lauantai 13. elokuuta 2016

Muutaman kerran sais toivoa


Meikkaaminenkin voi olla näemmä vaarallista. Ripsiä taivutellessa taivuttimet sano nakspoks, ote lipsesi ja ripset lähti siinä mukana. No kerran elämässä pitää kai kokea jotain tällaistakin. Alkushokki oli kamala, mutta nyt jo naurattaa. Mulle on opetettu, että jos saa irronneen ripset kiinni ja ottaa sen sormen päähän, voi sen pois puhaltaessaan toivoa. Muutaman kerran sais siis toivoa. 

Höpönpöpön. 

Mutta jos jotain toivoisin, toivoisin ukolle jaksamista selvitä koulusta, harrastuksista ja työstä. Toivoisin, että äidin ressi helpottaisin. Toivoisin, että olisin parempi valitsemaan sanojani ihmisten kanssa jutellessani. 

Ostoslistalle merkkaan nyt uudet taivuttimet, täysin metalliset sellaiset.

Muita ripsiään menettäneitä?

Kuolema

Mä oon elämäni aikana miettinyt paljon kuolemaa. Varsinaisesti itsemurhaa en ikinä ole lähtenyt yrittämään, vaikka se on elämän eri jaksoissa ollut vahvasti jyskyttämässä takaraivossa. 

Muistelen jo nuorempana ajatelleeni, että olisi mukava mennä illalla nukkumaan ja olla heräämättä aamulla. Varsinkin ala-asteen loppu puoliskolla alkoi tietynlainen alamäki ja pahoinvointi jolloin toivoin ettei mua olisikaan. Yläasteella aloin viillellä tunteakseni jotain, mutta ikinä en käynyt lähelläkään sitä rajaa, että olisi pitänyt edes tikattavaksi lähteä.  

Vaikeina aikoina, oon toivomalla toivonut, että sairastuisin johonkin tappavaan tautiin tai että joutuisin onnettomuuteen. Ikinä oikeastaan en ole ajatellut tappaa itseäni itse, tosissani, vaikka ajatus on pyörinyt päässäni. On ollut hölmöä toivoa sairautta tai onnettomuutta. Joskus niihinkin ajatuksiin palaa ja tuntee lopulta itsensä typeräksi. 

Erittäin vahvasti toivoin kuolemaa esimerkiksi niinä aikoina kun mua kiusattiin koulussa. Viime vuosista muistan, että eräässä työharjoittelussa olin niin ahdistunut, että olisin mielummin tappanu itseni kuin mennyt enää päiväksikään töihin. 

Ehkä eniten mun luonteenpiirre on estänyt mua edes pyrkimään yrittämään omaa hengenriistoa. Ajattelen liikaa muita. Oon miettinyt sitä surua minkä toisin vanhemmilleni. Se ei olis oikein. Aina oon päättänyt, että parempi kitua itse kuin antaa muiden kitua mun takia. 

Pitkään aikaan en ole miettinyt sinänsä itsemurhaa, omaa kuolemaa kylläkin, miten se tapahtuu, milloin tapahtuu, ketä tänne jää, muistaako mua kukaan sitten ku oon mennyt. Viime vuosina oon kaivannut vaan terän kulkemista iholla. Pienenkin himon ilmaantuessa, kiellän sen itseltäni. Luultavasti en tule ikinä pääsemään eroon himosta kokonaan. Otin taipeeseeni jo joku aika sitten tatuoinnin muistuttamaan, että mun on turvallista käsitellä teriä, etten enää sorru viiltämään itseäni. Päätös tatuoinnin ottamisesta syntyi kun olin päässyt ns. pahimman himotuksen yli ilman viiltämistä. Voisinpa jopa sanoa, että se on auttanut pysymään mua päätöksessä. En viiltele enää. Jos viiltäisin, olisin tosi pettynyt itseeni enkä ansaitsisi pitää tuota kuvaa ihollani. Enkä todellakaan halua ryhtyä juustohöylällä sitä itsestäni irroittamaan. :D 

Valaistaanpa sen verran, etten varsinaisesti partaterällä ole ikinä itseäni viiltänyt. Mattopuukko ja erilaiset veitset ovat olleet ne mun juttu. Enimmäkseen olen viillellyt jalkojani sen vuoksi, että ne on ollut helppo pitää piilossa. Toki käsiäkin on tullut naarmutettua, mutta aina on ollut pelko kiinni jäämisestä. Ukon ja mun seurustelun alkutaipaleella viilsin muutaman viillon rintaani.

Toisaalta näin jälkikäteen pohdiskeltuna, mun olis pitänyt saada apua silloin nuorempana. Vaikka se oli mun suurin pelko. Sanoa ääneen ongelmat ja päästä hoitoon. Ehkä mä olisin tänä päivänä paremmassa kunnossa. 

Tuohon kuolemaan palatakseni. Mun mielestä jokaisella pitäis olla oikeus päättää omasta elämästään. Jos joku henkilö tahtoo tosissaan päästä pois, miksei sitä voida hänelle suoda? Itsemurhat voisivat olla kauniitakin tapahtumia, eikä niitä rumia musertavia kaikessa hiljaisuudessa tapahtuvia. Tokikaan se ei saisi tapahtua hetken mielijohteesta, vaan oikeasti harkittuna. Jos ihminen kokee vuodesta toiseen haluavansa kuolla, eikä saa mistään mitään apua eikä iloa, miksei hän saisi omasta lähdöstään päättää. Samoin heikkenevä vanhus voisi mun mielestä laatia jonkin asiakirjan, jossa voisi tahtoa itselleen nukutuksen kun terveys menee tiettyyn pisteeseen. Tiedän, asiat on monimutkaisia ja olen pähkäillyt asioita monelta eri kannata, eikä ne asiat ole niin yksinkertaisia vaikka niitä kuinka yrittää perustella.. Mun mielipide on siltikin se, että jokaisen pitäisi itse saada päättää elämästään, eikä sen tarvis aina olla paha asia. 

tiistai 2. elokuuta 2016

Jatkellaanpas lauseita!

Parempi myöhään kun ei milloinkaan, tämän aikoinaan bongasin Homonuken blogista ja kopsailin samantien luonnoksiin odottamaan täyttöpäivää. Tässäpä tää nyt ois!


