torstai 5. marraskuuta 2015

Huoh

Alan keittämään ukolle kahvia. Avatessani pöönipussia irvistin purujen hajulle. Purut haisevat ihan kissankuselle. Yäk. Nostelen kolmatta mitallista pöönejä suodattimeen ja mietin, moneskohan se oikeasti oli. Vakuutan itselleni sen olevan kolmas. Pinkistä muovikannusta kaadan vettä säiliöön ja totean säiliön paskaiseksi. Kohotan katseeni ja huomaan hyllyn päällä kalkin poistajan jonka toin keittiöön jo useampi viikko sitten. Huokaisen ja laitan kahvit tippumaan. Poistuessani keittiöstä mietin missä välissä minusta on tullut näin saamaton. 

Viikot vierivät eikä mitään saa aikaiseksi. Kirjepinkka kasvaa keittiössä ja bloggeri on täynnä luonnoksia joita en saa pihalle. Peilistä takaisin katsova henkilö ei miellytä mua milläänlailla. Luulen, että olen oikeutettu laiskotteluun ja herkutteluun kun käyn huikeat kolme kertaa viikossa salilla. Väärin. 

Lainaan kirjastosta kirjoja jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta, kolmen viikon pölyttymisen jälkeen päätän lukea ne ennen palautusta. Luen sivun tai kaksi, ehkä jopa pari pari kymmentä. Selaan sivujen loput ja totean ettei kiinnosta. 

Eilen aloitin lakkaamaan kynteni pitkästä aikaa niin, että suunnittelin niihin muutakin kuin pari kerrosta väriä. Lopputulos on se, että pidättelen itkua ja poistan lakat. 

Jos jossain on jotain piristävää niin pakkasissa. Tuleva talvi saa hymyn huulille samaan aikaan kun stressaannun vaatetuksesta jota mulla ei ole eikä varmaan tule. Kaikki ne talvivaatteet jotka haluaisin itselleni saavat meidän rahat vaikeroimaan. 

Onnellinen olen ollut ukosta ja ukon antamasta huomiosta sekä ystävästä jonka kanssa juttelen päivittäin. 

Viikonlopuksi suunnittelin jotain spesiaalia rakkaan kanssa, mutta asiat ovat muuttuvaisia.


Tämän jaarittelun päätteeksi tartun vielä Mikon nakkaamaan Liebster Award - haasteeseen jonka suurinosa taitaakin mieltää tutuksi. Eli kiitos kiitos Mikko ja tässäpä vastaukset kysymyksiin: 

1. Mikä on viimeisin leffaostoksesi? Mitkä seikat vaikuttivat juuri tämän elokuvan ostamiseen?

Mulla ei oo oikeesti mitään havaintoa viimesestä ostosta, mutta kelpaako jos kerron tulevan? Tarkotus olis ostaa Star Wars leffat jonkinsortin boxissa bluureinä. Ja vähän kiire tulee niitten kanssa sillä! Tarkotus olis saaha ne katottua ennen ku mennään kattoon leffaan uusinta kötöstystä. Oon kyllä joskus katsonut Star Warssit, mutta mitään muistikuvia niistä ei ole. 

2. Mitä videopelejä olet juuri nyt pelaamassa? Jos et pelaa, niin seuraatko parhaillaan jotain TV-sarjoja?

Pelien puolella on nyt ollut melko hiljaista kun kaikki aika tuntuu menevän Bel-Airin Prinssin ja Gossip Girlin vahtaamiseen. :D 

3. Onko sinulla joku tietty elokuvaohjaaja, jonka elokuvat ovat melkein poikkeuksetta täyttä rautaa?

Nöyp. 

4. Myytkö sinulle turhaksi jääneitä elokuvia/TV-sarjoja/pelejä eteenpäin?

On tullut myytyä, pitäis melkeen tehdä inventaario leffalootaan, ehkäpä siellä olis taas jotain mitä vois laittaa eteepäi. 

5. Haluaisitko, että videopeleistä tehtäisiin enemmän elokuvia? Jos haluat, niin mistä pelistä kaipaisit seuraavaa leffaa?

Nääh, ei ainakaa tuu mitää mieleen mistä haluaisin nähdä leffan. 

6. Ostatko ladattavia pelejä muualta kuin ns. virallisista palveluista (Steam, PS Store, XBoxin kauppa jne)?

Silloin tällöin Humblesta tulee joku sikahalpa paketti ostaa turautettua, mutta ei kyllä oikeen muualta. 

7. Mikä on lempi elokuvagenresi? Entä mitä et voi sietää?

No tuota. En kato nykyään oikeen leffoja nii en oikeen osaa sanoa. :D Eiköhän niistä kaikista genreistä voi ne omat suosikit ja inhokit löytää mutta mutta.. Yleesä romanttisetlällyt on nounou ja samaten jotku sci-fit. 

8. Mikä oli ensikosketuksesi videopeleihin?

Muistan ku nappula tuli ahkeraa pelattua Duck Hunttia. :D 

9. Näppäimistö+hiiri vai gamepad?

Näppiskä ja hiiri, ehottomasti. Mulle ei vaan sovi kättee ohjain. :D 

10. Pitäisikö jostain videopelistä tehdä TV-sarjan?

Ei ainakaan tuu mieleen mitään mistä ny välttis tahtosin nähä sarjan.. 

