sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Sekameteli


Phuuh. Vindoinkin hetki aikaa naputtaa. En ees tajua miten mulla on ollut näin kiire. Tai onko mulla ees kiire loppusissaan ollutkaan? En tiedä lasketaanko kiireeksi peliä jossa hakataan puita. Tokihan tässä nyt muutakin on tullut tehtyä, enemmän tai vähemmän kiireeksi ja tärkeäksi laskettavaa. 


Alkuviikko mulla on ihan pimennossa, en muista yhtään mitä silloin on tullut puuhattua. Oikein kunnolla muistia kaivelemalla esiin pulpahti ajatus siitä kun käytiin siskolla kylässä. Niin joo, niinhän me tehtiin maanantaina. Tiistaina taidettiin vaan rötvätä kotona. Jos oikein muistan niin silloin postilootaan tupsahti mun hiusvärit ja taisin olla niistä aika intopiukeena. Mun oli tarkotus heti sillon jo värjätä tuksuti, mutta hommat lätsähti kun huomasin ettei meillä oo kumihanskoja. Jeejee. Edit. nyhhän mä sen muistin! Juotiin tiistaina punkkua samalla kun katottiin leffaa ja testattiin ukon kanssa mun uutta huulipunaa!!! :D Keskiviikkona ukkeli oli melkeen koko päivän poissa ja mä kävin kotona auttelemassa joulun laittoa ja viestittelin paljon kavereitten kanssa. 


Torstai olikin jo toimintaa täynnä. Aamulla oli pollatätillä käynti, joka oli vaihteeksi aika turha reissu, ja sen jälkeen kaupustelu reissu sekä vuokraemännän avittamista. Meidän vuokraemäntä asuu ulkomailla ja yleensä lähestyy meitä niin isän- kuin äitienpäivänä ja näemmä näin joulunkin alla. Vuokraemäntä pyysi meiltä palvelusta hoitaa vanhemmilleen joululahjat ja tietystihän me ollaan aina vaan avuksi kun voidaan olla. Muistutan tähän väliin, että meillä on oikeesti varmaan maailman paras vuokraemäntä ja mielellään ollaan hänen kanssaan tekemisissä. :) Tällä lahjustenvienti reissulla vuoraemännän mamma vaati meidät sisälle asti istahtamaan ja oikeen pehmoisena mummelina kahvitti ja pullatti meidät hyväksi. Vuokraemäntä on kertonut paljon kauhutarinoita äidistää ja siitä kuinka lähti ihan vaan vittuillessaan äitiään ulkomaille karkuun aikoinaan joten olin jotenkin vähän varautunut siihen millainen tämä mammati oikein on. Ja ihan turhaan olin varautunut! Lähtiessä mummeli kehui mun ohtatukkaa kauniin väriseksi ja sanoi sen olevan söpö. Laittelinkin myöhemmin vuokraemännälle viestiä, että vittuilikohan sen äitee mulle ja asiasta vitsaillen naureskeltiin. Myöhemmin vuokraemäntä ilmoitti äitinsä soittaneen hänelle kiitokset joululahjoista ja kehuneen meitä ihan mukaviksi ihmisiksi, joskin ukko oli hänen mielestään hitusen hiljainen, minä taas kuulemma olen oikein puhelias ja söpö. Jotenkin tuli ihan hitsin hyvät fiilikset! Iltasella käytiin vielä mun mummoa avittamassa kauppareissun merkeissä. Olin illalla kotiin päästyä ihan naatti, mutta kuitenkin rupesin vielä tuksua värijäämään! 


Ja tättärärää, sellaset niistä nyt sitten tuli. Kutistin vähän tuota värillistä osiota ohtasta ja vaihtoin jo pitkään olleen pinkin/violetin tilalle sinisen. Vieläkään en osaa sanoa, onko tää nyt hyvä mulle vai ei, mutta sen verran ainakin tiedän, että vaihtelu virkistää! 


Perjantaina mentiin ukkelin kanssa heti aamupäivästä mun porukoiden luo auttamaan pipareiden teossa ja koristelussa, ukko suoritti laadunvalvojan tehtävää, ja värjäsin siinä sivussa äitini hiukset. Oli jo ilta ennenkuin ehdittiin kotikotiin takaisin ja sitten alkoikin tarmokas puun hakkaaminen! :D 