En ymmärrä.. autolla kaahailua. Tai millään muullakaan ajoneuvolla hurjastelua ja liikennesääntöjen rikkomista. Joka päivä törmään tähän ilmiöön, varsinkin näin kesällä kun autolla paahdetaan ihan keskustassakin käsittämättömiä nopeuksia. Meidän viereinen tie on pitkä suora joten mikäs sen mukavampaa kuin kiihdytellä. En ymmärrä, miten kuski voi olla niin itsekäs? Mitä jos homma lähteekin lapasesta ja onnettomuuteen joutuu sivullisiakin. Toisinaan yöaikaan jolloin liikkennettä ei niin paljoa ole, toivon että ohi menevät kaaharit menettäisivät hallinnan ja ottaisivat opikseen. Liikenteessä ei pelleillä! Saatana. Jos oikeasti on kiire johonkin, niin lähe jumalauta sinne aikaisemmin.

Seuraavaksi ajattelin... lähteä poksujahtiin. Tai pelata hetken Harry Potteria. XD Jospa kuitenkin ihmistäytyisin.

Viime aikoina... olen miettinyt, millainen ihminen olen oikeasti. Olen kasvanut ja kehittynyt ihmisenä enkä oikein osaa määrittää itseäni. Ärsyttävää on, että saatan esimerkiksi pitää jostain asiasta mitä ennen vihasin. Käyn kokoajan kamppailua itseni kanssa, voinko pitää siitä jostain asiasta nyt jos en pitänyt siitä ennenkään.

En osaa päättää... ikinä mitään värejä koskevia asioita. Meikkaaminen on joskus turhauttavaa kun ei millään tahdo osata päättää käytettäviä värejä ja ovatko ne keskenään toisiinsa sopivia. Plää. Tokikaan en osaa ikinä päättää myöskään kaupassa, mitä mun tekee mieli.

Noloa myöntää, mutta... sotkeudun todella helposti sanoissani ja välillä tuntuu, että ärräkin jää pärisemättä.

Viikko sitten... käytiin kaverin synttäreillä. Muistaakseni.

Kaikista pahinta on... kun huomaa, ettei asioista enää puhuta etkä sä tiedä enää mistään mitään.

Muistan ikuisesti.. mun ja ukkelin ensikohtaamisen, poikien tulot kotiin, kun tein oikeita valintoja... Erityisesti muistan ikuisesti sen päivän kun sain puhelun, että meidän Pöppis on löytynyt. ♥

Salainen taitoni on... on olla taidoton. En tiedä. En vaan oikeasti pysty tunnistamaan itsestäni mitään kykyjä. Ehkä mä oon taitava näkemään asioiden paskat puolet. 


Jos saisin yhden toiveen, se olisi... oma kartano keskustassa jossa on takapihan terasille kissoille ulkoilutarha. Kyllä, olen alkanut vihdoin ja viimein haaveilemaan omasta mökistä.

Minulla on pakkomielle... tarkastella asioita. Sanottakoon nyt tuo tuhkis, mistä kautta aikojen kaverit ovat jo vitsailleet ja vittuilleet. Jep, päähän ei mahdu, ettei se sammutettu tumppi sieltä tiukasti suljetusta lasipurkista mihkään roihahda, mikä aiheuttaa pakkomielteisen kurkkupurkin heiluttelun, että varmasti se vesi siellä kastelee sen tumpin. Yksin kotona ollessa pitää vielä käydä keittiön ikkunastakin kurkkimassa, että eihän siellä mitään pala.

Päivän paras juttu... oli huomata, että mun kenkulipaketti tulee illalla.

Söin tänään... aamupalaksi karjalanpiirakkaa.

Ärsyttävintä on.. kun tilaat itelles esim. livboxia ja sit näät sen sisällön joko facen tai instan kautta ennenku oot saanu omaa pakettias. Voi perkele.

Tekisi mieli... hussata kaikki rahat kaikkiin ihaniin meikkeihin ja kenkiin. Mulla on joku alkava kenkämania kun annoin itselleni (ukko antoi) luvan ostaa kalliit kengät. Nii ja tekis mieli riisipuuroo!

Minusta on söpöä... kun kissat nukkuu. Voisin tollottaa vaikka kokonaisen päivän kun kissa vaan tuhisee unissaa, ehkä näkee unia niin että tassut sätkivät ja suusta pääsee pieniä äänähdyksiä tai murinaa.

Hävetti... kun anoppi kaakatti jostain ihmisestä isoon ääneen ja se henkilö varmasti kuuli kaiken. No, ei tää viimesin hävetys vaa ois tylsää vaa todeta, että hävetti ku oltiin jahtaamassa poksuja.

Olenko ainoa jonka mielestä... ingmariini merisuola rasvaseos on nii hyvvää, että sitä tekis mieli syyä pelkästään?

maanantai 1. elokuuta 2016

Turhuuksien turhuudet

Välillä vastaan tulee tavaroita tai tuotteita joilla ei tee vittuakaan tai eivät toimi niinkuin pitäisi, ainakaan omalla kohdalla. Mulla kasvaa välillä kyrpä niin ohtaan näitten turhuuksien kanssa, että ajattelin jakaa kokemukseni teillekkin.


 Rexonan PersePirantti. 

Rexona Maximum Protection Clean Scent on tehokas antiperspirantti naisille. Voidemainen antiperspirantti tarjoaa 48 tunnin suojan käyttäen edistyksellistä ruumiinlämmöstä aktivoituvaa TRIsolid™-teknologiaa. Valitse Cleant Scent -antiperspirantti, jos haluat erittäin tehokkaan ja puhtaan tuoksuisen antiperspirantin.

Rexona Maximum Protectionin TRIsolid™-teknologia mukautuu kehosi mukaan, ja se muodostaa sekä verkkomaisen kalvon hikirauhasten päälle että syvemmän suojakerroksen. Parhaan tehon saavuttamiseksi käytä kainaloihin ennen nukkumaanmenoa. Levon aikana TRIsolid™-teknologia mukautuu kehosi mukaan, ja vaikutus kestää koko seuraavan päivän — myös suihkun jälkeen. Voit myös käyttää Rexona Maximum Protectionia aamulla.

Sain tän dödön äitiltä joskus kun se oli saanut tän jostain ilmaiseksi ja sillä itellä oli just tämmönen käytös. Ilmeisesti äiti on tästä tykännyt kovasti, mutta minä en! Tän pitäis siis tehdä jonkilainen kalvo kaikkuun ja sen kyllä huomas, musta tuntu et mun kaikut meni ikäänkuin tukkoon tästä. En ollut edes perehtynyt tän toimintaan ennen käyttöönotto, vasta sen jälkeen kun ihmettelin miksi kaikut tuntuu niiiiiiin oudoilta. Toisekseen, sain tästä hillittömän tarpeen raapia kainaloita. Kutinaa ei varsinaisesti ollut, mutta se tukkoinen tunne ajo ronkkimaan kaikkuja ja siitä rapsuttelusta seuras itessää se kutina. Jatkoin kuitenkin tuotteen käyttämistä sitkeästi, nimenomaan iltaisin. Pyh pah, kainalot lemus ku viimestä päivää tätä käyttäessä. Tätä ei siis jatkossa tule hankittua ja tämä vajaa putilo lentää nyt roskiin. Eipähän tartte tätä hankkia lisää kun se ei vaan yksinkertaisesti toimi mulla. Onko teissä lukijoissa joku joka käyttää tätä ja omaa positiiviset kokemukset? 

