torstai 21. tammikuuta 2016

Pakko hehkuttaa!

Mun on pakko myöntää, että oon aina ollut hirmu kiinnostunut kosmetiikasta ja tykännyt testailla kaikkee uutta. Sanottaisiinko, että mun innostus on ollut vähän sellaista kausiluontoista, välillä on ollut sellaisia resupekka vaiheita jolloin esim. meikit on ollut viimeisenä mielessä eikä nassuakaan oo tullut kovin ahkeraa pestyä. Viimeset kuutisen vuotta oon aika lahjakkaasti välttänyt noi resupekkailut, välillä oon ollut enemmän ja välillä vähemmän tarkka ulkonäöstä ja tököteistä. Nyt viimeisen vuoden aikana suoranainen rakkaus kosmetiikkaa kohtaa on vain vahvistunut ja ikäänkuin räjähtänyt käsiin! Oon toisaalta tosi ilone, että oon niin vahvasti kiinnostunut jostain asiasta taas, vaikka varjopuolena voisin sanoa, että aikaa tuntuu olevan entistä vähemmän ja tokihan rahaakin harrastus syö. 

En sano, että olisin mikään mestari meikkaamaan tai että tietäisin edes, mitä milläki tehdään. Mutta parasta tässä on huomata oma panostuksensa ja kuinka koko ajan oppii uutta! Mä niin tykkään näistä tuntemuksista! Oon oppinut sivuuttamaan ainakin meikatessa epäonnistumisen tunteet ja yrittänyt kääntää pilalle menneen omalla tavallani onnistuneeksi. Yhtenä päivänä mun huulimeikki kusi ihan huolella, mutta lähdin korjailemaan pilalle mennyttä osaa. Lopputuloksena sain harmaat huulet jotka oli aika helvetin hienot omalla uniikilla tavallaan. :) Ihanankamalat olkoot se kuvaava sana. 

Mutta! En mä nyt tullu näyttämään mitään mun nassukuvia tai selostamaan mun tavoista meikata, mä tulin näyttämään mun uuden hienon meikkipöydän!


Mulla oli pitkään meikit sullottuna sellaiseen vessakärryyn. Aina kun kärryä vähän liikutti, niin melko varmasti sieltä jotain tipahti alas. Enkä sano, että yleensäkkään kylpyhuone olis mikään paras paikka meikeille, siellä kuitenkin vaihtelee lämpötilat ja ilmassa voi olla kosteutta. 

Pari kuukautta takaperin rupesin miettimään, että hommaan itelleni sellasen meikkiboxin jonka voin nostaa esiin aina aloittaessani meikkauksen. Mietin boxin kätevyyttä, sinne mahtuisi kaikki meikit eikä sinne pääsisi kissat tekemään tuhojaan. Toisinaan kärryssä ollessaan ainakin siveltimet saivat kyytiä kun Bablo koki ne mielenkiintoisiksi leluiksi.. Katselin boxeja niin suomesta kuin ulkomailta, mutta mun mielestä hinta oli aika kova sellaiselle.


Jossain vaiheessa eksyin pyörimään ikean sivuille ja sieltähän se vastaus mun meikkien säilytys pulaan löytyi. Pöytä tuli vain pikkasen kalliimmaksi kuin katsomani boksit. Ja täähä on nii kätevä noin niinku muutenki, nyt mulla on makkarissa ihan oma meikkipiste!



Lisäksi tuli hankittua ystävän suosittelemana noita Palaset -sarjan tuotteita, on kyllä käteviä meikkien säilytykseen! Musta on kiva kun noi lokerikot on kirkkaita nii niistä näkeekin mitä niissä on. :) Samaiselta ystävältä sain joululahjaksi säilytystelineen mun uusille rakkauksille, Jeffree Starin punille! ♥

Mutta nou hätä, mun blogista ei oo tulossa mikään kosmetiikkablogi, sellasee mulla ei oo innostusta. :)

Miten te säilytätte meikkejänne? 


