torstai 30. lokakuuta 2014

Jotain joskus

Eräänä viikonloppuna oli aikomus viettää iltaa rauhallisissa merkeissä ukon kanssa punaviiniä juoden ja hyvin syöden. Toisin kuitenkin kävi. Ukon kavereita tuli meille jo päivällä ja ukot siinä pämppäsivätkin. Mulla oli hirveen hankala olla. Mä en vaan osaa olla rennosti ja oma itteni kun ukon kavereita tulee kylään, tai ainakaan kaikkien kanssa, niitten kanssa kyllä voin olla melkolailla sellainen kun oon joita on tullut nähtyä enemmän. Olin paljon puuhaavivani jotain. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että paskat, minäkin otan muutaman lonkeron vaan eipä siitäkään tullut mitään. Ei tehnyt mieli. Odottelin koko illan, että jäädään ukkokullan kanssa kahden. Mua tympäs hulluna yhden ukon kaverin uus eukko. Musta oli epäreilua, että vaikka se on uusi niin se otettiin niin avosylin porukkaan mukaan. Kiukutti ja masensi. Mun ite on hirveen hankala lähestyä uusia ihmisiä, vaikka tämän eukon olen jo kerran aiemmin nähnyt. Silloin yritin jutustella ja tutustella oma aloitteisesti, mutta hirveesti vastakaikua en saanut. Lopulta otin melkein nokkiinikin siitä kun eukkonen rupesi vain pelailemaan koneellaan. Nyt kun kaveri ja se eukko saapuivat meille, ei se eukko edes tervehtinyt mua ovella vaikka sanoin kummallekkin tervehdyksen oven avatessani. Jossain vaiheessa iltaa mua rupes ahdistaa ihan älyttömästi kun yksi ukon kavereista oli tosi humalassa. Se sammallus oksetti mua. Kissatkin oli hermona, ne ei tykkää humalaisista ihmisistä. Keskityin ajattelemaan mukavia ajatuksia ja rauhoittelin kissoja. Siinä se ilta meni, ja mä kokoajan mietin, että kuinka typerää on tuntea itsensä niin ulkopuoliseksi omassa kodissaan unohtamatta sitä vaivaantuneisuuden tunnetta. Lopulta mä ajattelin, että mä oon niin vitun huono tyttöystävä. Kun vieraat viimein lähti, sanoin ukolle, että haluan tehdä jotain mukavaa kun ollaan vihdoin kahden. Ukko siinä sitten tokaisi pikku pieruissa, että ois kiva jos mäkin yrittäisin sosialisoida sen ystävien kanssa enkä ois semmonen masispeikko ja negatiivinen nelli. 

Seuraavana aamuna mun päässä jyskytti ajatus siitä kuinka huono mä oon. Lopulta pillahdin itkuun. Sopertelin siinä sitten ukolle, kuinka paskaksi mä tunnen itteni ja sanoin, että mua tympäs kun porukka oli niin kiinnostunut ja innoissaan siitä uudesta eukosta. Sillä samalla hetkellä kun sanoin nuo asiat ääneen tunsin itteni niin vitun tyhmäksi ja lapselliseksi. Itkin kuitenkin itkuni ja hoin itselleni ääneti kuinka typerä mä oon. En voi lakata vieläkään ihmettelemästä itseäni. Niin tyhmää.

Koko viikon sen jälkeen inhosin itteeni. Mua ärsyttää tiedostaa millainen kersa mä oon. Miksen mä vaan vois hyökätä poppooseen mukaan ja yrittää pysyä mukana? Ei ne asiat miksikään muutu jos en ite tutustele ja tee asioille jotaki. Oonko mää tahalleni tämmönen? No en oo. Ehkä syy on vaan siinä, että mä oon niin pirun ujo loppusissaan kuitenkin enkä vaan keksi mitään höpötettävää. Huumorikaan ei ehkä oo sillä samalla tasolla, että vois vaan istua seuraan ja nauraa räkättää mukana.

Musta on hirveen mukavaa kun meillä käy ukon kavereita, musta on kiva kun ukolla on mukavaa, mutta toisinaan tää on tällasta.