Tää on sitä pirkka lehen kategoriaa jossa ihmiset sanoo lihapullaväkkäräkauhan olleen turhin ostos keittiöön. Ostin joskus tän suurehkon teepallukan halpparista enkä aatellut näissä olevan mitään eroja, kaikinpuolin ulkoisesti vilkaistuna näytti olevan ihan ookoopätevä. Kuinkas kävikään, täähän päästää kaikki röpölit läpitte! Hyih. Roskiin tämäkin, irtoteen valmistan jatkossa keittimellä tai hankin sellaisen pallukan mistä ei pääse läpi tulemaan röpönröpöä. 


Voihan perse.. En tiedä miksei tää joka puolella ylistetty levy uponnut muhun ollenkaan? Tilasin levyn julkasupäiväksi ja siitä etiäpäi oon koittanut ottaa kiinni tästä ja saada tän avautumaan mulle. Vitut. Ei kolaha, ei aukee. Vituttaa myös tuon helvetin kotelo. Meikä tykkää niistä perinteisistä levykoteloista, olkoot vaikka kuinka hieno idea tahasa nii ei saatana paljo kiinnosta että kotelosta saa taiteiltua sen vitun kuution. :D Niin ja sain melkeen ton levyn pidikenupinkin jo hajotettua ja revittyä irti kun se oli niin ufo. Onneksi sain tän levyn ilmaseksi musiikkikerhon boonuspisteillä.

Oon nämä turhuudet luonnostellut tänne jo aikapäivät sitten ja näyttäspä siltä, että voisin piakkoin tehdä toisen moisen, hutiosteluita on nimittäin tullut tehtyä! Kinostaako?

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vaihteeksi, sekametelisoppaa

Viime aikoina oon nukkunut jotenkin tosi huonosti. Selkäkipuili monta viikkoa, joinain aamuna selkä meni niin pahasti lukkoon, että hengitys oli vaikeaa. Toisina aamuina pää ei suostunut kääntymään ja ylösnousemus oli niin saatanasta, että ihtiäki jo nauratti könköillä muorina pystöön mitä ihmeellisimmin itseään kammeten. No, selkäkivut on nyt selätetty, toivon niin, ja hakkaanpa samantien puuta.

Oon paljon nähnyt mitä kauheimpia painajaisia. Tai ollut näkemättä mitään. Sen luulis olevan levollista, mutta toisaalta sekin on niin tyhjän ahdistavaa. Nään paljon unia ihmisistä ja tilanteista. Enimmäkseen ihmisistä, jotka eivät kuulu mun elämään enää nii paljoa tai ollenkaan.

Sekin on perseestä, että taas ainakin viikon olen herännyt parin tunnin unien jälkeen. Tunti yleensä menee, että saa unen päästä kiinni uudestaan. Sitten unta palloon taas tunti tahi kaksi. Pyörimistä tunnin verran ja taas vähän unta. Plöö. Taidan taas koittaa melaa jos siitä sais apua.

Nukkumisista viis, puhutaanpa vähän valveilla olostakin.

Oon hurahtanut kulkemaan pitkin kyliä ja nappailemaan poksuleita. Tottakai oon siitä innoissani kun oon kuitenkin ollut kova fani ja tietty olen edelleen. En nyt kuitenkaan yllä ihan muiden suorituksiin, leveleitä on vasta pikkusta vaille 12 eikä mulla oo vielä kummoisia napattuna, mutta onpahan kuitenkin tullut pelailtua. Musta se on mukavaa ajanvietettä, madaltaa kynnystä lähteä ulkoilemaan ja tuleepa tuota ihan istuskeltuakin tuossa lähimmällä pokestopilla luren ollessa päällä. Mua vaan ärsyttää kuinka paljon koko Go jakaa mielipiteitä. Oman asuinpaikkani fb ryhmässäkin on tullut niin paljon negatiivista kommenttia tuosta lapsellisesta pelistä. "Pokemon pelaajat voisivat hommata vaikka elämän". Mietin vaan, miten se voi kutittaa niin paljon pelaamattomien ihmisten perseitä jos joku tykkää sitä pelata. Tottakai siinä määrin muakin ärsyttää sellaiset pelaajat, jotka esim. kirkon pihalla rälläävät pyörillä hautojen päällä siellä käydessään stopeilla ja gymillä, samoin kuin myös isot joukot jotka käyvät istuksimassa stopeilla lurettamassa ja jättävät jälkeensä isot kasat roskaa, unohtamatta näitä autoilla rällääviä pelaajia. Tai no, mulle se on ihan sama jos joku viitsii bensaa tuhlata siinä, että ajelee stopilta toiselle, mutta pitääkö sitä käydä pihoja kuovituttaa ja muutenkin rällätä parkkipaikoilla lurejen ajan kuin idootit. Huoh.

Myönnän, että mua hävettää jonkin verran kulkea tuolla luuri kourassa enkä todellakaan järjestä mitään kohtausta jos jotain saan napattua ja vältän reissuilla ne paikat, joissa on paljon ihmisiä. Ehkäpä se hävetys johtuukin juurikin siitä kun ihmiset pitävät koko touhua nii lasten juttuna ja arvostelevat vanhempia pelaajia huonommiksi. Ehkä joku päivä repäisen Pikachu pipon päähän ja lähden jahtiin avoimesti.

Nojoo, hirveestihä tuota voisin lätistä kaikkia mitä on tullut noin niinku muutenkin puuhattua, mutta taidan jättää jotain toisellekkin kertaa. Tämän yhden päiväkirjamaisen luonnoksen tyngän voisin tähän loppuun jättää. Tätä päiväkirjaa mun oli tarkoitus jatkaa pidempäänkin, se vaan tyssäsi  viikkoon.


4.7.-10.7.

m a a n a n t a i

Ukkeli herää aikaisin ja mä jään sänkyyn selaan puhelinta. Pyörittelen päässäni josko nousisin ja alkaisin puuhaamaan jotain. Käännänkin vain kylkeäni, rapsuttelen kissaa ja torkahdan. Herään hetken päästä, nukahdan, herään, nukahdan. Lopulta ennen kahtatoista päätän nousta ylös. Masentunut olo, en tiedä miksi.

