lauantai 24. tammikuuta 2015

Selviytymistä

Mun pitäis olla tänään ylpeä itestäni kun oon uhmannut mun pelkoja. Kävin tänään pitkästä aikaa yksin kaupassa, koska oli pakko. Ukon perkele sai jonkun lastentaudin ihtelleen, eikä mikään pysy sisällä, joten pakkohan mun oli lähteä kaupasta hakemaan limpparia, mustikka soppaa ja helposti syötäviä ruokia. 

Mua ahdisti koko aamun ajatus siitä, että mun on pakko lähteä ja kohdattava mun pelot. Viestittelin ystävälle, että musta tuntuu tosi hankalalta. Ystävä kuitenkin tsemppas mua lähtemään, en mä vois kuolla sille reissulle ja lupas olla mun tukena sen ajan kun käyn kaupassa. 

Koko aamun pitkitin kauppaan lähtöä. Nukuin pitkään, tein aamutoimet hitaasti, pähkäilin ja pyörittelin asioita. Lopulta huomasin, ettei mulla oo enään mitään ns. pakollista tehtävää tässä kotosalla, ettei mulla oo enään syytä lykätä lähtemistä. Oli siis pakko lähteä. 

Lähteminen kotoa ei ollut kamalaa, naureskelin pääni sisällä hetken kävelyn jälkeen, että kyllä mää oon pöpi etteihän tää nyt tunnu missään. Kun pääsin kylän pintaan ja näin ne kaikki ihmiset, autot ja ison risteyksen.. Rupesin päässäni antamaan numeron kuvaamaan sen hetkistä ahdistusta. Yht äkkiä musta tuntui, että ahdistus on kirkuva kasi ja mua rupes ihan helvetisti pelottamaan, että alan panikoida. Skippasin ison risteyksen ja lähdin pitemmän kautta kulkemaan kohti kauppaa, kunnon kiertotie se olikin, ja sain numeron laskemaan pikku hiljaa ja pysymään alhaalla. Laittelin ystävälle kuvia matkan varrelta ja hän arvaili missä oon menossa. 

Kun astelin kaupan pihaan, huomasin taas ahdistuksen nousevan. Olin kauhuissani autojen määrästä ja yritin arvioida, paljonko porukkaa saattaa olla sisällä. Jos mun ei olis ollut "pakko" käydä kaupassa, olisin varmaan kääntynyt ympäri ja palannut kotiin. Kiiruhdin nopeasti sisään ja nappasin ostoskorin käteeni. 

Päätin ensin kiertää rauhassa tilpenhöörien puolelta, pysähtelin tutkimaan kukkaruukkuja ja hipelöimään kynttilöitä. Tutkin pitkän aikaa postikortteja ja etsin kirjepaperia. Siellä ei onneksi niin paljon ollut ihmisiä, joten pystyin sen aikaa keräämään voimiani ja rauhoittelemaan itseäni. Lopulta mun oli kuitenkin lähdettävä kohti ruokapuolta.

Keräilin ruokia hitaasti koriin ja yritin keskittyä viestittelemään ystävälleni. Valmistuin lähtemään kohti kassaa. 

Kassoilla ei onneksi ollut muita, pelkästään pari työntekijää juttelemassa keskenään. Mun oli pakko vielä käydä tutkimssa kosmetiikkahyllyt ja tarkistaa miljoona kertaa, että onhan mulla varmasti lompakko matkassa. 

Kassalle lähdin päättäväisesti, enkä ehtinyt onneksi ressailemaan tai ahdistumaan. Mua vaan hävetti ihan vitusti kun mun ostokset oli tyyliin pelkkää läskisapuskaa, mikropitsoja, limpparia, mehujäätä, karkkia.. Mun olis tehnyt mieli kassaneidille sanoa, että ei ne oo mulle vaan mun sairastavalle ukolle. Musta tuntu, että se katto mua tyyliin: "Jaa läskille lisää jotain millä kasvattaa läskejä."