Nyt tapahtuneesta on vierähtänyt jo useampi viikko. Välillä palaan miettimään asiaa ja mietin, mitä oisin voinut tehdä toisin ja mitä oisin voinut höpsiä. Mä valmistaudun jo mielessäni seuraavaan samanmoiseen tapahtumaan. Mä aion olla sosiaalinen ja kiva akka. Mä aion ottaa rennosti ja olla mukana. Saa kait sitä suunnitella, tiedän, ettei ne asiat tuu kuitenkaan menemään niin. Mä en vaan osaa.

Mua harmittaa niin vietävästi. Tämmösten asioitten tullessa vastaan mä niin toivoisin olevani ihan erillainen. Semmonen iloinen, säteilevä, sosiaalinen, kaikkien kaveri, rento jamppa. Ehkä mä jonain päivänä. 


Onko kellään hajuakaan siitä mistä mä koitan höpsiä? 

16 kommenttia:

  1. Kyllä tollaset vieraat olisit saanu käännyttää ovella ja sanua että otetaan sisään tulo uusiksi jos vaikka tällä kertaa tervehdyksen kera. >:I Mun mielestä siis ku toisen/toisten kotia tullaan niin on tapana tervehtiä ja olla kohtelias isäntäväelle.
    Voihan hassu olisin mäki tollases tilantees ollu aivan yhtä lapsellinen. Toki kaikkien kans vaan ei voi tulla toimeen että saa olla jo hyvä mieli siitä että on edes yrittäny jos toinen on niin typerä että ei ees viitti vaivautua edes vähäsen höpöttelemään niin omapa on menetyksensä ! :) Eikä sitä tarvikkaa väkisin tukkia porukkaan mukaan, yleensä tollases tilantees mä keksin omaa tekemistä tai seuraan tilannetta sivummalta ja ehkä jos tuloo joku aihe tai tilanne että pääsee juttuun mukaan niin sit vähä koitan salavaivihkaa löytäytyä porukkaan mukaan.
    Ulkopuolisuus on syvältä perseestä ja se rupiaa aina vituttamaamasentamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kehtaiskin toimia tuollee! Sitä koittaa ihte olla aina nii kohtelias immeinen. :D

      Niis kai sitten. On vaan helpompi vetäytyä sit johonkin omiin oloihinsa ja odotella, että porukka lähtee. Toki korvat höröllä pitää koko ajan olla ja valmiina hyökkäämään mukaan josko jotain sellaista tulisi puheeksi johon voisi ihtekkin osallistua.

      Se on!

      Poista
  2. Mä pystyn jotenki samaistumaan suhun ja ymmärrän miltä susta tuntuu. Mä olen hyvin hiljanen ite, enkä todellakaa osaa lähestyä uusia ihmisiä. Joskus kun jonkun uuden ihmisen kanssa alkaa juttelemaan tuntee heti että okei täähän on ihan ok tyyppi ja sitten kun vielä vähän keskusteluja höystää huumorilla ja huomaa, että toinen tarttuu niihin. Silloin ainkin omalla kohdalla suurin kynnys on ylitetty ja voin rentoutua sen verran, että tiedän että toimeen tullaan. Jos kuitenki käy niin että toinen ei tuu yhtään vastaan, tuntee ittensä vaan tyhmäksi ja toteaa että turha tuolle on yrittää jutella. Sillon mäki kyllä vetäydyn pois ja tunnen itteni helposti ulkopuoliseksi, varsinki jos kuitenki muut pitää tästä ihmisestä ja tulee sen kanssa toimeen. Puhumattakaa siitä, että jo pelkästään vähäkin suuremmat kaveriporukat saa mut valmiiksi ahdistuneeksi. Parhaillaan olen pienissä porukoissa. Isoissa jään muiden jalkoihin ja todellakin ulkopuoliseksi ja kun noita sosiaalisia taitoja ei ole siunattu, en osaisi vain loikata mukaan. Jäisin yksin johkin nurkkaan.

