritä vuoden aikana värittää yksi värityskirja kokonaan, mieluusti se joka jo kaapista löytyy, äläkä osta uusia ennenkuin kirja on läpi väritetty. 
  • Alkuvuosi tuli aika tiuhaan väriteltyä.. Vielähän mä ehin ton värittää loppuun. :D 
☆ voi hyvin ja ole onnellinen. 
  • Toisena päivänä joo ja toisena päivänä nounou.
☆ tietokoneella pelailun sijasta välillä, esim. kerran kuukaudessa voisi keskittyä lautapeleihin.
  • Voisko laittaa tän vaikka heti täytäntöön? ♥
☆ käy muutaman kerran vuoden aikana elokuvissa, pidät siitä kuitenkin. 
  • Kerran ollaan ehditty jo käymään tälle vuotta, luulisin että pian mennään taas. Hardcore Henry ois kiva käyä kahtoo! 
☆ heitä kaapeista kaikki turha pois. Jos et ole jotain asiaa käyttänyt pitkään aikaan etkä ole muistanut sen olemassa oloa edes, tuskinpa tarvitset sitä tulevaisuudessakaan.  
  • Tämä on edennyt aika mallikkaasti.
☆ pyri hankkimaan uudet lasit jo alkuvuodesta. 
  • Olin jo menossa tarkastuttaa näköäni ja kyselin mimmosia maksuvaihtoehtoja tuolla yhdessä liikkeessä tarjotaan lasin ostajille.. Sain niin paskaa palvelua että olkoot! 
☆ opettele käyttämään taas koruja. 
  • Pikkuhiljaa tätäkin taas opeteltu. :3 
☆ pyri leikittämään karvalapsia useammin. 
  • Pyritään, pyritään. ♥ 
☆ epsanjan kieli on kiinnostava, yritä painaa silloin tällöin uusi sana mieleesi. 
  • Opeteltuja sanoja = 0. 
☆ älä tupakoi jossei tee mieli. Sitä tulee tehtyä paljon tavan vuoksi vaikka ällöttäisikin. 
  • Nojaajoo, joten kuten näin.
☆ anna hiustesi kasvaa. 
  • Kävin ekan kerran tälle vuotta kampaajalla ja... Jäihän sinne aika paljon karvaa.  
☆ pyri käymään ulkona ainakin kerran päivässä. Tupakilla käyntiä ei lasketa tietenkään. 
  • Tätä lähettii alkuvuodesta tosi hyvin tavottelemaan, mutta läskiksihän se meni siinä vaiheessa ku sairastuttii iha urakalla. Sitten se vaan jäi. Uuteen nousuun! 
☆ sano sanottavasi. 
  •  En todellakaan ole sanonut.
☆ hanki vähintään kaksi uutta kuvaa nahkaasi vuonna 2016.
  • Tulee kyllä varmasti hankittua kerta aikakin on jo yhdelle varattuna. :3  
Hirmusesti ois parantamisen varaa, mutta en mä ny sanois, että kaikki ois iha perseellee menny. Onneksi tavotteet on tavotteita, eikä ne nyt niin justiisa vakavia oo. Musta jotenkin tuntuu, että oon jo koko vuoden edestä saavuttanut jotain kun kävin noita luomia poistattamassa. *peukkupeukkupeukku*

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Lärsättimiä

Pitkästä aikaa kapulan uumenista kuvia kun täällä on ollu niiiiiii vähä mun lärsä esillä viime aikoina. :3























































Huhhuuuu, olipa niitä. Muistatte taas hetken mimmonen pallopää täälä naputtelee.. ^_^