Ps. muistuttelisin vielä tuosta aiemmasta postauksesta, eli jos haluut multa kirjeen nii käyhän kurkkaamassa ja laitteleppa mulle osoitetta tulemaan. ♥ 

tiistai 5. tammikuuta 2016

Pelitys aiheisia kysymyksiä ja vastauksiva

Pläjäytetään tähän väliin nyt tällainen kysymysnysjuttuli joka on pyöriny mm. turhuutta, mikkoakin kiinnostaa ja RAGEQUIT - blogeissa joulukalenteri tyyppisesti. Aluksi ajattelin lähtä mukaan samalla tavalla, mutta sitten päätin skipata ja loppumetrien käynnistyessä rupes tuntumaan, että ei perse, pakkohan mun on saada näihin vastata! Joten tässäpä tämä ny tuloo iha kokonaisena, vähän myöhässä. :3 


Ensimmäinen videopelisi

Tasan tarkkaan muistikuvaa ensimmäisestä pelistä ei ole, mutta muistan kyllä, että harmaalla lootalla, jota nintendoksi kutsuttiin, meidän perheessä aika tiuhaan kukin naputteli jotain. Selkeä muistikuva on Duck Huntista jota tahkottii sisarusten voimin ja mulle hurrattiin aina hirveesti kun tintin sain alas ammuttua. En muista kuinka pieni olin, mutta voi sitä naurun määrää kun vuffe sieltä nosteli päätään tai ölisi ohi ammuttaessa. Oli se aika hurjaa ammussella menemään!

Epäilenpä, että Super Mariokin lienee niitä ensimmäisiä, mulla ei vaan hermot tahtonut riittää siihen kun se tuntu niin saatanan vaikeelle.

Myöhemmin ekoja pelejä PC:llä oli mm. Heroes Might & Magic, jonka parissa saatoin viettää pitkiäkin hetkiä. Kutsuin sitä koppotikoppoti - peliksi. Jos oikein muistan, niin tämän pelin ääressä olen myös nauttinut mehua jonka taidokkaasti olen saanut kaadettua näppäimistölle. Hups.

Lempi pelihahmosi

Erittäin vaikea kysymys. Lemppari hahmo kyllä vaihtelee ihan kausien mukaan. Yhtä en voi valita, mutta kaksi voin nimetä! Geralt of Rivia ja Claptrap! Tarviiko näitä selittää?


Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta

Ensimmäisenä tulee mieleen Murdered: Soul Suspect jota kohtaan mulla oli aika paljon ennakkoluuloja ja muistaakseni olen lukenut siitä aika paljon huonoja arvosteluja. Taisinpa jostain bundlesta saada kyseisen pelin ja huomasin viihtyväni sen parissa. Tottakai pelillä oli omat surkeutensa ja idioottimaisuutena, mutta jotenkin tykkäilin siitä tosi paljon. En lue sitä parhaisiin pelaamiini peleihin, mutta ihan kohtalaisen hyviin sellaisiin.

Salainen pahe -pelisi

Höhö, jouduinpa miettimään tätä urakalla. Sanoisin, että Harry Potterit, ne ensimmäiset, vaikken kyseisiä pelejä ole vuosiin pelannut. Samaten jotkut yksinkertaiset muumit ja muut lastenpelit voisivat vielä kahmaista mut mukaansa. :D

Pelihahmo, johon samaistut eniten

Claptrap. Kyllä meissä jotain samaa on. Ja varsinkin Borderlands kakkosessa nähty synttärikohtaus on tuttu juttu. :D


