keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tatskattu lääkäri

Huhhuuu, ny on meikäläinenki saanu elämänsä ensimmäiset tikit. Lääkäri totesi vielä, että toivottavasti on myös viimeset. Toivotaan. 

Mulla on ollut lapsesta lähtie tosi paljo luomia ympäri kehoa. Pari vuotta oon jo jahkannu, että osa pitäs varmaa poistattaa. Oikeastaan jo hyvin nuorena mua on haitannu naamas isoimmat luomet. Vuode vaihtees päätin, että tänä vuonna mä teen sen ja varaan ajan luomien poistoon. Hyvänä motivaattorina mulla toimi parin luomen muutokset ja ajatus joskus toiseenkin käteen alotettavasta tatskaprojektista. Nyt tosiaan mulla rupes yks luomi jatkuvasti kutisemaan ja mun oli vaan pakko tarttua puhelimeen ja soittaa aika. 

Soittelin aikaa viikko pari sitten ja sainkin sen yllättävän nopeasti. Tiistai aamuna en ihme kyllä sen ihmeemmin jännitellyt koko asiaa, vasta sitten kun istuin teekoon sohvalla odottelemassa mun aikaa. Mahassa alko nyppimään ihan hullunlailla mutten kehannut lähtä vessaan enää ku mun aikaan oli vaan viis minaa ja hyvä ku en lähtenytkää nimittäin mua huudeltiin jopa vähän etuajassa, jos ihan tarkkoja ollaan. 

Mut otti vastaan tatuoitu lääkäri. Mä olin jotenkin tosi ilone siittä, mä olin kuvitellut hänet jotenkin tosi mukavaksi koska pakkohan hänen on olla ku hänellä on suurehkoja näkyviä tatskoja. Voi vittu, että mä oon tyhmä. Tatuoitu ihminen = mukava. Jösses. Lääkäri oli ihan mukiin menevä, ei höpsinyt liikoja vaan keskitty tekemään työtään. Mua vähän harmitti ku pulputin ku papupata eikä tyyppi hyvä ku vastaillu mulle mitään. 

Lääkäri kysy, että mikä luomi poistetaan. Mä sanoin, että niitä on useampiki mitkä ois hyvä kattoo. Mä kyselin lääkäriltä, mitkä ois sen mielestä hyvä ottaa poisa. Lääkäri katteli mua pitkään hiljaa ja esitti vastakysymyksen; mitkä mä haluun multa otettavan pois? Valkkasin siis kaksi luomea kädestä joissa oon huomannut muutoksia ja naamasta suurimman häiritsijän. 

Lääkäri rengasti kynällä mun valkkaamat rusinat ja ohjas mut toiseen huoneeseen jossa pyöri sellainen tätihoitsu ja poistui itse paikalta. Mä luulin hetken, että se hoitsu silpoo mut ku lääkäri vaan hävis eikä muutenkaan mitää kertonut mistään. Kyselin hoitsulta tökkiikö se mua piikillä ja tunnustin, että vähä jännittää. Hoitsu totes vaan, että lääkäri saa kunnian tökkiä mua. Mietin jo kuka mut tulee silpomaan käydessäni makaamaan. Juttelin hoitsun kaa niitä ja näitä hänen valmistellessaan mua. 

Pian tatskattu lääkäri palas ja rupes saman tien hommiin. Puudutetta piikillä luomien alle ja hetken odottelua. Se piikkien änkeäminen ihoon tuntu jo siltä, niinku multa ois revitty kynsin niit luomia irti. Lääkäri kyselee henkilötietoja ja mä heitän paskaa läppää. 

Puudutteen vaikutusta ootellessa iski kauhee jännitys ja musta tuntu, että jossei kohta aloteta nii mä varmaan paskon alleni.

