keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tatskattu lääkäri

Huhhuuu, ny on meikäläinenki saanu elämänsä ensimmäiset tikit. Lääkäri totesi vielä, että toivottavasti on myös viimeset. Toivotaan. 

Mulla on ollut lapsesta lähtie tosi paljo luomia ympäri kehoa. Pari vuotta oon jo jahkannu, että osa pitäs varmaa poistattaa. Oikeastaan jo hyvin nuorena mua on haitannu naamas isoimmat luomet. Vuode vaihtees päätin, että tänä vuonna mä teen sen ja varaan ajan luomien poistoon. Hyvänä motivaattorina mulla toimi parin luomen muutokset ja ajatus joskus toiseenkin käteen alotettavasta tatskaprojektista. Nyt tosiaan mulla rupes yks luomi jatkuvasti kutisemaan ja mun oli vaan pakko tarttua puhelimeen ja soittaa aika. 

Soittelin aikaa viikko pari sitten ja sainkin sen yllättävän nopeasti. Tiistai aamuna en ihme kyllä sen ihmeemmin jännitellyt koko asiaa, vasta sitten kun istuin teekoon sohvalla odottelemassa mun aikaa. Mahassa alko nyppimään ihan hullunlailla mutten kehannut lähtä vessaan enää ku mun aikaan oli vaan viis minaa ja hyvä ku en lähtenytkää nimittäin mua huudeltiin jopa vähän etuajassa, jos ihan tarkkoja ollaan. 

Mut otti vastaan tatuoitu lääkäri. Mä olin jotenkin tosi ilone siittä, mä olin kuvitellut hänet jotenkin tosi mukavaksi koska pakkohan hänen on olla ku hänellä on suurehkoja näkyviä tatskoja. Voi vittu, että mä oon tyhmä. Tatuoitu ihminen = mukava. Jösses. Lääkäri oli ihan mukiin menevä, ei höpsinyt liikoja vaan keskitty tekemään työtään. Mua vähän harmitti ku pulputin ku papupata eikä tyyppi hyvä ku vastaillu mulle mitään. 

Lääkäri kysy, että mikä luomi poistetaan. Mä sanoin, että niitä on useampiki mitkä ois hyvä kattoo. Mä kyselin lääkäriltä, mitkä ois sen mielestä hyvä ottaa poisa. Lääkäri katteli mua pitkään hiljaa ja esitti vastakysymyksen; mitkä mä haluun multa otettavan pois? Valkkasin siis kaksi luomea kädestä joissa oon huomannut muutoksia ja naamasta suurimman häiritsijän. 

Lääkäri rengasti kynällä mun valkkaamat rusinat ja ohjas mut toiseen huoneeseen jossa pyöri sellainen tätihoitsu ja poistui itse paikalta. Mä luulin hetken, että se hoitsu silpoo mut ku lääkäri vaan hävis eikä muutenkaan mitää kertonut mistään. Kyselin hoitsulta tökkiikö se mua piikillä ja tunnustin, että vähä jännittää. Hoitsu totes vaan, että lääkäri saa kunnian tökkiä mua. Mietin jo kuka mut tulee silpomaan käydessäni makaamaan. Juttelin hoitsun kaa niitä ja näitä hänen valmistellessaan mua. 

Pian tatskattu lääkäri palas ja rupes saman tien hommiin. Puudutetta piikillä luomien alle ja hetken odottelua. Se piikkien änkeäminen ihoon tuntu jo siltä, niinku multa ois revitty kynsin niit luomia irti. Lääkäri kyselee henkilötietoja ja mä heitän paskaa läppää. 

Puudutteen vaikutusta ootellessa iski kauhee jännitys ja musta tuntu, että jossei kohta aloteta nii mä varmaan paskon alleni.

Hetken päästä päästiin tositoimiin. Naureskelen kun lääkäri pyytää aina vain isompia välineitä operaatioon ja samalla jännitän mahtaako puudute tepsiä. Lääkäri aloittaa posken luomesta ja ainut asia mitä tunnen on järkyttävä paine. Paineen jälkeen tunnen kun veri lähtee paksuna lämpimänä norona valumaan poskeani pitkin niskaan asti. Lääkäri tyrehdyttää vuotoa painamalla. Hengittelen raskaasti. Näpsäkästi lääkäri kursii haavan kasaan. Lääkäri siirtyy toisen luomen kimppuun ja hoitsutäti tommaa mua jalasta kiinni ja kehuu kuinka rentona oon. Saatana ku säikähin. 