Inhottavin pelihahmo

Mulla on tosi tosi toooooosi paljon näitä inhokkeja, mutta tällä hetkellä en saa päähäni niistä yhtään.. :D Perinteisesti mua ärsyttää esim. sellaset kitisevät akka hahmot. :D Perhana, ei tuu mieleen ku inhokki musiikit ja äänet ja heti rupes vituttaa nii maan perkeleesti. Sanotaan se siis nyt tähän, eli Ni No Kunissa oli mun mielestä niiiiiin vitun ärsyttävät musiikit ja kaikki, että mua oikeesti vitutti ja oksetti samaa aikaa. Kunnon inhoreaktio. :D

Suosikki pariskunta peleissä

En hirveästi piittaa peleissä pariskunnista ja sellaisista, mutta mieleen on jäänyt Borderlands kakkosesta Mad Moxxi and the Wedding Day Massacre - DLC:stä eräs outo pariskunta.


Paras soundtack peleissä

Öää. En oikeesti hirveesti kiinnitä huomiota musiikkeihin. :D En osaa sanoa tähän kyllä yhtään mitään. Ehkäpä joissain autopeleissä on ollut joskus jalkaa vipattavia biisejä matkassa.

Surullisin kohtaus peleissä

Kyllä mä sanon ne Claptrapin synttärit. Sniff.

Paras pelattavuus

No emminä ny tiijjä! Jos sanon tähän jotain nii myöhemmin päähän päsähtää, että jossaki oli parempi ja sit mun pitää tulla korjaan ja sitte tää asia toistuu uudestaaaaaan ja uuuuuuuudestaaaaaaan. Ja niin. Sillälailla. 

Suosikki pelijärjestelmä

PC, koska mä oon vaan nii paska pelaan konsoleilla. Toki voin pelata niilläki, mut kyllä hiiri + näppiskä on se paras kombo!

Peli, jota kaikkien pitäisi pelata

Borderlandsit, Diablot... Terraria!

Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa

Ilmeisesti siis ihan läpitte asti? Varmaan joku Pokemon ja eka Potteri. :D


Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi

Ei oo tainnu moista ollakkaa. Yleesä on Bablon tai Pöpön kuva taustana, välistä on saattanu olla Jason Momoaki tuossa työpöydällä pyörimässä, mutta ukkohan siitä niiiiin riemastu et kissakuva sai tulla takas.. :D

Peli, jossa parhaat välianimaatiot

Mähä oon niin tämmönen hätähousu et saatana skippaillakki osan välianimaatioista muttamutta.. Sanotaan et Borderlandseissa on ollut hjuuuumoria välianimaatioissa!

Suosikkipahis

Kaikki pahikset on mun suosikkeja? :D Riittää et on pahis nii mä oon et WUHUU! Tosin eihän kysymyksessä sanota, että PÄÄpahis, vaan jonkinmoinen pahis taikka öllinkäinen riittää, joten vastaan että Borderlandseista tutut Bruiserit!

Suosikkisankari

Claptrap?! :D

Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit


Köhköh.. 

Suosikkigenre. Peli, jossa paras tarina

Mää en oikeesti osaa nimetä suosikki genreä, oon toisaalta melko avoin eri tyyppisille peleille ja jokaisesta genrestä lienee löytyvän jotain mieluista. Kait.

Pelin jatko-osa, johon petyit

Jossain vaiheesa Heroes Might & Magic pelit rupes menemään huonompaan suuntaan. Muistaakseni vitonen otti askeleita taaksepäin? Ja täten sitäkin voi oikein mielellään pelailla. ^^

Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat

Borderlandsien grafiikat on ollut ainakin omaan silmään miellyttävät.


Suosikki klassinen peli. Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina

Vähän hankala kysymys, en osaa oikein erottaa mikä on klassinen ja mikä ei. :D Mutta sanotaan Heroes Might & Magic 2. Sen pariin tulee palailtua aina vaan ja varmasti lähiaikoinakin.