Hetken päästä päästiin tositoimiin. Naureskelen kun lääkäri pyytää aina vain isompia välineitä operaatioon ja samalla jännitän mahtaako puudute tepsiä. Lääkäri aloittaa posken luomesta ja ainut asia mitä tunnen on järkyttävä paine. Paineen jälkeen tunnen kun veri lähtee paksuna lämpimänä norona valumaan poskeani pitkin niskaan asti. Lääkäri tyrehdyttää vuotoa painamalla. Hengittelen raskaasti. Näpsäkästi lääkäri kursii haavan kasaan. Lääkäri siirtyy toisen luomen kimppuun ja hoitsutäti tommaa mua jalasta kiinni ja kehuu kuinka rentona oon. Saatana ku säikähin. 

Jossain vaiheessa hoitsu toteaa, että tuppaa noita luomia puskemaan pitkin poikin tollee kun on ollut raskaana. Kiitti vaan, oonko niin läskin näköne et se luulia mua joksiki vasta synnyttäneeksi mammaksi. Myöhemmin sanoin, että mulla on ollut noi luomet riesana jo lapsuuvesta lähtien. Hoitsutäti sanoo vaan ai. 

Luomet saadaan poistettua ja haavat tikattua, lääkäri poistuu salamana paikalta, huikkaa vaan moikat ja ilmoittaa menevänsä syömään. Viuhhh. Harmittaa, en kerennyt kiittää hellästä käsittelystä. 

Hoitsutäti putsaa mua ja kertoo haavateipeistä. Jossain vaiheessa hoitsutäti kysäisee oonko missä töissä. Vastaan kieltävästi etten ole. Hän arvelee mun olevan opiskelija. Kiemurtelen ja sanon etten ole opiskelijakaan. Hoitsutäti kysyy, mikä mä sitten oon. Sisällä kuohuu ja haluan käpertyä pieneksi näkymättömäksi möntiksi. Sanon ehkä hieman vihaisestikkin, että olen työtön. Hoitsutäti harmittelee, hänen mielestää kenenkään nuoren ei pitäisi olla työtön. Sitten hoitsutäti jatkaa tietävästi, että naapuri paikkakunnalla on töitä ihan satavarmasti, alalla kuin alalla. Hoitsutäti opastaa, että kannattaa heti alkaa niitä katselemaan kun kotiin pääsee ja laittaa hakemuksia. Mietin mikä entinen työkkärintäti hoitsutäti on. Myötäilen että pääsen äkkiä tilanteesta pois. 

Haavateipit laitetaan ja saan nousta. Hoitsutäti kyselee miten voin. Vakuutan olevani kunnossa. Jälkeenpäin mietin, että eniten mun oloa teki huonoksi hoitsun työtenttaukset ja puheet raskaudesta. Hoitsutäti katsoo mulle ajan tikkien poistoon ja antaa suppeat hoito-ohjeet. Tutkailen näyteputiloissa lilluvia rusinoitani. Erityisesti tuijotan verisintä näytettä. Hyi. 


Tapani mukaan mä oon ylivarovainen näitten tikkiläisten kanssa. Ensimmäisen päivän istuin lähes kokonaan sohvalla käsi suorana ja pyrin tekemään kaikki syömisestä lähtien vasurilla. Ei nää ny mitenkään erikoisesti oo kipeitä ollut, välillä taipeen alueesta juilasee ja tietyt asennot tekee kirraavan tunteen. Nassun haava on ärsyttävä, huomaamattani oon kokoajan viemässä sormiani hypistelemään teipin päältä. Kutittaa ja tiedostan, että nassussa on jotain ylimääräistä.  

Johtopäätös: loppu hyvin kaikki hyvin, mä selvisin.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

S e k a m e t e l i s o p p i e n s o p p a

Hoi hoi pitkästä aikaa! 

Pitkästä aikaa oon siinä mielentilassa, että voisin tänne vähän naputella kuulumisia. Musta tuntuu, että mulla on niin saatanasti asiaa etten tiedä mistä ois hyvä alottaa. 

Jos vaikka alotan siitä, että oon viime aikoina ollut niiiiiiiiin saatanana kyllästynyt ihan kaikkeen. Kaikkeen. Painotinhan nyt varmasti, että kaikkeen? 