Eilen käytiin heti aamusta kaupassa ja meinattiin tappaa ihtemme ainakin sata kertaa vaan siksi, että olin ihan saatanan liukasta. Naureskelin ukolle, että siinä oli sitä oikean elämän QTE:in tuntua, sellaista refleksi- ja reaktiokykytestiä se koko kävely tuntui olevan, varsinkin jos hetkeksikään unohti varovaisen mummo töpöttelyn. Kaupustelujen jälkeen alkoi armoton pyykinpesu ja siivoilua, huh, ei voi muuta sanoa kuin, että joulu saa tulla! Päivällä saatiin kauhulla seurata kun naapurin mummo töpötteli pihalla postinhaku reissulla ja veti kahdesti lipat. Ei onneksi mummelille käynyt mitenkään, kiroili vain kuin merimies ja tokaisi kävelyn olevan sellaista niinkuin ois viinakaupan kautta tullut. :D Iltasella katottiin Loputon Gehennan Liekki - dokkari kun tatuoijamme sitä huumori mielessä suositteli. Ihan mielenkiintoinen pätkä kyllä, mutta ehdottomasti naurua aiheuttava! 


Tänään ollaankin pesty vielä viimoisia pyykkejä korin pohjalta ja odoteltu uusia Steam tarjouksia. Ekat tarjoukset ovat olleet sellaisia, ettei ne oo oikein ihtiä niin kiinnostaneet vaan josko sieltä vielä jotain sellaista tulisi vastaan, että on vaan pakko laittaa valuutta liikkumaan. :P Tänään mulle olis pitänyt saapua ystävä kylään, mutta hää sitten ilmoittikin ettei vihti nuilla keleillä lähteä ajelemaan, ihan fiksua. Joskos tuota illanpäälle käytäis ukkosen kanssa yhdellä kaverilla lautapeliä pelaamassa niin tuleepahan tähänkin päivään jotain säpinää sosiaalisopuloinnin merkeissä. 


Yhteenvetona viime viikosta pakko vielä tuumata, että mua oikeesti harmitti tosi paljon taas turha pollatin reissu. Meidän ois pitänyt käydä mun tehtävää läpi mikä jäi viimeksi kesken, mutta kuulemma meillä ei ollut tarpeeksi aikaa sille kun saavuin vajaan kymppi minsaa myöhässä. Lisäksi tällä reissulla selvis, että mun pollatin on ehkä tammikuusa lähdössä opiskelemaan toista ammattia ja palais töihin vasta ensi syksynä. Oonhan mä harkinnut vakavasti, että mun pitäis päästä jollekkin toiselle pollatätille, mutta tuikituntematon sijainen kuulostaa pelottavalta. Varattiin tammikuulle seuraava aika jolloin katotaan mitä tehdään, riippuen siis ihan siitäkin pääseekö mun pollatin siihen koulutukseen mihin on hakeutunut. Jotenkin mä vaan toivon ettei se pääsis sinne vaikka toisaalta se asia on mulle ihan sama. En tiiä, ristiriitasta taas vaihteeksi kaikki. Muuten viikko on ollut ihan muksulin kivaisa kun puuhaa on riittänyt ja monena päivänä postilootassa on ollut ihania jouluylläreitä ja kortteja joista oon ollut tosi otettu. ♥ 

Laitetaas nyt tähän loppuun vielä muutama kuva tältä päivältä kun käytettiin Babloa pitkästä aikaa ulkoilemassa. Höpöliä tais vähän paleltaa, mutta sukelsi kuitenkin puutikun perässä lumihankeen. Noutaako teidän kissat tikkuja/pillejä/palloja/narua/juttuja? :D 




Laitetaas nyt Pöppösestäki kuva ettei se suutu ku täällä näkkyy aina vaan Biblonen. Ölijy on hyvvää! 


Jees jees, vaan olipa se melekosta sekametelisoppaa koko teksti! Mutta sehän passaa jouluun enemmän kuin hyvin! 

12 kommenttia:

  1. Passaa hyvin sulle toi sinine väri :3 Mua ottaa päähän tuo steamin alennukset kun ois kolmekin peliä mitä tahon mut ei oo varraa ;__; nyyh. Aina pitäis muistaa siirtää niitä rahoja sinne ennen loppukuuta mutta enhän mä muista ikinä. :D Missä pelissä oot hakannu puita? XD Jäi vaivaamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitus! Kai se on pikku hiljaa uskottava ettei värivalinta ihan mehtään menny!

      Ei pitänyt olla mullakaa varaa koko alennuksiin, mutta oli pakko ny pari kymppiä jemmata jos sattuu jotain hyviä & halpoja pelejä tulemaan vastaan, oikeastaan How to survive tulikin jo ostettua, höhöö. :D

      The Forest on se johon viittaan puun hakkaamisella.. XD Mainio peli, vaikkakin vasta kehityksessä ja buginen ku mikä mutta... :D

      Poista
  2. Pelit ovat aina hyvä syy kiireelle...