Sävytän vähän hiuksiani harmaalla. Lopputulos on aika kökkö. Meikkaan ja onnistun kohtuu hyvin.

Teen ruaaksi jauhelihapiffejä ja lämmitän uunissa hetken hampparisämpylöitä. Ei ole oikein täytteitä sisään, mutta hyvältähän nuo maistuvat.

Huomaan, että tilillä on vähän rahaa. Ressaa.

Tekstarina tulee kolme eri saapumisilmoitusta, materia tottakai piristää.

t i i s t a i

Torkuttelen koko aamun, vaikka tiedä ystäväni saapuvan kylään puolenpäivän aikoihin. Pinkaisen ylös vasta kun ystäväni ilmoittaa lähtevänsä ajamaan n. tunnin taipaleen tänne. Kiireesti aamupalaa, tupakkia ja suihku. Ehdin pukea juuri ennen ystävän saapumista.

Höpötellään, viihdytään kahvipöydässä ja muistellaan menneitä. Rampataan tupakalla. Aika kuluu äkkiä.

Käydään illan päälle syömässä ulkona ja yksillä paikallisessa.

k e s k i v i i k k o

Taas vaihteeksi myöhään nukkumista, edellisenä yönä en olisi malttanut millään laskea 3DS:ää käsistäni.

Päivällä käydään kuitenkin kaupustelemassa ja porukoilla kahvilla.

Iltasella syödään ensimmäinen kunnon "kesäateria". Uusia pottuja, makkaraa, maissia, rillijuustoa..

Loppu ilta pelaamista pelaamisen perään.

t o r s t a i

Herään vähän aiemmin kuin edellisinä aamuina. Laitan aamusta menemään kosmetiikka tilauksen. Juttelen äidin ja ystävän kanssa. Saan äkillisen inspiraation leipoa jotain aamupalaksi. Ukkelin kuorsatessa kaivelen keittiönkaappeja ja saan aikaiseksi täytettyjä sarvia.

Päivällä käydään mummolle kaupassa. Mummolla käydessä annan hänelle viime joulun kuvista teetättämäni vihkosen. Mummu huudahtelee: "Voi mikä matama!" katsoessaan omia kuviaan. Naureskellaan.

Livboxikin saapui, odotukset oli aika nollissa kun olin ehtinyt kuulemaan jo pettyneitä huokauksia. Itse olen boxiin ihan ookoo tyytävinen, en riemusta kiljahteleva, mutta tyytyväinen kuitenkin. 

Ukko menee yöksi töihin. Koitan puuhastella jotain, mutta en saa mitään aikaiseksi. Kirjoitan pari hassua korttia ja haahuilen.

p e r j a n t a i

Herään aamulla kun oveen hakataan todella kovaa. Herättelen ukkoa avaamaan, mutta ukko kääntää vain kylkeä. Hetken päästä saan ukkelin hereille, mutta oven koputtaja on kerennyt poistua. Jatketaan unia. 

Lopulta kun jaksetaan nousta, alan siivoamaan. Vaihdan lakanat, imuroin ja moppaan, teen tiskit. Ihan hyvä suoritus. 

Pelataan ja syödään, ukko lähtee taas yöksi hommiin. Viestittelen ihmisten kanssa ja pesen meikkisiveltimet. Huh huh kun niissäki piisaa hommaa. Juon yhden siiderin siinä sivussa. 

Ystävä pariskunta käy yöllä tupakilla, naurattaa kaikki. Saan kainaloon munkkipussin ja syönkin heti yhden munkkilaisen kun takaisin sisälle pääsen. Loppu yön vahtaan OC:tä. Jep, tulen vähän myöhässä tämän sarjan kanssa, en nuorempana voinut vilkaista koko sarjaa ihan vaan siksi kun se oli niin suosittu ja kaikki huokailivat kuumien kollien perään. Sarja on ihan viihdyttävä. 

Ukko saapuu aamuyöstä, syödään vielä ja katsotaan hetki New Girliä ja vaihdetaan yön kuulumiset. 

l a u a n t a i 

Herätään ihan liian aikaisin kun huomioon otetaan nukkumaan meno aika aamulla. Meille tullaan asentamaan vessaan uusi peilikaappi. Peilikaappi on ihan ookoo, vähän sellainen lääkekaappimainen hökötys. Ainakin siinä on tuplapeilit. 

Päivällä käydään kaupassa ja porukoilla. Porukoiden takapihalla tupakoidessa nähdään äidin kanssa siili joka on pyörinyt kahtena aiempana vuonna pihapiirissä. Oltiin luultu tänä vuonna, ettei koko siiliä enää ole ku ei ole sitä näkynyt. Mutta nyt se mönki esiin ja tunnistettiin se heti, piti isällekkin huikata, että tuu kattoo. Äiti antaa liotettuja napuja siilille, se syö oikein äänekkäästi maiskutellen. Vierähtää tovi sitä tuijotellessa. 

Illalla uusia pottuja ja kanaa. Ukko lähtee töihin ja minä jään seurustelemaan juustonaksujen kanssa.

s u n n u n t a i

Nukutaan todella pitkään ja kömmitään sängystä suoraan sohvalle mutustelemaan aamupalaa samalla kun vahataan New Girliä.

Rakkautta on ilmassa, halitaan ja pusitaan paljon.

Pelataan melkein koko ilta.

Sellasta, mitä teille kuuluu pitkästä aikaa?

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Masispeikkoko?

Möhpöh. Mitähän tuota osais kirjustella. 


Kävin siellä pollattimen luona viime viikolla. Aika meni sutjakkaan, kertoilin viime aikaisia kuulumisia ja pollatin kyseli tarkennuksia joihinkin asioihin. Jossain vaiheessa pollatin kysy, että koenko itseni masentuneeksi. Tyrmäsin heti, en koe. Nyt kun asiaa on tullut mietittyä, niin ehkä siihen on jotain pieniä viitteitä, mutta en nyt suoranaisesti koe olevani. Ehkä välillä. Tunnen, että mun ongelmana on vahvasti ahistuneisuus ja ressi, mutta voihan se olla, että oon vaan masentunut mistä johtuu taas tämä ja tuo ja sekin asia. Oon joskus kokenut olevani masentunut, silloin nuorempana, mutta ei mun olo oo nyt ainakaan sellainen. Ehkä mä oon vaan koko ajan silleen piilosti masentunut? Tai yksinkertaisesti, en vaan ole. 