Oon kyllästynyt ehkä eniten itteeni ja omaan saamattomuuteeni. Tiedän, että mun pitäis tehä tota ja tätä, mutta asioiden lykkääminen on vaan niin paljon helpompaa. Kaikki itessä on jotenki tosi pielessä. En oo tarpeeksi hyvä, käyttädyn välillä kuin kakara, turpoan kuin pullataikina enkä kehity missään. Vihaan sitä etten saa mitää aikaiseksi. Aion, aion ja aion. Yritän tehdä asioita joista pidän, mutta tärkeät asiat jää sitten taka-alalle. Tottakai ittensä sättiminen on helppoa ja sitäkin turhempaa. 

Välillä oon tuntenu itteni jotenki tosi yksinäiseksi vaikka mulla on ukko ja pojat tässä kokoajan ympärillä ja ihana ystävä jonka kanssa vaihdetaan viestei aamusta iltaan. En tiedä miten selittäisin tätä tunnetta joka hiipii mielen perukoille välillä. 

Toisinaan mietin, oonko minkää arvoinen. Sitäkin enemmän mietin, miksi epäonnistun kaikessa? Onko se kohtalo vai omaa mokaa. 

Oon kyllästynyt joihinkin ihmisiin ja musta välillä tuntuu, että voiko tässä maailmassa olla noin idiootteja ihmisiä? Hauskinta tässä on, etten välttämättä edes tunne näitä ihmisiä ja päätän oikopäätä että ne on universumin suurimpia idiootteja. :D 

Oon tavallani kyllästynyt myös moniin blogeihin, en välttämättä niihin joita itse lukemalla luen, mutta esimerkiksi facen kautta syötteeseen tulvii paljon postauksia eri bloggaajaryhmistä. Kyllästyttää nää suositut blogit joissa on päivästä toiseen vaan yhteistyöpostauksia ja kaikki on nii upeetamahtavaaihanaa! En ole sitä vastaan, että bloggaaja tekee yhteistyötä ja mainostaa, mutta eikai kaikki voi aina olla niin ihanaa? Ja jos blogin sisältö rupeaa olemaan pelkästään niitä saatujen tuotteiden huokailuja niin.. No, onneksi voin itse päättää mitä luen, joten turhastapa tuota valittaa. 

- - - 

Yhtenä päivänä mietittiin ukon kanssa sitä miten on aina ollut jotenkin erilainen kuin muut. Silloin kun muut tytöt leikkivät prinsessoja ja ratsastivat upeilla mielikuvitus polleillaan, minä kuvittelin olevani lohikäärmeen selässä. Silloin kun leikittiin jotain seikkailuleikkejä, minä kuvittelin olevani jonkinsortin maagi, saatoin elehtiä niinkuin olisin isolla sauvalla tehnyt taikoja tai käsilläni saanut aikaan ikäänkuin tulipalloja, muiden mielestä se oli tyhmää eikä silleen voinut leikkiä, muilla oli mielikuvitus jouskarit. 

Toisena päivänä mietittiin ukkosen kanssa sitäkin, että pitääkö jopa kaverit mua jotenkin tyhmänä? Olipa asia melkein mikä tahansa, sitä saatetaan epäillä, voiko asia mennä niin, onko se totta? No vittu, päästänikö mä keksin kaiken. Myös senkin jos kysytään minkä värinen punainen paita on ja mä vastaan, että punainen? 

- - - 

Oon ollut viime viikkoina myös h e l v e t i n ahdistunut ja ressaantunut. Mulle tuli työkkäristä työtarjous, eli oli pakko hakea yhtä työpaikkaa. Ei siinä mitään, aluksi katoin jopa ihan innoissani, että täähän kuulostaa hyvältä, paikka on omaa alaa vastaava ja osa-aikainen, mutta tottahan siinä oli sellaisia asioita joista tiedän etukäteen jo etten selviytyisi. Laittelin hakemuksen, en ylistänyt itseäni mitenkään ja edelleen odottelen lopullista päätöstä paikan täytöstä. 