Kotimatka meni hyvin, kipitin jonkun mummelin perässä joka yli puolet matkasta sattui menemään samaa reittiä kuin minä. Kotona purin ostokset ja painuin tupakalle, ystävä kehui, että mä selviydyin ja käski mun olla tyytyväinen itteeni, että hän ainakin on musta ylpeä. Siinä vaiheessa kun tajusin, että sain käytyä asioilla itekseni alkoi se hillitön tärinä ja kauhea olotus. Typerää, eikös? 

Mä en osaa oikein olla itestäni ylpeä, mulla on vielä pitkä matka pelkojen uhmaamisessa ja paljon tehtävää, että pystyn toimimaan normaalisti esim. juurikin kauppareissulla itsekseni. Epäilen kyllä, että ihan heti seuraavaa kertaa ei tuu ellei nyt satu taas näitä, että on pakko lähteä tai tehdä jotain. 

Ostin itselleni ns. palkinnoksi reissusta kalliimpaa energiajuomaa, eikös se oli ihan sallittua kun jostain selviytyy? 

Sellainen lauantai siis mulla, loppuillan ajattelin kaadella ukolle lasiin limpparia ja pelailla jotain. 

Millainen päivä teillä on ollut? Ootteko te viime aikoina selviytyneet jostain? 

30 kommenttia:

  1. Hyvä sinä, wohoo! ♥ Pitäis sun olla ylpeä ittestäs :) Minä ainakin oon. :3 Oot ainsainnut sen energiajuoman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Ehkä mä tästä vielä joku päivä tokenen!

      Poista
  2. Pienistä asioista se muutos lähtee, ja jokaisesta pienestäkin saavutuksesta saa ja pitääkin olla ylpeä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pitäisi osata iloita niistä pienistä askelista eikä odottaa itseltään heti liian suuria harppauksia!

      Poista
  3. Musta on tosi hyvä, että teet tommosia pelottaviaki asioita. Ihan oikeesti. Voisit alkaa vaikka treenaa tota yksin kaupassa käyntiä, koska jos sulle vaikka tilanne, että ei oo ketää käymässä sun kanssa, se ei olis niin pelottavaa. Monesti jos jää vaa himaan ja välttelee noita tilanteita, niihin ei totu ja sitten niitä pelkää ja ne on epämielyttäviä. Mä pelkäsin (pelkään hiukan edelleenki tai no jännitän:D) luokan edessä esiintymistä. Mutta kun mulle sanottiin jo ennen kouluun menoa, että niitä tulee ja paljon, muutin asenteeni ja tajusin, että mun on vaan pakko mennä ja tottua. Nyt on mennyt iha ok enkä sönkötä ainakaa pahasti :D Rohkeesti vaan kohtat pelkosi ! :) Peloista pääsee vaan kohtaamalla ne. Tsemppiä, pystyt kyllä mihin vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempeistä! ♥ Niin mun pitäis, kun vaan sais jaksamista ja voimaa siihen unohtamatta sitä halua uhmata pelkoja. Tällä hetkellä vaan tuntuu parhaalta tehdä asiat niin, että ne on helppoja itselle. :D Eli juurikin vältellen niitä pelottavuuksia ja tukeutumalla toisiin!

      Mä oon kans pienestä pitäen jännittänyt luokan edessä esiintymistä, kauppiksessa jossain vaiheessa mun oli jo pakko opettajille sanoa, että mua jännittää ja ahdistaa esiintyminen niin paljon, että sain suurimman osan esitelmistä esittää tunnin jälkeen pelkästään opettajalle. Ennen sitä jättäydyin aina pois tunneilta joilla ois pitänyt esiintyä ja ryhmätöissä suostuttelin muut ryhmäläiset esittämään tai niin, että mulla oli vaan joku yks lause sanottavana siellä luokan edessä.. Hyvä, että oot ottanut ton asenteen! Toivottavasti teillä on huippu luokka ja hyvä luokkahenki niin varmasti pääset eroon siitä liika jännittämisestä kokonaan! :) Pieni, hyvällä tavalla jännittäminenhän kuuluu aina asiaan kuin asiaan! :)