Jossain vaiheessa hoitsu toteaa, että tuppaa noita luomia puskemaan pitkin poikin tollee kun on ollut raskaana. Kiitti vaan, oonko niin läskin näköne et se luulia mua joksiki vasta synnyttäneeksi mammaksi. Myöhemmin sanoin, että mulla on ollut noi luomet riesana jo lapsuuvesta lähtien. Hoitsutäti sanoo vaan ai. 

Luomet saadaan poistettua ja haavat tikattua, lääkäri poistuu salamana paikalta, huikkaa vaan moikat ja ilmoittaa menevänsä syömään. Viuhhh. Harmittaa, en kerennyt kiittää hellästä käsittelystä. 

Hoitsutäti putsaa mua ja kertoo haavateipeistä. Jossain vaiheessa hoitsutäti kysäisee oonko missä töissä. Vastaan kieltävästi etten ole. Hän arvelee mun olevan opiskelija. Kiemurtelen ja sanon etten ole opiskelijakaan. Hoitsutäti kysyy, mikä mä sitten oon. Sisällä kuohuu ja haluan käpertyä pieneksi näkymättömäksi möntiksi. Sanon ehkä hieman vihaisestikkin, että olen työtön. Hoitsutäti harmittelee, hänen mielestää kenenkään nuoren ei pitäisi olla työtön. Sitten hoitsutäti jatkaa tietävästi, että naapuri paikkakunnalla on töitä ihan satavarmasti, alalla kuin alalla. Hoitsutäti opastaa, että kannattaa heti alkaa niitä katselemaan kun kotiin pääsee ja laittaa hakemuksia. Mietin mikä entinen työkkärintäti hoitsutäti on. Myötäilen että pääsen äkkiä tilanteesta pois. 

Haavateipit laitetaan ja saan nousta. Hoitsutäti kyselee miten voin. Vakuutan olevani kunnossa. Jälkeenpäin mietin, että eniten mun oloa teki huonoksi hoitsun työtenttaukset ja puheet raskaudesta. Hoitsutäti katsoo mulle ajan tikkien poistoon ja antaa suppeat hoito-ohjeet. Tutkailen näyteputiloissa lilluvia rusinoitani. Erityisesti tuijotan verisintä näytettä. Hyi. 


Tapani mukaan mä oon ylivarovainen näitten tikkiläisten kanssa. Ensimmäisen päivän istuin lähes kokonaan sohvalla käsi suorana ja pyrin tekemään kaikki syömisestä lähtien vasurilla. Ei nää ny mitenkään erikoisesti oo kipeitä ollut, välillä taipeen alueesta juilasee ja tietyt asennot tekee kirraavan tunteen. Nassun haava on ärsyttävä, huomaamattani oon kokoajan viemässä sormiani hypistelemään teipin päältä. Kutittaa ja tiedostan, että nassussa on jotain ylimääräistä.  

Johtopäätös: loppu hyvin kaikki hyvin, mä selvisin.

9 kommenttia:

  1. Aijai kun pitäisi mennä itsekin luomenpoistoon! Keljuttaa vaan kun en kuulemma saakaan luomenpoistoa julkisella vaikka mokomat kutisevat ja hankautuvat rintsikoihin :C

    Noi työutelut ja raskausjutut oisivat kyllä tuntuneet inhalta mustakin, on aika tahditonta ruveta painostamaan tuollaisilla asioilla kun tilanteita kuitenkin on niin monenlaisia. Aiheesta kukkaruukkuun: Ois kiva jos postaisit sitten joskus luomihaavojen paranemisesta ja siitä millaiset jäljet jäi :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottavaa puuhaa kieltämättä, mutta ei se sit ollutkaa yhtää paha! Rohkiasti vaa, saa sitte palkita ihtesä.. :3 Mä olin ihan ihmeissään ku tälle lääkärille oli iha ok leikellä iha kosmeettisistakin syistä, olin valmistautunut perustelemaan ja perustelinkin siinä pälpättäessäni miksi pittää mikäki leikata. Olis se varmaa silponu enemmänkin, en vaa kehannu pyytää. :o

      Sanoppa muuta. Tottakai ne perus työtyöplääplää:t on niitä perinteisiä jutustelu aiheita, mutta tänki keskustelun ois voinu jättää jo vähän niinku siihe ku kielsin etten ole töissä enkä opiskele ja sitten yleisellä tasolla ois voinu puhua työttömyydestä. :D Mörrrhhh.