Toisekseen, pollatin ehotti mulle turvapaikkaharjoitusta jolle repesin täysin. Hävettää kun pitikin reagoida niin.. Ymmärrän asian pointin ja sen hyödyn, mun läheiselle harjoituksesta oli suuri hyöty ja auttoi selvästi voimaan paremmin, mutta jotenki omalle kohalle se tuntuu hölmöltä. Pollatin maannitteli ja antoi esimerkkejä harjoituksesta, kertoi millaisiin paikkoihin toiset asiakkaat kuvittelevat itsensä turvaan. En mä halua kuvitella mitään, tuntuuki iha typerältä. Sanoin lopulta, että katsotaan sitä sitten joskus, pollatin ei vaikuttanut tyytyväiseltä. 

Jostain tuli puheeksi sellainen ärsytys kun monet ihmiset kyseenalaistavat mun kertomat jutut, ihan vaikka näinkin esitettynä, että osoitan keltasta paitaa ja kerron, että toi on keltanen. Ilmaisin siinä itelleni tyypillisellä tavalla rempseästi höpsöttäen ja naureskellen, että sitähän vois meikäläinenkin alkaa kohta epäilemään omia puheitani, että ehkäpä mää keksinkin kaiken päästäni. No enhän minä sitä sillä tavalla nyt oikeasti tarkoittanut ja heti nämä sanat ulos päästäessäni yritin antaa käskyjä leivälävelle, että nyt tukkoon. :D Pitkät olivat katseet ja tuli hiljaisuus. Koitin paikata asiaa. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa käyntiä jolloin pyydän taas "tarinat" omista käynneistäni tulostamaan. Siellä varmaan jo lukee, että olen harhainen ja kuvittelen asioita. :D Sen siitä saa kun on oma ittensä tuolla. 

Sovittiin lopuksi, että syksyllä voidaan aloittaa mulle korva-akupunktio. Sain käydä tutustumassa jo huoneeseenkin missä sen akupunktion ajan ollaan. Pollatin myös tuumasi ettei ota mun kanssa samaan aikaa ketään muita siihen, kuulemma joskus on potilaita yhtä aikaakin siellä. Huh. Mielenkiinnolla odottelen. 


Eilen vietettiin ukon kanssa vuosipäivää. Seittemän vuotta ollaan jo yhessä tallustettu. Ei me sen kummemmin juhlistettu päivää, käytiin ulkona syömässä ja illalla nautiskeltiin viinistä ja naposteltavista samalla ku katottiin Madhouse. Oon sen leffan nähnyt viimeks teininä sillon ku se ilmesty ja taisinpa sen ärrältä käydä vuokraan useammankin kerran kun niin sillon siihen tykästyin. Jotenkin tykkäsin siitä vieläki ihan sikana!


Muuten tässä onkin vaan enimmäkseen tullut pelailtua (Civ 5, Pokemon Alpha Sapphire, Tales from the Borderlands) ja töllättyä netflixiä. Mystisesti rahat on kadonneet materiaan ja kirjapinkka odottelee lukijaansa. Pyöräilyäkin on tullut harrasteltua kohtuudella, tosin sateella eikä kovalla tuulella vihti lähtä. Lauantaina ois ehkäsykapselin vaihto ja ens viikolla nakutellaa jalakaa uutta kuvvaa! Jeejee. Kylläpä se siittä.

Mitä teille kuuluu?


ps. joo, edelleen kommentit oottaa vastauksiaan, sorppa! Piti valita sen väliltä kohdistanko energiani ny niihi vai tähän, tätä tuskin ois tullutkaa jos en ois ny alkanu värkkää. :3 

torstai 26. toukokuuta 2016

Elossako?

No enpä tiijjä. Kokoajan tuntuu, että voimat on vähissä, vaikka kohtalaisesti tuleekin puuhailtua. Ei ole sellainen perinteinen väsy, vaan pääkopassa on koko ajan sellainen myllerrys ettei vaan jaksa. 

Koko ajan ahdistaa. Ressaa. Ahdistaa. Pelottaa. Sanoinko jo, että ahdistaa? Yksinkertaiset asiatkin pelottaa. Lähtörumba on ihan saatanasta kun joutuu tekeen monta kierrosta asunnon läpi, onneksi ei asuta missää kartanossa. Töpselit irti, vessan ovi kiinni, hella nollilla, katsoinhan jo ne töpselit, kissa yksi, kissa kaksi, jääkaapin ja pakastimen ovet kiinni.. 

Aina vaan tätä samaa paskaa. Ja sehän tässä huolettaakin. 

Kävin tänään ystävän luona maistelemassa erilaisia kakkuja. Muuten kivaa, mutta yksinään matkojen taitto kävellen oli tosi raskasta. Meno matka meni sutjakkaammin, oli niin paljon ajateltavaa, että ahdistuksesta huolimatta tepastin vaan eteepäin. Tullessa lähes sain pani-iikin kun mopokossit tuntuivat pörräävän koko ajan ympärillä ja tietä lähtiessäni ylittämään katsoin auton olevan menossa juuri päinvastaiseen suuntaan, mutta se kääntyikin suojatietä kohti jota olin ylittämässä. Vittu. 

Tulevaisuus mua ei oo oikeastaan ikinä huolettanut tosissaan, vasta kun nyt. Ukolla on syttynyt lamppu päässä ja hän on tajunnut, mikä on hänen unelma ammattinsa. Ala, joka oikeasti kiinnostaa häntä ja missä näkee itsensä mielellään työskentelevän. Koulu alkaa syksyllä ja kestää vuoden, mikäli tulee valituksi. Alalla on hyvät mahdollisuudet työllistyä. Toivottavasti peukutatte ukkelin puolesta, mä ainakin toivon, että suunnitelmat toteutuu. Näitä asioita kun on miettinyt ja pyöritellyt, oon alkanut pelkäämään tuleeko mulla ikinä sitä päivää vastaan jolloin nään kaiken kirkkaasti. Naps, tosta noin vain, haluun tehdä tuota ja tätä, nyt riitti kotona olo. Tokikaan työllistyminen ei ole niin yksinkertaista, mutta olis kiva hoksata, mikä olis sellanen työ mitä haluaisin/voisin/kykenisin tekemään. Nykyinen ammattitutkinto (merkonomi, talous- ja toimistopalvelut) tuntuu sinänsä hyvältä, mutta toisaalta tosi pahalta. Joihinkin töihin toimenkuvaan voi kuulua paljon asiakaspalvelua, kokouksia, paljon vastuuta... Heti tulee ihan saatanan huono olo, kun edes ajattelee. Mä en nää tulevaisuudessa oikein mitään. Muutakuin sen, että ukko painaa duunia ja kyllästyy mun siipeilyyn. 