      Poista
  4. Oon niin ylpee susta! :) pikku hiljaa <3

    VastaaPoista
  5. Hallintapaneeliani silmäillessä tän tekstin alku kiinnitti mun huomion ja tajusin heti, että se kertoo aikalailla samasta kuin mistä mun äiti ja pikkuveli kärsivät. Ei ne oo koskaan selittäneet ongelmaansa näin elävästi kuin sää, mutta ymmärrän nyt tän luettuani entistä paremmin, että mitä heidänkin päässään pyörii, kun pitäisi lähteä kauppaan. Lähikauppakin tuottaa mun äidille ongelmia ja vielä kotona asuessani hän pyysi mua lähtemään joka kerta kauppaan sen kanssa. Veli taas kiinnittää usein huomionsa parkkipaikalla olevien autojen määrään ja miettii, että onko varmasti lompakko mukana. Jos maksutapahtumassa tapahtuu jotain hänen mielestään noloa, esim. lähimaksaminen ei toiminut ihan heti, hän harmittelee sitä ääneen vielä jonkin aikaa kauppareissun jälkeen. Mää parhaani mukaan tsemppaan heitä molempia ja pyrin olemaan kärsivällinen.

    Tosi hienoa, että onnistuit! Hyvä sinä! :) Ja tykkään muuten sun kirjoitustyylistä, jatka samaan malliin (y)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tekstini auttoi ymmärtämään lisää ongelmaa jonka kanssa myös läheisesi painivat. Vaikka surkeuttahan se on ja aina harmittaa kuulla, että on niin paljon muitakin joilla on pelkoja ja ahdistusta! :( Hyvä kuitenkin kuulla, että tuet läheisiäsi ja oot tsemppaamassa molempia!

      Kiitos paljon! Kehut on aina hassuja, tämänkin naputtelin pikaisesti niissä jälkijärkytyksen fiiliksissä kädet tutisten ja olin ihan varma, että tästä tulee yks iso aivopieru. :D Mutta kiva kuulla, että kirjoitustyyli miellyttää! ^_^ Kiitos vielä kommentistasi!

      Poista
    2. Ei ollut kyllä aivopierua ollenkaan tässä ;D Ja joskus semmosessa järkytyksen tai euforian fiiliksissä kirjoitetut tekstit ovat kaikista parhaita! :)

      Poista
    3. Pitäis varmaan sit useamminkin harrastaa tämmösiä fiiliksissä kirjoitteluja! :)

      Poista
  6. Oon susta ylpee ♥ hienoa että olet kohdannut pelkosi, uskon että oli varmasti ahdistava yms, mutta koita ajatella että sinä teit sen ja voit oikeasti olla itsestäsi ylpeä! :) itsekkin tuossa taannoin kohtasin pelkoni soittaa gynekologille jota olen kokonaisen vuoden vältellyt.. sydän hakkasi tuhatta ja sataa, tuntu et oisin voinu pyörtyä siihe puhelimen päähän, mutta kaikesta huolimatta, mä tein sen... olin jopa itsekkin tyytyväinen asiaan (vaikka gynekologi vastaskin mulle että mun olisi pitänyt jo vuosi sitte hälle soittaa -_-') minkäs teet ku pelkää puhelimella soittoa vieraille ihmisille :S ... mutta nyt se on ohi ja huomas kuinka helpottunu olo on ku sai sen pois tuolta mieltä painamasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanus! ♥

      Mä niin tiedän tuon tunteen! Nytkin viimeksi kun piti soitella työkkäriin niin tuntui, että saan sydärin, oksetti ja paskatti ja happi meinas loppua. :D Saatkin olla tyytyväinen ittees kun sait vihdoin ja viimein soitettua gynelle! ♥ Pöhkö gyne, ois vaan ollut sekin tyytyväinen, että otit yhteyttä, parempi myöhään kun ei milloinkaan! Kyllä se aina helpottaa kun saa jonkun asian pois alta!

