sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulun tuntua

Enään kymmenen päivää jouluun. Vain kymmenen. Aiemmin odotin joulun tuloa innolla, nyt musta tuntuu, että se tulee liian pian. Lahjat pitäis paketoida. Jouluviikon kauppalistaa pitäisi suunnitella. Pitäisi päättää, leivotaanko meille pipareita ja pasteijoita vai tyydytäänkö mussuttamaan niitä vain porukoilla. Ihan hirveet riisiressit ei sentään päällä oo kun ei tarvi itse jouluruokia laittaa, käydään melkein koko jouluviikko syömässä kinkkua ja muita porukoilla. Mutta silti. 

Noh, viime viikonloppuna saatiin sentään jouluvalot, ne ainoat toimivat ja niistäkin on yksi lamppu palanut, ripustettua ikkunaan ja tonttuset kaivettua kaapista esiin. En vaan saa joulunfiiliksestä kiinni pienistä laitoista huolimatta. 




Viime viikonloppuna kuunneltiin joululevyä ja paistettiin torttuja. Katsottiin perinteisesti Muumipeikko ja Pyrstötähti, niinkuin joka vuosi tehdään ennen joulua. Joulupukki ja Noitarumpu ois kans ollut katselulistalla, mutta en saanut aikaiseksi hommattua sitä mistään ihtelle DVD:nä. Mörh. 




Joulukalenterikin on tänä vuonna ollut vähän sellainen juttu ettei sitä välttämättä oo ees joka päivä muistanut. Phöh. Ens vuonna täytyy muistaa ettei ala odottamaan joulua jo kesällä kun koko fiilistä edes ole sitten. Tulis edes sitä lunta kunnolla. Ja pakkaset. 


Joulusta viis, askarreltiin eilen ukon kanssa hamahelmillä. Oon pitkän aikaan suunnittelut kaikkia hienoja juttuja mitä niistä vois tehdä. Nimenomaan suunnitellut, taas se nähdään, että ideoita piisaa ja suunnittelu on meikän se juttu, mutta toteutus kusee ihan kympillä. Mulla meni hermot koko hommaan ennenkuin olin kerennyt kunnolla edes aloittaa. Kaikki helmet oli väärän värisiä ja meillä oli vaan muotoiltuja alustoja. Pläh. Yritin tehdä muka hienon syrämmen, mutta en löytänyt siihen sopivia värejä. Lopulta länttäsin siihen mitä sattuu ja iloitsin kun pääsin silitys vaiheeseen. En tietenkään malttanut silittää tarpeeksi kauan ja syrän hajosi osittain ja loppusissaan siitä tuli korjailuista huolimatta epämuodustunut. En kehtaa laittaa tänne siitä edes kuvaa. :D Ihastelkaa sen sijaan ukkosen taiteiluja, hää värkkäs poitsu ja tytsky muoteilla meidät. :'D 


Kahtokkee nyt ku ukolla ei oo ku paita päällä ja saappaat jalasa! XD Mulla taasen on selkeesti tommonen peikkomekko päällä ja toinen käsi lanteilla. Ja mun säärissä on joku kuppa. Nää on kyllä niin hauskoja, että näihin pitää käydä mamman askartelutarvikkeista lainaamassa magneetit niin saan nää jääkaapin oveen. :D 

Hamailujen jälkeen katottiin uus Turtles leffa! Se yllätti mut positiivisesti. Olin jotenkin varauksella suhtautunut koko leffaan trailerien perusteella, mutta elokuva vakuutti mut heti alkumetreillä. En edes muista milloin olisin viimeks kattonu jonkun uuden elokuvan joka ois saanut mut nauramaan ääneen. Ihan loistava!

Mites teidän joulusuunnitelmat ja fiilikset? 

5 kommenttia:

  1. Voihan hamahelmet, me tehtiin lapsena sisarusten ja kavereiden kanssa vaikka millaisia kukkasia, koruja ja kuvioita nuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muksuna tuli kyllä paljon väkerrettyä noilla! Aika äkkiä kyllä meni hermot, ainakin mulla.. :D Mutta niin menee näemmä vielä tänäkin päivänä! :D

      Poista
  2. Mitenkäs tuolla ukkelilla on ihan musta pili, vaikka se muuten on valkoihoinen?

    VastaaPoista