Tällä erää mulla on vähän auki mitä peliä tuun lähiaikoina pelaamaan sillä pelattavien pelien läjä on taas kasvanut hirmusesti. :D Ei oikeen osaa päättää mistä päästä sitä lähtis purkamaan. :) 

Paras ääninäyttely. Eeppisin kohtaus pelissä

Siis oikeesti, en hirveesti kiinnitä näihin asioihin huomiota, Mainitaan nyt kuitenkin, että Geralt of Rivian ääni on oikein miellyttävä ja hyvin näytelty. Wolf Among Us - pelissä oli myös mielestäni hyviä ääninäyttelyitä. 

Eeppinen kohtaus pelissä. No perkele. Oisko jossain Hitmanissa ollu joku kohtaus sellanen jota eeppiseksi voisi kutsua. 

Suosikki pelin kehittäjä. Peli josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin. Mielestäsi kaikkien aikojen paras peli.

LIIKAA KYSYMYKSIÄ. Vastaan vain, että lemppari nyt ja aina : Heroes Might & Magic 2. 


perjantai 1. tammikuuta 2016

Tavotelista 2016

Uusi vuosi ja uudet kujeet, senpä vuoksi pieniä tavoitteita vaikken pahemmin ookkaa uuden vuoden lupauksia harrastellut. Ehkäpä juuri sen takia niistä mikään ei ikinä oo kovin kummoisesti toteutunut kun tuo lupaus on aika pakottava, ehkäpä tavoitteisiin on helpompi pyrkiä!


☆ pyri löytämään aikaa lukemiselle. Yksi kirja kuukaudessa olisi hyvä tahti pitkän tauon jälkeen. Sarjakuvia ei lasketa kirjaksi! 

☆ varaa aika luomen poistoon. Ihan aikusten oikeesti, tämmösiä asioita ei kannata lykkäillä! 

☆ yritä käyttää meikkejä luovasti ja kokeillen. Ole rohkea äläkä anna epäonnistumisten jarrutella, epäonnistuneen meikin voi yrittää korjata tai vaihtoehtoisesti aloita meikkaaminen alusta. 

☆ vähennä itsesi vertailua muihin. 

☆ kokeile uusia ruokia ja yritä monipuollistaa ruokavaliota. 

☆ pääsääntöisesti kun tekee mieli herkkuja, älä kahmi kaupasta mukaan kaikkea mitä tekee vähän mieli, yritän keskittyä yhteen asiaan tai osta esim. pieni pussi sipsiä ja suklaapatukka ison jumbopussin ja levyn sijasta. 

☆ löydä taas aikaa blogille. Yksi postaus per viikko olisi jo edistystä! 

☆ yritä vuoden aikana värittää yksi värityskirja kokonaan, mieluusti se joka jo kaapista löytyy, äläkä osta uusia ennenkuin kirja on läpi väritetty. 

☆ voi hyvin ja ole onnellinen. 

☆ tietokoneella pelailun sijasta välillä, esim. kerran kuukaudessa voisi keskittyä lautapeleihin.


☆ käy muutaman kerran vuoden aikana elokuvissa, pidät siitä kuitenkin. 

☆ heitä kaapeista kaikki turha pois. Jos et ole jotain asiaa käyttänyt pitkään aikaan etkä ole muistanut sen olemassa oloa edes, tuskinpa tarvitset sitä tulevaisuudessakaan. 

☆ pyri hankkimaan uudet lasit jo alkuvuodesta. 

☆ opettele käyttämään taas koruja. 

☆ pyri leikittämään karvalapsia useammin. 

☆ epsanjan kieli on kiinnostava, yritä painaa silloin tällöin uusi sana mieleesi. 

☆ älä tupakoi jossei tee mieli. Sitä tulee tehtyä paljon tavan vuoksi vaikka ällöttäisikin. 

☆ anna hiustesi kasvaa. 

☆ pyri käymään ulkona ainakin kerran päivässä. Tupakilla käyntiä ei lasketa tietenkään. 

sano sanottavasi. 

☆ hanki vähintään kaksi uutta kuvaa nahkaasi vuonna 2016.


Ei muutako parempaa uutta vuotta meille kaikille! ♥