      Poista
  7. Hyvä hyvä! En tiennyt että on noin vakavasta asiasta kyse. :( Mulla kun ei ikinä ole ollut mitään paniikkijuttuja ihmismassoissa, päin vastoin. Yksin on niin ihanaa käydä rauhassa ostoksilla. :D Mutta kyllä voit olla itsestäsi ylpee kun sait kohdattua pelot, kun niistä huomaa selviävänsä aina uudelleen ja uudelleen niin eiköhän niiden pelkojen pitäisi helpottaakin sitten. :) Ja mun mielestä on hyvä juttu et saa ostaa aina "palkkion" itselleen kun uskaltautuu yksin sinne kauppaan lähtemään! Tsemppii sinne ^^ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempistä! ♥

      Ei tää musta tunnu niin vakavalta, tää on vaan mun elämää.. :D Vaikka tottahan toki mua "hävettää", että mulle tollaset ihmisten normaalitoimet kuten kauppareissu on nii pirun vaikiaa. Mua oikeastaan pelottaa se päivä jolloin oon päässyt yli peloistani, joiden kanssa oon elänyt niin pitkään, oonko mä sitten jotenkin eri ihminen kun mun ei tarvikkaan enään pelätä? :D Noh, se päivä pitää vielä nährä!

      Pitäis varmaan tehdä itelle joku tavotelista jonka myötä sais ihtiään palkita aina kun tiettyyn tavoitteeseen pääsee, vähän niinku laihdutuksen kanssa. :DDDDDDDD Tosin aiemmin ku lupasin itelleni painon pudotuksen myötä napakorun niin kuinkas kävikään, otin sen korun vaikka tavoitteeseen oli vielä matkaa ja nyt oon vaan entistä plösömpi. XD

      Poista
  8. Mut toihan on jo hyvä ja tosi rohkee saavutus! Muakin välillä ahistaa käydä ruokakaupassa ja sit jos käyn jossain marketissa missä on monta kassaa koitan valkata jonkun kiltin näköisen myyjän kun vaikka kori ois kuinka täynnä terveellisyyttä pursuavia ostoksia niin jotenki ahdistaa mennä jonku neiti täydellisyyden luokse ostoksien kanssa!
    Mutta tsemppiä sulle ja menet vaan rohkeesti uudestaan. Vaikka vaan ostamaan maitopurkin tai purkkapaketin. Pienestä se lähtee. Pystyt siihen kyllä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥

      Mullakin on muuten tuo kun käydään ukon kanssa kaupassa, niin pitää valkata se kilteimmän tai mukavimman näköinen kassa............ :D Ja jos pitää valita nuoren tai vanhan kassan väliltä niin valkkaan sen vanhemman kassan! Ärsyttävää joskus kun ukko menee ekalle vapaana olevalle kassalle ilman, että oon ite ehtinyt valkata mille mennään. XD

      Niin pitää alkaa tekemään, pikku hiljaa hyvä tulee. :)

      Poista
  9. Sillon viitisen vuotta sitten, kun jouduin työttömäksi, eikä ilman töitä ollut enää mitään rutiineja tms., että sitä vaan hengaili kotona, niin mulle tuli kanssa ihan törkeitä ahdistuskohtauksia pelkästään siitä, että piti lähteä käymään työkkärissä tai ruokakaupassa. Kokeilin kaikenlaisia jännitystä poistavia yrttitippoja ynnä muuta, vatsakin meni välillä ihan sekasin kun jännitin niin paljon. Mun ruokakauppa oli vieläpä noin parinsadan metrin päässä, että ei ollut ees pitkä matka. Seukkasin sillon jo Maken kanssa, ja pistin sen käymään kaupassa kun mä en halunnut sinne.
    Vielä kaks vuotta sitten mua jännitti ihan hulluna autolla ajaminen, kun se ei ollut ollut mulle rutiinia n. 10 vuoteen. Aluksi kuljin kouluunkin bussilla kun en uskaltanut ajaa. Sitten kerran piti mennä koululle viikonloppuna eikä bussit kulkenut, oli pakko ottaa auto alle. Olin ihan paiseessa, mutta selvisin, ja tajusin ettei se ollutkaan niin kauheeta :) Nyt autoilukin on jo ihan rutiinia, eikä tartte sitä jännittää.