    Mun mielestä ei oo tyhmää tuntea tollalailla. Et ainakaa ole yksin tollasten tuntojen kanssa :D
    Ei kaikki vaan tule kaikkien kanssa toimeen, mutta väärin se on et jouduit omas kodis olla noin vaikeena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenki helpottavaa kuulla, etten oo yksin näitten asioitten kanssa.

      Ärsyttävää jos ite koittaa toiseen tutustella eikä toinen yritä sitten yhtään. Tulee tosiaan sellanen olo ettei sitten edes kiinnosta enää yrittääkkään jutella kun se on niin turhaa. Mullekkin passaa parraiten ne pienet ja tutut porukat, mutta heti kun porukkaa on enemmän ja jos porukassa on enemmän niitä joita ei oikein tunne niin siitähän ei tuu yhtään mittään. Pienemmässäkin porukassa saattaa joskus tulla onkelmaksi se, ettei saa vaan missään välissä suutaan auki eikä vaan keksi mitään sanottavaa. Sitten jos joku vähän ei niin itelle tuttu jotain yht äkkiä kysyykin, niin menee ihan lukkoon ja pitää miettiä, että kysykö se nyt varmasti multa. Hävettää sitten hetken hiljaisuuden päästä jotain piipertää ja samantien kun on vastauksen ulos suustaan päästänyt saa ihtensä päänsä sisällä haukkua idiootiksi kun ei voinut sanoa mitään järkevää. :D

      En haluais olla sellainen ylisosiaalinen, mutta sosiaalinen kuitenkin. Sellainen, että pärjäis noissa tilanteissa ja osais olla mukana vaikka ei niin tuttua porukkaa oiskaan. Kaikki varmaan luulee aina, että mökötän kun puuhailen omiani. Tai sit aatellaa, että oon äkäsenä jostakin. Voikohan sosiaaliseksi oppia? Musta tuntuu, että mun perusluonne on vaan olla tämmönen.

      Kiitos paljon kommentistasi, se lohdutti! ♥

      Poista
  3. Tuttuakin tutumpaa. Miehekkeen kaverit vaan on niin eri maata, että hirveen vaikee mennä mukaan. Noissa tilanteissa yleensä piirtelen nurkassa jotain omiani. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon monesti miettinyt sitä kun ukon kanssa tulee nii hyvin toimeen, ajatukset menee yhteen ja huumori kohtaa niin hyvästi et miten ne sen kaverit voi olla sitten niin erilaisia? :D Hölömöjä mää taas mietin, tiedän. Tottakai ukolla on kaveriensa kanssa yhteisiä mielenkiinnon kohteita kuten kamppailulajit joista mää en niin ymmärrä, mutta ois niitä semmosiakin asioita jotka muakin kiinnostaa esim. pelit. Tietenkään en vaan osaa mistään peleistä alkaa mitään höpsimään ja ainakin ukot jostain peleistä puhuu ne höpöttää tietenkin just sellasista mitä mää en oo ikinä pelannutkaan. :D

      Sä et oo toivon mukaan ainakaan saanut noottia omalta ukoltas kun puuhailet omias ja saat varmaan rauhassa piirrellä menemään ilman, että kukaan rupeaa siitä mitään ihmettelemään? :)

      Poista
  4. Huh ompa hankala tilanne :S Mä oon ite niin sosiaalinen tyyppi ja heitän koko ajan jotain aivan idiootteja ja noloja juttuja. XD Että silleen en kyllä hirveesti pysty samaistuun, olin kyllä nuorempana huomattavasti ujompi ja varsinki lapsena.
    Mut kyllä tuo yhen eukon käytös on aika paskaa jos ei edes osaa tervehtiä kun tulee kylään. :D Varmaan tuo on hankala tilanne niille muillekin sillä tavalla, jos oot ujo niin hekään ei ehkä sitten oikein tiedä tai uskalla pahemmin sulle puhua? Mut tuo muija kyllä vaikuttaa siltä ettei sitä kiinnosta yhtään tutustua muihin jos ei tuon vertaa viitsi eikä edes tervehdi, vaikka oot sille jotain itse yrittänyt puhua. :o Mutta voisivat kyllä yrittää vähä paremmin ottaa sua mukaan ja kiinnittää huomiota, varsinki jos on kännissä niin sen pitäis olla helppo nakki sosiaaliselle ihmiselle, että ottaa sen ujommankin nurkasta mukaan. Jotku ei vaan osaa aatella. -.- Tietenki pitäis iteki yrittää hypätä mukaan, ei se vastuu pelkästää muilla oo mutta jos on jo valmiiksi ulkopuolinen olo ja muilla ei ehkä oo semmoset jutut jotka ittee nappais niin vaikeehan se on lähtee ujona persoonana tuosta vaan jutteleen :/ Kaikkien ei tartte olla rohkeita sosiaalisissa tilanteissa, meitä on moneen junaan! Ja mun mielestä sun poikaystävän pitäs tukee sua ja ottaa ite vaikka mukaan niihin keskusteluihin eikä sitte jälkeenpäin alkaa inisee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toisenlaisesta näkökannasta asiaan, musta on kiva kun kommentoidaan myös jos ei pystytä samaistumaan asiaan. ^^