Jotenkin tuntuu, että mulla on niin paljon huolia nyt. Omia, muitten, koko yhteiskunnan. Välillä vois vaan sammuttaa kaikki vehkeet ja piiputtimet ja mennä vaikka viikoksi pimeään komeroon istuskelemaan ja ihmettelemään. 

Varasin viime viikolla ajan pollatätille, sinne oon menossa ens viikolla. Sekin tympäsee valmiiksi, mutta mennääs ny kuitenkin. Ehkä mä pyydän nyt saada sitä akupunktiota, olishan sekin kokemus. 

ps. viime postauksen kommentteihin vastaaminen venyy ja venyy, vastaan kunhan saan itteeni otettua niskasta kiinni. Kiitos teille kaikille kuitenkin. ♥ 

lauantai 7. toukokuuta 2016

Ölppää

Humalainen mieleni on vähän typerä. Se tahtoo sanoa maailmalle yhtä sun toista. 

Olin tänään pitkästä aikaa ystävän luona ihan kupittelemassa. Aluksi en meinannut lähteä edes käymään, mutta lopulta luovutin kun ystävä pyysi niin kovasti. Hän sanoikin kun saavuin, ettei uskonut minun tulevan. Ystävä piti huolta siitä, ettei lasi ehtinyt olemaan tyhjänä eikä tietenkään meikäläinen osaa sanoa ei. Lupasin mennä hetkeksi, mutta jotenkin siinä meni niin, että palasin kotiin vasta kun kun oli pimeää. Harmitti jotenkin tosi paljon kun olin aikonut palata vielä valoisaan aikaan. Ja harmittaa se juominen, vähempikin olisi riittänyt. 

Mulla oli ihan kivaa, se oli lähinnä sellaista kuin ennen vanhaan. Mietin vaan, haluanko nykyisen olevan sellaista. Oon jotenkin kokenut kasvaneeni sellaiseksi fiksuksi aikuiseksi ja huomasin, etten ole sitä mitä kuvittelin olevani. Mua harmittaa, etten ole sen fiksumpi ku ennen. Kun alkoa kaadetaan, sitähän otetaan. 

Olin nuorempana melkoinen pesusieni. Aina piti olla kännissä, tai no se ei riittänyt, piti olla perseet olalla. Join ja hölmöilin. En piitannut mistään. Aivot piti saada sammuksiin kaikesta paskasta. Toisinaan pahoitin toisten mielet kun "pidin hauskaa". Humalassa tunsin itseni itsevarmaksi ja sellaiseksi tyypiksi joka mun piti olla. Puhelias ja iloinen. Vasta vanhenmuuten olen huomanut, etten vaan kerta kaikkisesti ole sellainen. 

Toki tänään iloitsin aidosti, fiilistelin vanhojen suosikki biisien mukana, liikehdin ja lauloin.. Kotiin tullessa tunsin morkkista. Tunnen itseni epäonnistukseeni. Humalainen mieleni toi mieleen sen vanhan Nännin joka ei voinut hyvin. En voi hyvin kun huomaan sen. 

Toisinaan mietin, että olisi kiva pitää hauskaa kunnolla. Ryypätä ja rellestää, päästään irti langat puikoista. Mutta pitääkö sen olla näin helvetin pelottavaa? 

Lähtökin oli saatanasta. Se tuli yllättäen, en ole extemporea harrastava ihminen. Lähdin silti uhmaten itseäni. Ennen lähtöä vedin varmaan lähemmäs kymmenen rundia läpi asunnon. Töpselit irti, hella sammuksissa, vessan ovi kiinni niin ettei pojat saa sitä auki. Jääkaapin ja pakastimen ovet kiinni. Niin, olenko kertonut, että nykyään joudun lähtiessäni tarkistamaan myös kylmälaitteiden ovet? Luulin jo päässeeni näistä asioiden tarkasteluista, turhaan

Kiitin ystävääni illasta. Tarkoitin sitä, vaikka kotiin päästessäni mieleni valtasi ahdistus. Sanoin ystävälle, että toivoin että olisimme enemmän voineet jutella keskenämme, sitä odotin. Toivottavasti seuraavalla kerralla, sillä kerralla kun pidättäydyn pitämään pääni selvempänä. 

Olen paljon pohdiskellut alkoholin käyttöäni. Toisinaan tulee otettua saunaölppä, harvemmin juotua muutama lasillinen punkkua, yleisimmin yömyssyksi lasillinen tai kaksi viskiä. Se sopii mulle. Toisaalta koen siltäki saralta itseni nykyään huonoksi kun en uskalla päästää irti kontrollista. Olen kuullut paljon kavereiden suusta olevani tylsä kun en juo niin paljoa. Miksikö annan tällaisen haitata itseäni niin paljon? Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja erilaiseksi jossen juo muiden juodessa. En koe juomisen olevan mitenkään coolia, mutta ryhmäpainostus toimii niin saatanallisesti tässä tilanteessa. 

Olen joskus mietinnyt postailevani yleensäkkin kannastani alkoholia kohtaan. En ole löytänyt sille tarvittavia sanoja, mutta nyt voisin näin tiivistettynä kertoa, että.. 

Pelkäsin pienempänä ja pelkään edelleenkin tavallani humalaisia ihmisiä. Varsinkin vieraita humalaisia miehiä. En osaa selittää mistä nämä pelot johtuvat sillä olen lapsuuteni viettänyt aika turvallisessa ja ns. alkottomassa ympäristössä. Toki alkoholia oli, vanhempani ovat aina ottaneet päivittäin ennen nukkumaan menoa yhdet oluet, välillä myös siihen päälle jotkin terävät. En ikinä pienempänä kiinnittänyt siihen huomiota enkä ollut kiinnostunut niistä keittiönpöydälle ilta aikaan nököttävistä pulloista. Se oli mulle normaalia. Opin jo pienenä siihen, että saunan päälle sai lasillisen limua kun aikuiset ottivat sen joka iltaisen normaalin oluen. Ja meillä porukat tosiaan siemailivat sitä yhtä olutta melkein parin tunnin ajan, välillä käyden television katselun lomassa keittiössä ottamassa huikat jo siitä lämmenneestä oluesta. Ala-asteella mulle selvisi, että joidenkin vanhemmat ottivat niitä ruskeita lasipulloja vaan viikonloppuisin ja enemmän kuin yhden pullon. Ja ne joi siihen päälle vielä sitä kirkastakin juomaa siitä isosta pullosta, jopa sen pullollisen. 