    Tällä hetkellä tilanne mulla on se, että en edelleenkään mielelläni lähde kauppaan kävellen, koska pitää kävellä tuolla kaupungilla ihmisten joukossa, en tykkää siitä. Mutta autolla meen kauppaan mielelläni yksin! Tuntuu ihan hullulta. Silti useimmiten lähetän Maken ruokakauppaan, ellen tarvii sieltä jotain, mitä Make ei osaa tuoda :P
    Tsemppiä! :) Tee tuota vaan useammin niin siihen harjaantuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiäkkö, mää oon aina halunnut koitaan jotain jännitystä helpottavia yrttivalmisteita, mutta jostain syystä en vaan ikinä oo sellaisia hankkinut! Ootko kokenut, että niistä olis apua? :D

      Musta on ihan kiva käydä kaupassa kunhan sinne ei tarvi mennä yksin. :D Jos ukko menee itekseen kauppaa niin se on niin hirvee katastrofi ettei oo toista. Vaikka kirjaisin tarkan kauppalistan mihin kirjoitan pakkauskoon, merkin, pakkauksen värit, piirtäisin logon kaveriksi niin siltikään tuo ei osaisi mitään sieltä tuoda! :D Yhdessä kun käydään kaupassa niin minä pakkaan ja ukko maksaa. Välillä kyllä kaupassakin vaikka on ukko matkassa niin rupea ihmiset ahdistamaan. Tuntuu, että kaikki töllää. Tai tulee joku ihminen (joka mun pitäis tuntea) juttelemaan ja mä en vaan saa päähäni kuka se on ja mistä mun pitäis se tuntea ja se hetki tuntuu vaan niin oudolta. Tai tuleekin vastaan sellainen ihminen jonka tunnen, mutten ole nähnyt vähään aikaan ja siinä pitäisi jotain pikaisia kuulumisia vaihtaa.. Tosi epämiellyttävää!

      Kiva kuulla, että se kamala kokemus osoittautuikin hyväksi ja autoilu sujuu! Eikai niistä jännityksistä ja peloista tosiaan pääse muutakuin kohtaamalla ne! Jospa minäkin vielä. :)

      Kiitti tsempeistä! ♥

      Poista
  10. Edelliseen piti lisätä vielä se, että mulla on aina ollut järkky puhelinkammo myös, ja tuolloin kun jäin työttömäksi, niin joskus oli pakko käydä työkkärissä paikanpäällä, mutta joskus riitti pelkkä soitto. Se oli kamalaa, kun en meinannut osata päättää kumman pystyn tekemään paremmin :D Lopulta kökötin mieluummin kotona ja hoidin asiat puhelimitse, vaikka se olikin ihan hirveetä! Mutta siitä lähtien oon sen verran laiskistunut, että jos jonkun asian pystyy hoitaa puhelimitse, niin teen sen nykyisin niin sen sijaan, että lähtisin käymään paikanpäällä, se on jotenkin epämiellyttävämpää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en tiedä jos saisin valita nyt, että soittaisinko vai kävisinkö paikan päällä, että kumman valkkaisin. Toisaalta soittaminen, mikä on ihan kamaluutta, on niin paljon ihan niinkuin noin muuten helpompaa. Ei tartte laittautua eikä lähtiä mihkään. :P Toimistolle mentäessä, minne meiltä on melkeen puoliska tunnin ajomatka, kerkiää miljoona kertaa loppua happia ja maha velloo niin maan perkeleesti, että vaipat ja oksu kuppi sais olla matkasa! :D Kyllä taidan siis minäkin kallistua soittamaan, vaikka ei mitään mukavaa oo sekään.