    Sininen näyttää hyvälle, sopii sulle tosi hyvin. Ja ihana tuo, mitä vuokraemännä äiti sinusta sanoi. :)
    Toivottavasti pollalääkärin kanssa asiat lähtevät sujumaan ja joko vanha jää tai saat uuden todella hyvän. Vaikka nuo asiat ovat todella ärsyttäviä ja niiden kuntoon laittaminen, sekä oikeasti hyvän psykologin löytäminen on todella vaikeaa. :/ Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko? No hyvä jos niin on! :D

      Kiitos paljon! Oli kyllä sellainen luttana mummeli vaikka hirviöksi etukäteen arvelin, harvon mua kukaan mummeli söpöksi on sanonut.. :D Josko nää asiat tästä, eniten vaan jänskää millainen se sijainen olisi, olisiko hää mies vai nainen, nuori vai vanha... Äääh. No ei auta ku ootella ja katella kuis käy! Kiitos! ♥

      Poista
  3. Hehe tulee vaa teistä mielee minä ja harri xD Värjäilen tukkaa jännillä väreillä ja Harri pelaa ja meillä on kaks kissaa. Hoho!
    Olipa ihana tuo mummeli jolla kävitte. :3

    Miksi muuten tuolla psykologilla käyt (vai missäs lie) jos saa kysyä? :o Jos oot aiheesta postauksen tehny joskus nii lukisin mielelläni. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii! Ollaanpas me samanlaisia! :D

      No niin oli! Pitäs varmaan rueta hengailee vanhusten kanssa kun ne on noin ihania.. :D

      Käyn tuolla paikallisessa mt-yksikössä kognitiivisella lyhytterapeutilla juttelemassa 1-2 kertaa kuukaudessa koska ahristaa! Kiva kun kysyit, tottakai siitä saa kysellä ja mielelläni siitä kyllä kertoilen. Oon vaan niin huono selvittämään mitä ja miksi kun en oo ihan varma aina ihtekkää mikä mua vaivaa. :D Oon ollu nuorempana aika masentunut ja itsetuhoinen, asioita vaan pahenti mm. koulukiusaaminen josta seurasi esim. pelko vastata/puhua puhelimessa, tietynlainen sosiaalisten tilanteiden pelko, asioiden jännittäminen jnejne. Nykyään en koe olevani niinkään masentunut (en laske masennukseksi niitä masispäiviä sillon tällön) vaan ahdistunut ja pelokas. Mulla ei oo mitään diagnooseja, enkä oo suostunut minkäälaiseen lääkitykseen vaan oon ite hakenut apua tuolta sillä keskustelemisella. Jotenkin yritän etsiä niitä syitä ja ratkoa niitä mielenkiemuroita tuolla kun pollatohtorilla käyn. Jonkin asteinen paniikkihäiriökin löytyy, mutta en oo onneksi pitkään aikaan moisia pani-iikkeja saanut (varmaan siksi etten oo altistanut ihteäni millekkään ahdistavalle/pelottavalle..:D). Mulla ei taida suoranaisesti mitään postausta näistä asioista olla, vaan oon ripotellut juttuja sinne sun tänne. Vois kyllä olla ihan kiva toteuttaa joku sellainen postaus missä kerron niistä asioista kuhan ensin vaan pääsen enemmän itestäni perille!

      Poista
    2. Nuo jutut on nii hankalia :( Monesti seuraa peruskoulun koulukiusaamiset yms paskat jutut aikuisuuteen asti... Toivottavasti sun ongelmat selviää! :)

      Poista
    3. Niin on! Ja niin ne tekee, ikävä kyllä. Ois jääny ne kiusaamisjutut sinne kouluun vaan ei, parissa työpaikassa on ollut kyllä sellaista julkista nöyryyttämistä ja suoranaista kiusaamista koko homma, että ei ihime ku oon tämmönen pöpi ja heikkopeikko. :P Kiitti, kyl mä tästä vielä jaloilleni pääsen kunhan vaan saan jostain tarpeeksi voimaa ja halua uhmata pelkoja, tällä hetkellä tuntuu helpoimmalta mennä sieltä mistä aita on matalin ja elää vältellen kaikkea ahristavaa.. :D

      Poista
    4. Ääää mää en voi käsittää ku AIKUSET IHMISET osaa olla noin jumalattoman törkeitä ja julmia DDDDD: Huoh... Eipä sitä nykyää osata käyttäytyä. >.<

      Poista
    5. No niiiiinpä... Ei ihte ees kehtais tuollee, sitä pitää yrittää ees tulla toimeen toisten kanssa vaikka ihan sitten vaan kohteliaisuudesta. Ja ihan tyhmää muutenkaan tehä toisen olo huonoksi vittusillaan. :B

      Poista
  4. Tosi hyvin sopii tuo sininen väri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitus! ^_^ Jospa tää hetken nyt pysyis matkassa, houkuttas kyllä jo värin vaihtaminen.. :D

      Poista