tiistai 10. maaliskuuta 2015

Pikanen jee!

Hijulihei, pikainen pyörähdys tännekkin! Monta päivää on kulunut niin, etten ole pahemmin koko bloggeria avannut, mutta haittaako se? Joskus on ihan mukava vaan tsippailla jossain ihan muualla ja palata sitten selailemaan uusia postauksia ja hihkaista jotain itsekkin. 

Tällä kertaa tämä hihkaisu saa olla lyhyt, koska kello on paljon, mutta siitä huolimatta mun on ihan pakko saada tänne sanottua, että mulla on ollut ihan hemmetin loistava päivä pitkästä aikaa! Tänään jotenkin kaikki on tuntunut menevän niin nappiin! 

Aamulla ei herätessä väsyttänyt juuri lainkaan, posti toi mukanaan mukavuuksia mm. tämän kuun livboxin (jonka sisältö oli erittäin miellyttävä!), ukko sai huisia sähköpostia, sain varattua huomiselle ajan kampaajalle ja lypsyllä käynti (mammaa kaupasta, tajuutte varmaan.. :D) osoittautui kannattavaksi reissuksi. Tänään oon myös kokenut onnistumisen tunteita pelin suhteen ja laitellut paljon viestejä kavereiden kanssa. Illan piristeenä toimi hytkyminen ja pomppiminen (tanssaamista meinaan) ja yleinen ökkimönkeily. Jesjesjes! 

Oon huomisesta tukkatohtori reissusta aivan intopiukeena ja päässä hyrisee miljoona ajatusta siitä miten tuun reissun jälkeen värjäämään hiukseni. Luultavasti uudistunut tuksu tuo taas sellaista iloista puhinaa tullessaan, että meikä rupeaa taas pistämään tuulemaan eri asioiden saralla! 

Ja tiättäkö mihin tää ja tän ukko on nyt höpsähtänyt? No leegoihin tietty! Sattuipa jotenkin sopivasti sellainen juttu, että yks meidän seinähyllyistä rupes vääntymään haitariksi tuottisboxien painon takia jotenka se jatkossa toimia hyllynä levyille, figuille ja legoille. 





Että semmotia! Palattasko heti huomenna asiaan uuden pään kanssa vai pitäisköhän mun malttaa siihen asti, että saan eka väriä vaihdettua? No, saas nährä!

4 kommenttia:

  1. Jee kiva et on kivaa! :) hmm munki pitäs tehä tälle reuhkalle jotain, en jaksa enää ite leikkoa... Ehkä meen kampaajalle kesällä palkintona siitä jos laihdutus onnaa xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, niinpä! :) Mäki oon joskus ite leikelly, mut on se aina ollu semmosta sähellystä, että mielummin käyn kampaajalla. :D Onhan seki semmosta ihtensä hemmottelua. ♥ Ja kyllä, ihtensä pittää palkita! Miten sulla on projekti edenny? :)

      Poista
  2. Sitte heti tuksusta kuvaa ! 8) Ei haittaa vaikka oliski vanha väri :D

    Legot on parhaita♥ ja sitte huippis hyviä, henk koht omia lemppareita on ollu Lego pelit ! :D Mm Lego Star Wars ja Lego Batman on nyt ton pikkuveikan kans pelattu läpi ja non niiiiin mahtaviaaa !!! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joojooojooo ku jaksas ulostaa nuo kuvat tuolta väkkärästä. :D Voi kuule ku näkisit minkä värinen pää mulla nyt on. XD Ehkä mä laitan sulle tästä kuvan nii saat nauraa!

      Siiiis apua, nuo lego pelit on mun mielestä ihan hirmu vaikeita!!! :D Miten te ossaatte?! Eikö käpy yhtää käryä? :D

      Poista