Hyvään saumaan sattui aika pollatätille, olin varannut sen jo aiemmin ja itse aika sattui samalle viikolle kuin tuo työpaikan hakeminen. 

Pollattimelle meno oli ahdistavaa koska tilat olivat eripaikassa. Uudet tilat ovat kaikenlisäksi ihan perseestä. Kuka idiootti on voinut suunnitella odotustilan pieneksi akvaarioksi jossa vajaa kymmenen penkkiä ovat tiiviisti vierekkäin. Silloinkin kun itse siellä ukon kanssa odottelin oli odottamassa meidän lisäksi yksi ihminen ja musta tuntu, että pitää saada tilaa. 

Kolmisen varttia pollattimen kanssa meni kohtuu sutjakkaan, olihan mulla paljon asiaa. Puhua pälpätin niin paljon, etten kerennyt ainakaan tällä kertaa huomaamaa että pollatin ois kyllästyneen oloisena hiplaillut käsiään tai vilkuillut kelloa. Aika paljon sain ymmärrystä ja pollatin painotti, että mulla on oikeus tuntea niinkuin tunnen ja lateli mun ongelmat kuin apteekin hyllyltä ja totesi, ettei ihmettele niiden saralla vaikka ahdistaakin ja sen etten pysty toimimaan. 

- - - 

Aina kaiken paskan keskelle mahtuu jotain hyvääkin. Oon saanut tosi paljon voimaa pääsiäisen tulosta. Hypistelen kaupassa onnessani kaikkia niitä suklaita ja haaveilen munakori-pääsiäiskukka-kissanruoho-asetelmasta. Mulla on ideoita pääsiäisen meikkiin, kynsiin ja jopa hiuksiin. Hiuksia tosin en varmaan ala nyt väkertämään, sain ne just värjättyä taas pinkeiksi. En oo ikinä välittänyt pääsiäisestä, eikä se tavallansa merkkaakkaan mulle mitään, mutta ehkä mä oon heikko ja markkinointi tepsii muhun jotenkin tavallista enemmän. :) 

Mieltä piristää myös ystävä, joka on ihan korvaamaton, se jaksaa aina kehua, piristää ja saa surkumielen pyyhittyä pois.

Edelleenkin meikit on myös suuri mielen lämmittäjä. Saatan viettää parikin tuntia naamaani maalaten ja joka kerta koen joitain oivalluksia tai onnistumisen tunteita. Harmi, että oon edelleenkin niin arkaliini, epävarma itestäni ja tekeleistäni etten kehtaa jakaa kuviani sen ihmeemmin esim. instaa.

Keittiössä puuhastelu miellyttää myös taas, oon saanut niin paljon irti taas kokkailuista. Ihan joku lihan maustaminenki tuntuu huippuhommalta, parasta on kun näkee ruuan maittavan ukolle. 

Mieltä piristää myös ukon lähestyvä aika uuteen tatuointiin, mäkin pääsen pitkästä aikaa varaamaan itelleni uuden ajan. Oikeastihan tää lähestyvä aika olis ollut mulle, mutta luovutin sen ukolle kun ukon aika peruuntu tatuoijan toimesta joulukuussa. Mikäpä kiire tässä, ikuisuusprojektihan tää ittensä leimaaminen muutenkin on. 

- - - 

Mä en oo kokenut nyt mitään blogistressiä, ei mulla oo ollut hirveästi aikaa ees vierailla bloggerissa. Yhden asian kuitenkin olen huomannut nousevan mieleeni välillä. Mä oon huolissani siitä, oonko mä jotenkin muuttunut? Oonko mä enää se sama tyyppi kuin vaikka pari vuotta sitten? Mikä musta on tulossa, oonko menettänyt otteeni, oonko kadottanut itseni? Sinänsä tää juttu ei oo mikään uusi, oonhan mä aiemminkin jo murehtinut siitä kun oon kadottanut itseni, mutta.. Tätäkin on jotenkin vaikea selittää. Voisko tähän vastata vain itselleen, että ihmisenä kasvaa ja kehittyy kokoajan? 