      Ja joo! Minäpä päivittelen kuhan näistä tikeistä pääsen eroon ja kun on iho parantunut, vähä ihtiäki jänskää mimmoset jälet jää. :o

      Poista
    2. Noista jäljistä! Ei kannata heti parin kuukauden jälkeen kauhistella, sillä silloin eivät ole ne arvet vielä sellaisia miksikä jäävät :) mulle sanottiin luomien poiston jälkeen et menee 15 kk että ne haalistuvat lopulliseen ulkomuotoonsa mutta huomasin että haalenemista tapahtui 20 kuukautta ennen kuin niistä tuli yhtä haaleat kuin ne nykyisin ovat. Mulla leikattiin kans yks luomi kasvoista. Nykyään nää mun arvet on aika huomaamattomat :)
      -m

      Poista
    3. Noista jäljistä! Ei kannata heti parin kuukauden jälkeen kauhistella, sillä silloin eivät ole ne arvet vielä sellaisia miksikä jäävät :) mulle sanottiin luomien poiston jälkeen et menee 15 kk että ne haalistuvat lopulliseen ulkomuotoonsa mutta huomasin että haalenemista tapahtui 20 kuukautta ennen kuin niistä tuli yhtä haaleat kuin ne nykyisin ovat. Mulla leikattiin kans yks luomi kasvoista. Nykyään nää mun arvet on aika huomaamattomat :)
      -m

      Poista
    4. Jep, yksilöllistähän tuo on, mutta aika hyvin suntaa antava arvio tuo minkä sait! Ukolla taas haaleni hyvin äkkiä naamasta poistettujen luomien arvet näkymättömiin, ei tainnut mennä montaakaan kuukautta. :) Mulla taas tuntuu, että kaikki mistä on arvet tullut niin jälet kans on ja pysyy, toivon, että näistä leikatuista rupiaa ajan kanssa haalistumaan ainakin niin, että meikillä saa piiloo. Vaikka kyllähän ne arvet kasvoissa tekee sellasta särmää, ainaki miehillä, hehhe. :D Katsotaan miten mun käy! Jänkättää tänään päästä ekaa kertaa suihkuttelemaan haavat ja vaihtamaan tarrat. :)

      Poista
  2. Möh, raskaana. Tiän montakin, jolla on paljon luomia ilman raskauksia!
    Mä olen aina pitäny toisten luomia mielenkiintosena piirteenä. Ajattelisin varmaan toisin, jos omassa naamassa olisi jotain häiritsevän isoja. Itellä kun ei naamassa ole kun ehkä kolme jotain olematonta läikkää, joita voi erehtyä luulemaan pisamiksi. Kaulassa on sitten taas yksi koholla, johon tökkään vähän väliä kipeesti. Sen voisi ehkä joskus poistaa juuri tuosta syystä, vaikka pienihän sekin oikeastaan on.
    Eniveis. :) Hyvä että pääsit eroon jos ne kerta häiritsi.

    Toi on muuten niin tökeröä kun oletetaan, että kaikki on joko töissä tai opiskelemassa. Selkeästi ei älytä, kuinka paha tää työttömyystilanne on. Ja sitten vielä tuo kun ne kuulee, että olet työtön niin ruvetaan latelemaan ohjeita ja vinkkejä... -.- Jos vaan saisi euron aina kun joku heittää työnhakuvinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, niin minäki. :D Minusta luomet on kans sellainen "mukava" piirre, jos niitä on se pari jossain osuvasti hyvillä paikoin, nää mun luomet on sellanen rusinamyrsky, että hohhoijaa. XD Pisamatki on kiva piirre, harmi ettei mulle niitä tuu! :D Kannattaa varmaan harkita sitä luomen poistoa jos siitä tuonkin verran haittaa on, tai ainakin sitten jos se siittä kasvaa/tummuu/mitä näitä muutoksia ny on. :D

      No niinpä. Ja sitten se suhtautuminen ku et oo kumpaakaa... Oltas muuten aika rikkaita jos lantin aina sais! :D

      Poista
  3. Niin vaivaannuttavia nuo raskausoletukset yms. Aivan kuin ylipäätään lähtöolettamuksena olisi se, että kaikki naiset hankkivat vääjäämättä lapsia joskus.

    Ja noista työ/opiskeluasioista osaan kertoa sen verran, että nykyään sairaanhoitajan koulutuksessa on yhden kurssin osana jotain pitkäaikaistyöttömien ohjausta, motivointia tms. Että se on siis oikeasti integroitu osaksi koulutusta, mikä nyt on ehkä vähän hassua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niinpä. -.-

      Wut! Mitä vittua! :D Tarkottaako tää sitä, että kohta annetaan monoa työkkärintäteille ja työttömät ohjataan sitten hoitsujen juttusille, missä samalla katsotaan yleinen vointi ja tarkistetaan työttömyysasiat.. XD Verenpaineen mittauksen aikana onkin hyvä alkaa tenttaamaan! XD Hehhehee, vähäkö oon taas hauska. :D

      Poista