11. Vapaaehtoinen risut&ruuusut-osuus: Jos olet seurannut blogini Facebook-sivua, niin kaipaisitko sinne enemmän jotain extrasisältöä ja jos kaipaat, niin mitä? 

Mun mielestä soppelisti tulee törkyä syötteeseen. :D No ei vaan, mitäpä sinne turhuuksia, mukavasti tarjouspostauksista pysyy perässä jos ei oo jostai syystä ehtiny/päässy blogeja seuraamaan.


Näin! Tällä kertaa en kiusaa ihmisiä joten jätän laittamatta haasteen eteenpäin, mutta jos joku tykästy Mikon kysymyksiin niin niihin voi ihan vapaasti itsekkin blogissaan vastailla. :)

Tää kurttu ny vois koittaa saada jotai järkevääki aikaseksi ettei aina vaan menis möllöttämiseksi! 

19 kommenttia:

  1. Sinut on "haastettu" http://rollaattori.blogspot.fi/2015/11/liebster-blog-award-koska-kasky-kavi.html

    HÄHÄÄ sää et saakkaan mua haastaa ku mää kiellän :3

    VastaaPoista
  2. Jaksamisia!♥ Muista, että sä olet ainutlaatuinen ja ihana juuri tuollaisen, kuin olet!♥

    VastaaPoista
  3. Jotenkin oma elämä tuntuu tosi samanlaiselta kun kuvailemasi.. :D Sitäpä se työttömyys on.. Tulee saamaton, laiska ja löllö olo, voihan kökkö. Toivottavasti kuitekin päädytte tekeen viikonloppuna jotain hauskaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri! Toivottavasti pian sataa lunta ja paljon, että vähän rupeaa mieli piristymään ja rupiaa saamaan virtaa kaikenlaiseen värkkäilyyn! Tällä hetkellä taivaalta tipahtelee joitain hiukkasia, heti sai sen verran virtaa, että jaksoin vääntäytyä tänne vastailemaan tsemppikommenteihin! ♥

      Poista
  4. olinpa innoissani ku näin sun päivittäneet blogia! :) oot iha höppänä! Voisit lähtä mun kaa kävelylle nii voitas höpötellä :DD <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oot höppänänpöppänä! ♥ Joo, millos me jaksetaa lähtä taapertaa? :D

      Nii ja kiitti, meikä on tommone perus persepää. XD

      Poista
  5. Isosti jaksamisia ja haleja! ♥♥ Toivottavasti teidän viikonloppusuunnitelmat onnistuisi. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos! ♥ Iha uskomatonta miten ootte kaikki täällä tsemppaamassa mua! :')

      Poista
  6. Nuo tunteet on aina niin ikäviä ja lannistavia! Oot kaunis ja tutustumisen arvoinen ihminen! Paljon jaksuja sinne!♥ Viikonloput kullan kanssa on kyllä parasta, toivottavasti teidän vkl suunnitelmat järjestyis!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuva, mää oon niin hämmentynyt oikeesti näistä kaikista tsempeistä ja muista! ♥ Samat sanat, ois kiva tutustella! ♥

      Poista
  7. Tsemppiä! Kyllä se siitä. Vähän samoja fiiliksiä on ollut itsellänikin. Silloin kun on selkainen olo ettei oikein jaksa tehdä mitään on ihan ok möllöttää vähän. Se kuitenkin menee ohi jossain vaiheessa ja sit taas asioiden tekeminen maistuu. Innostus voi lähtee sitten taas jostain pienestäkin.

    Toivottavasti laatuaika miehen kanssa onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaistuki. ♥ Kiitos. ♥

      Jotenkin toivos, että sais pian sitä puhtia puuhastella kaikenlaista ihan urakalla, rupiaa ottaa tämmönen möhmyäminen jo päähän. :D

      Poista
  8. Bel Airin Prinssi! \o/ Se on ihan paras! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! XD En ees muistanu et se on näi hyvä, nuorempana tuli töllöstä töllötettyä sillon ku sattu näkymään, onneks on nyt netflixi josta voi töllöttää vaikka päivän putkeen jaksoja! :D

      Poista
  9. Tsemppiä muru <3 ei aina tarvitse jaksaa ja olla aikaansaava! Mä oon ollut saamaton jo vuosikausia xD Nykyään jossain hormoonihuurupäissäni tulee tehtyä paljon asioita mitä en ennen ole tehnyt/saanut aikaiseksi tehdä, mutta uskon sen olevan katoava ilmiö :´D ihana oot ja ihanaa ku oot päivittänyt pitkästä aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanus! ♥ No se on kyllä totta ettei aina tartte olla, kuha ois ees välillä! :D Eiköhän noitten hormooneitten tasaantuessa pikkuinen piä mamman sit touhotuksessa. ♥ Ite oot ihana, halauksia! ♥ Vastailen sun kirjeeseen pikapuoliin, selitän sitte miksi on menny taas tätä aikaa... :D Mulla on oikeesti hyvä syy eikä se johu saamattomuudesta! XD

      Poista