- - - 

Työnantaja ilmoitti etten tullut valituksi. Huh. Samalla hän kertoi, että heille on nyt eräs henkilö tulossa neljäksi kuukaudeksi, valmiiksi jo hirvittää onko edessä sama rumba sitten muutaman kuukauden päästä?

- - -

Ukon tatskakin saatiin haettua. Mä kävin sillä välin lonimassa kirpparin läpi ja löysin kolme paitaa. Olin iloinen, ne tuli kustantaa yhteensä alle vitosen. Anopin kanssa ajanvietto oli mukavaa ja outojen ihmisten seassa on paljon helpompi kulkea. Ei tarvi miettiä koko ajan, tuleeko joku tuttu vastaan.

Mulle varattiin aika tatskattavaksi sitte kesäkuulle. Jipii, kesä ja pitkähihaset, täältä tullaan. Ei kyl haittaa yhtään, enpähän palellu sit sisälle. Suunniteltiin jo tatuoijan kanssa paikkaa kuvalle ja vähän ideoitiin mimmonen siitä tulee.

Ostettii liikkeeltä yks tauluki mikä jäi mun mieleen kummittelemaan ku käytii siel puol vuotta sitte. Olin aivan ihmeissäni kun se oli vielä siellä!

- - -

Pääsiäinen lähestyy eikä mulla oo sitä varten mitään,  edelleen olisin hirmu innokkaana laittamaan niit kukkasia ja munakorei esille, mutta.. Saas nährä. Äiti onneks kasvattaa pojille kissanruohon, mulla sen kasvattamisesta ei tuliskaan mitään ku pojat kävis sen tuhoomas ennenku se edes alkais kasvamaan. :D

- - -

Elkää kivittäkö mua, tästä tuli sekametelisoppien soppa. Niin sekavaa pään ulostusta etten pysy enää itekkää perässä. Mutta mä tein sen, sain jotain tännekki aikaseksi, vaikka menihän tänkin rustailussa monta viikkoa.

Jepulis jee, kiva juttuli jos jaksoit lukea tänne asti ja muksulia päivää!

Ps. kirjeprojektiin viel mahtus porukkaa ja nimimerkki Nothing, laittasitko mulle sähköpostiin tulemaan sun osoitteen, en ainakaan tähän mennessä sitä vielä ole saanut. :)

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kissarojekti!

Miumaumouuu! 

Mä oon vähä myöhäs tän inffoomise kanssa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaa! 

Elikkäs, Eni on nyt saanut urakoitua kissakuvat valmiiksi ja piakoin ne lähtevät myyntiin Kissakoti Kattilaan ja Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistykselle. 

Ei voi ku hattua nostaa ja ihastella Enin ahkerointia! Jos jostain syystä on menny ihan ohi tää rojektin päätön, siis tästä kun klikkaatte nätisti klik, niin päässette ihastelemaan töitä ja lukemaan kissojen tarinat. 

Upeetamahtavaasairaansiistiä! Sanat ei riitä. 

Kiitos vielä teille kaikille,  varsinkin niille jotka ottivat osaa rojektiin. ♥ Mäkin pääsin järkkäilemään arvonnan jota lupailin ja onnetar suosi Viivi K:ta. Viiville pieni kisuliaiheinen paketti onkin jo mennyt. :3 

Toivotaan kovasti, että kuvat menevät kaupaksi kunhan myyntiin ehtivät, mä ainakin aion pitää silmällä omista pojista tehtyä kuvaa! 

Suurin kiitos ja suosionosoitukset Enille mahtavasta ideasta ja huikeasta työstä. Purrnau! ♥ 

Eni viel infoo millon kuvat on myytävänä ja missä, joten kannattaa seurailla jos hyväntekeväisyys ostamalla kiinnostaa!