Kiinnostuin alkoholista samaan aikaan kuin tupakasta. Kun muitakin kiinnosti. Ymmärsin, että alkoholi oli pääsy pois niistä kamalista oloista mitä koin jatkuvasti. Tajusin, että alkoholia ottaneena uskallan puhua ja olla asioissa mukana. Kun olen kännissä, kuulun porukkaan. 

Aika surullista. 

Näin viisastuneena ymmärrän, ettei mikään noista edellisistä väittämistä pidä paikkaansa. Ei millään tasolla. 

Silloin kun tapasin ukon, olin jatkuvasti humalassa. Selvinpäin en uskaltanut nähdä edes koko ihmistä. Jossain välissä kuulin ukon huulilta sanat juoppo ja lihava. Silloin aloin laihduttamaan ja alko jäi. Parhaita päätöksiä ikinä. Toki alkoa meni, mutta harvemmin. Aiemmin tissuttelin päivästä toiseen ja olin tillin tallin. Alkoholi käyttö jäi viikonloppuihin jolloin olin kavereiden kanssa. En halunnut olla tylsimys. Jossain vaiheessa ne kaverit jäi ja siinä samalla se syntinen ölppä. Voin paremmin vaikka kaipasin alkoa ja sen tuomaa itsevarmuutta. 

Nykyhetkeä ajatellen, baarissa en ole käynyt pitkiin aikoihin ja alkoa tosiaan menee vain rentoutumis tarkoituksiin. Tällähetkellä mä olen tilantessa, jossa mä olevan vain lihava. Juuri nyt, itseensä pettynyt läski. Huoh. 

En ole varma, oliko tässä postauksessa mitään järkeä, mutta halusin avautua. Toivon myös, ettei ystäväni ota tätä mitenkään itseensä tai pahalla,  sitä en tällä mitenkään hakenut. Kiitos ja anteeksi, kaiken varalta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sellaisia viime öisiä aivoituksia. Mietin, hävitänkö koko luonnoksen ja tajusin, että eihän sille ole mitään syytä. Tämmönenhä mä oon joten miksen näitä ajatuksia toisi tänne kaikkien nähtäville. Semmotia.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tsäppädää

Helouhelouhelou!

Mun piti jo äkistää näitä kuulumisia jo viime viikolla pihalle itestäni, mutta jotaki muuta tärkiämpää näemmä on tullu tehtyä!


Sain tossa joku aika sitte käytyä kampaajalla. Mulla oli mielessä hiusten kasvatus, mutta mulla oli latvastossa nii huonoksi mennyttä hiusta, että piti pätkiä. Tällä kertaa ei kuitenkaa toista puolta veetty ihan lyhyeksi, että toisaalta tästä on hyvä lähtä kasvattaan mikäli musta vielä tuntuu et pitäs pituutta saaha. Mun kampaaja teki taas hyvää työtä, ulkonäkö koheni ja pää keveni monellakin tapaa! 

Ite sit duunailin tuksuun taas värit kohilleen. Tällä hetkellä mun väritilanne on aika kökkö, kaapista löyty vaan violetin, punasen ja pinkin jämiä joten niillä lähin sotkemaan. Puteli mustaa maskiakin oli eksynyt mun kaappiin joten länttäsin sitä juureen nii ei tarttenu ny tähän hätää lähtä vaalentamaan. Lopputuloksesta tuli aika jees vaikka panikoinkin ystävälle, että mitähän menin taas sopottamaan. Aluksi olin aika plöö koko väritysten kanssa, mutta kaupassa käydessä sain pariltakin ihmiseltä palautetta upeasta tukasta! Mieli koheni ja rupes värit tuntuu itestäki hyvältä. 


Mulla piti olla työkkärin soitto jo ihan alkukuusta, mutta perinteisesti soittoa ei kuulunut ja omille sivuille yhteydenotto ajankohta oli päivittynyt puolen vuoden päähän. Ajattelin siinä, että jaahas ja ressailin kun mulle oli tehtäväksi laitettu viime soiton jälkeen "osallistun työkokeiluun työpaikalla"- tai joku sellainen johon oli tiettyyn määräpäivään vastattava kyllä tai ei. Kysyin sillon tehtävän määränneeltä työkkäritätiltä, että mitä jos en saa yksinkertaisesti mitään paikkaan. Työkkärintäti iloisesti leperteli ettei siinä mitään vaikkei saiskaan, kunhan kyselee eikä aikonut laittaa sitä "tehtäväksi" vaan kirjata suunnitelmaan. Kippaskappas tehtävänähän se siellä oli. Mua jotenki hirvitti valmiiksi miten käy jos siihen vastaa ei. Onneksi mulle kuitenkiin soitettiin työkkäristä joitakin päiviä myöhemmin siitä alkuperäisestä yhteydenotto ajankohdasta mikä oli kuitenkin ennen sitä tehtävän määräpäivää. Kyselin siinä sitten, mitä sen tehtävän kanssa tehdään. Tämä mukava ja asiallinen tätskä ihmetteli, kiusallaanko se toinen täti on mulle sinne ihan tehtäväksi sen laittanut ja ihan pyytämättä itse sen sieltä poisti ja sanoi, että helpompi niin että se sieltä päästä poistetaan kokonaan ettei mulle tuu mitään kakkaa niskaan. Kyllä tämäkin täti mulle suositteli kokeilua, muttei tehnyt siitä varsinaista tehtävää, kirjasi sen vain suunnitelmaan. Tulihan tuossa turistua tämän tätskän kanssa melkeen parikymmentä minsaa vähän aiheen ohikin. Pääasiassa mietittiin vaan mahdollisuuksia, voivoteltiin kun työttömyys on pitkittynyt ja keskusteltiin kuinka työt tahtoo olla kiven alla. Eipä siinä, ihan hyvät fiilikset jäi soitosta. 


Elämäkin on taas "normalisoitunut" kun sain ne tikit vittuun naamastani. Ekoina päivinä poiston jälkeen ei saanut vielä meikkailla eikä tököteillä pestä, mutta nythän tuota pystyy jo ihan normisti toimimaa. Poistatus reissusta sen verran, että mua nauratti ihan hulluna kun mut vastaanottanut vanhempi hoitsu oli jotenkin kauheen säikky ku saavuin paikalle. Arvelen, että mun ulkonäkö jotenkin "pelotti" häntä. Aloin heti puhua pärpättämään kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja jotain huultakin heitin jolloin hoitsu rentoutui ja alkoi itsekkin puhumaan. Loppua kohten hoitsuti itse hirnui omille jutuillee kuin viimeistä päivää ja mustaki tuntu, että ois siellä voinut pitempäänkin olla. :D Sain tikkien poiston jälkeen vielä jäykkis rokotteenkin ku se oli mulla jo ajat sitten mennyt vanhaksi. Kiittelin kyllä tosi vuolaasti lähtiessäni hoitsuliinia ja hän hymyili mulle tosi kauniisti. Pienistä asioista tulee äärettömän hyvä mieli. 