      Ahdistaako sua enään nuo soittelut ja laulelut olleskaan vai onko niissäkin yhä oma hirvityksensä?

      Poista
  11. Jes, hyvä sinä! :)

    Mulla oli yhdessä vaiheessa ihan kauheat pelkotilat ja ahdisti ihan hirveästi mennä kauppaan, varsinkin yksin. Monta kertaa menin yhdelle kaupalle, en voinut mennä sisään, kävelin toiselle kaupalle, en voinut mennä sisään, menin taas ensimmäiselle kaupalle, eieiei ja lopulta kävelin kolmannelle kaupalle ja suoritin ostokset nopeasti itku kurkussa.

    Mulla on pelkotilat onneksi vähentynyt huomattavasti, kun sain lääkkeet ja nyt pystyn useisiin paikkoihin (myös kauppaan) menemään yksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, jospa nää asiat pikku hiljaa tästä!

      No ei oo ollut helppoa sullakaan! :( Onneksi oot saanut helpotusta lääkkeistä! Mää en ite tohi ottaa lääkkeitä tueksi, vaikka niitä mulle aina välillä pollatäti tarjoaa, jotenkin ne pelottaa mua. :o Ja ehkä mä oon vähän luonteeltani tämmönen, että minä "pärijään ihan ihte", niin en saa vaan myönnyttyä ja otettua mitään reseptejä vastaan. :D

      Poista
  12. Vau, hyvä saavutus ja koskettava teksti! :) Toivottavasti saat jatkossakin ylitettyä itsesi tälläisten pelkojen ja muiden kanssa, tämähän on mahtavaa! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Tänään läpsyttelin kyliltä yksinään kotia kun ukko meni posti reissun jälkeen suoraan treenaamaan, oli ihan mukavata kävellä kun oli niin rauhallista eikä yhtään ahdistanut.. ^^ Pikku hiljaa!

      Poista
  13. Ei ole millään tavalla typerää vaan päinvastoin. Ole ylpeä itsestäsi! ^-^ ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai sitten, ehkä pikkasen oon tyytyväinen! Kiitos kommentistasi! ♥

      Poista
  14. Yhyyyy, kirjotin pitkän viestin mut tää ei tainnukaa postata sitä.. :'<
    Mutta pääasia oli että oon ihan hirmutörkiän ylpee susta tytsy!!!!! <3 <3 ku tietää kuinka vaikeeta on mennä vaikka sinne ruuhkabussiin (ku on vaan pakko lähtee keskustaan vaikka terapiaan) ja ku itkettää ja taistelee ittensä kans jo tunteja ennen lähtöö sitä ettei halua mennä sinne ja pelottaa ja kaikki on kamalaa. Myh :< ja toi häpeä ostoksistaan, nimimerkki täällä sama juttu ilmoittautuu! Ei poikkiksen kans tee pahaa ostaa pizzaa jne mutta yksin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yyy, ihan kakkaa ku välillä ei kommentit mee perille. Ketuttaa kyllä suuresti jos on romaanin mittasen kommentin ollut jättämässä! :D

      Kiitti ihana! ♥ ♥ ♥ Nii harmi kun sullaki on niin vaikiaa.. :'( Kyllä me jonakin päivänä ollaan super vahvoja ja meitä ei haittaa paskaakaan vaikka tulis eteen mitä ja vaikka pitäs kiivetä kuinka korkean esteen yli! ♥

      Niinpä, tyhymää ku toisen kanssa on ostoksilla nii ei jaksa ees hävettää ne ostokset, mutta yksinnää! Oke, joskus jos on hirveesti herkkuja nii hävettää jos on ruuhka aikaa ostoksilla, mutta ei nii kauhiasti mitä se ois jos yksinnää niitä ostelis. :D

      Poista