Tokikaan viime aikoina kaikesta ei oo aina ollu nii hyvä mieli. Mä koen jotenkin jatkuvasti monista asioista huonoa omatuntoa. En oikeen saa järkeiltyä, mikä mua vaivaa. Jotenkin tosi kuormittunut olokin koko ajan. Mutta toisaalta oon jotenkin tuntenut itteni heräävän eloon. Leivon, luen, laitan tukkaa, käytän koruja ja yritän pitää langat hyppysissä. Oon pyöritellyt, että nakkaisin pollatätille viestiä ajanvarauksesta.

Huomenna mä meen laitattamaan aamusta kulmat kuosiin, ehkei se elämä oo aina nii paskaa ku luulen.

Mukavaa viikkuva kaikille! 

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Välikatsaus

Nyt kun aletaan olemaan kovasti keväässä ja ruetaan kohta hirmu kyytiä kiitämään kohti kesää niin vilastaanpa sitä mun tavotelistaa tässä välin jotta siihen sais kenties jotain uutta energiaa..

☆ pyri löytämään aikaa lukemiselle. Yksi kirja kuukaudessa olisi hyvä tahti pitkän tauon jälkeen. Sarjakuvia ei lasketa kirjaksi! 
  • Oivoi, tasan kaksi kirjaa olen tälle vuotta ehtinyt lukemaan. Katukatti Bob ja Peter Steelen elämänkerta. Tähän tulee korjaus, lupaan! Tällä hetkellä luesken Robin Cook: Verkossa. 
☆ varaa aika luomen poistoon. Ihan aikusten oikeesti, tämmösiä asioita ei kannata lykkäillä! 
  • Wihii, mä tein sen!
☆ yritä käyttää meikkejä luovasti ja kokeillen. Ole rohkea äläkä anna epäonnistumisten jarrutella, epäonnistuneen meikin voi yrittää korjata tai vaihtoehtoisesti aloita meikkaaminen alusta. 
  • Tähän mennessä tämä tavote on kyllä hyvin tavoiteltu, toivottavasti niin tulee jatkumaan.
☆ vähennä itsesi vertailua muihin. 
  • Plaaaaa....
☆ kokeile uusia ruokia ja yritä monipuollistaa ruokavaliota. 
  • No, niin ja näin.. 
☆ pääsääntöisesti kun tekee mieli herkkuja, älä kahmi kaupasta mukaan kaikkea mitä tekee vähän mieli, yritän keskittyä yhteen asiaan tai osta esim. pieni pussi sipsiä ja suklaapatukka ison jumbopussin ja levyn sijasta. 
  • Höpönlöpön. 
☆ löydä taas aikaa blogille. Yksi postaus per viikko olisi jo edistystä! 
  • Tässä on parantamisen varaa roimasti! 
☆ yritä vuoden aikana värittää yksi värityskirja kokonaan, mieluusti se joka jo kaapista löytyy, äläkä osta uusia ennenkuin kirja on läpi väritetty. 
  • Alkuvuosi tuli aika tiuhaan väriteltyä.. Vielähän mä ehin ton värittää loppuun. :D 
☆ voi hyvin ja ole onnellinen. 
  • Toisena päivänä joo ja toisena päivänä nounou.
☆ tietokoneella pelailun sijasta välillä, esim. kerran kuukaudessa voisi keskittyä lautapeleihin.
  • Voisko laittaa tän vaikka heti täytäntöön? ♥
☆ käy muutaman kerran vuoden aikana elokuvissa, pidät siitä kuitenkin. 
  • Kerran ollaan ehditty jo käymään tälle vuotta, luulisin että pian mennään taas. Hardcore Henry ois kiva käyä kahtoo! 
☆ heitä kaapeista kaikki turha pois. Jos et ole jotain asiaa käyttänyt pitkään aikaan etkä ole muistanut sen olemassa oloa edes, tuskinpa tarvitset sitä tulevaisuudessakaan.  
  • Tämä on edennyt aika mallikkaasti.
☆ pyri hankkimaan uudet lasit jo alkuvuodesta. 
  • Olin jo menossa tarkastuttaa näköäni ja kyselin mimmosia maksuvaihtoehtoja tuolla yhdessä liikkeessä tarjotaan lasin ostajille.. Sain niin paskaa palvelua että olkoot! 
☆ opettele käyttämään taas koruja. 
  • Pikkuhiljaa tätäkin taas opeteltu. :3 
☆ pyri leikittämään karvalapsia useammin. 
  • Pyritään, pyritään. ♥ 
☆ epsanjan kieli on kiinnostava, yritä painaa silloin tällöin uusi sana mieleesi. 
  • Opeteltuja sanoja = 0. 
☆ älä tupakoi jossei tee mieli. Sitä tulee tehtyä paljon tavan vuoksi vaikka ällöttäisikin. 
  • Nojaajoo, joten kuten näin.
☆ anna hiustesi kasvaa. 
  • Kävin ekan kerran tälle vuotta kampaajalla ja... Jäihän sinne aika paljon karvaa.  
☆ pyri käymään ulkona ainakin kerran päivässä. Tupakilla käyntiä ei lasketa tietenkään. 
  • Tätä lähettii alkuvuodesta tosi hyvin tavottelemaan, mutta läskiksihän se meni siinä vaiheessa ku sairastuttii iha urakalla. Sitten se vaan jäi. Uuteen nousuun! 
☆ sano sanottavasi. 
  •  En todellakaan ole sanonut.
☆ hanki vähintään kaksi uutta kuvaa nahkaasi vuonna 2016.
  • Tulee kyllä varmasti hankittua kerta aikakin on jo yhdelle varattuna. :3  
Hirmusesti ois parantamisen varaa, mutta en mä ny sanois, että kaikki ois iha perseellee menny. Onneksi tavotteet on tavotteita, eikä ne nyt niin justiisa vakavia oo. Musta jotenkin tuntuu, että oon jo koko vuoden edestä saavuttanut jotain kun kävin noita luomia poistattamassa. *peukkupeukkupeukku*

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Lärsättimiä

Pitkästä aikaa kapulan uumenista kuvia kun täällä on ollu niiiiiii vähä mun lärsä esillä viime aikoina. :3























































Huhhuuuu, olipa niitä. Muistatte taas hetken mimmonen pallopää täälä naputtelee.. ^_^