      En tiiä onko se sitten vaan niin epäkohtelias immeinen vai onko mussa jotain vikaa ettei voinu tervehtiä! Kyllä musta noinkin pienet asiat ku tervehtiminen on tärkiää!

      Kyllähän se on varmaan muistakin outua ja hankalaa kun vetäydyn tekemään omiani. Varmaan tyypit aattelee, että oon möks möks tai muuten vaan äksynä jostakin. Tai mullahan voi olla vaikka menkat, koska oon akka. :D Kyllä yks ukon kavereita kävi vessareissuilta tullessaa kysymäsä, että mitä puuhailen, mutta kerkes melkeen liikkua jo takasi porukan keskelle olkkariin ennenku kerkesin vastata loppuun asti, että.. :D Kyllä täsä pittää oppia ite menemään sinne porukkaan mukkaan, mutta tarvisin siihen sitä vastaan ottoakin. Jotenkin monasti tuntuu, ku koittaa päästä mukkaa niin kukkaan ei ees huomaa tai jään niin jalkoihin jos koitan jotain vaikka sanoa.

      Ukko ei oikeen ymmärrä, miten se vois ottaa mua mukkaa tai tukia. :D Mietin sun kommenttia lukiessani omaa käyttäytymistäni kun mulla on kavereita kyläsä. Ukko ylleesä ite istua tollottaa kuulokkeet pääsä konneella ja mulle se on ihan ok kun ei sillä taho olla mitään höpöstettävää mun kavereitten kanssa. Kyllä se saattaa ite joskus jotain johonkin väliin lohkasta jos vaan sattuu kuulemaan, mutta monesti otan sitä mukaan johonkin keskusteluun kyselemällä sen mielipidettä johonkin asiaan johon sekin voi ottaa kantaa tai saatan vetää sen mukaan kysymällä siltä varmistusta johonkin, että muistaako se miten jonkin juttu meni tai millon tapahtu. Viimeaikoina oon kans kaivanut lautapelin kaapista ja pyytänyt ukkua pellaa mun ja sen hetkisen kylässä olleen kaverin kanssa. Siinä ei tartte keskustella mittää vakavampaa vaan voi keskittyä siihen, mitä laudalla tapahtuu. :D

      Poista
  5. Juu mä oisin ihan samanlainen. Pahimmassa tapauksessa oisin räjähtänyt kokonaan XD Mut en osaa olla sosiaalinen silloin kun PITÄISI. Tosi hankala tilanne ollu sulla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin justiisa, ei tieteskää sillonku pitäis nii oo eikä pysty ollee! :( Pitäs varmaa usiammin kuhtua porukkaa käymään... Josko sitä siinä sit oppis ja tulis tutummaksi. :D

      Poista
  6. Hngg tosi ikävä tilanne, mut voin kertoa et oo kyllä yksin tuon asian kanssa. Mäkin tosi ujona ihmisten seurassa ja en varsinkaan osaa vääntää juttua ihan uusien ihmisten kanssa, ja sekin kun jollain asenne ettei vois nyt vähempää kiinnostaa sun kanssa juttelu.
    Mutta täytyypä kyllä sanoa että harvinaisen huonotapaisia vieraita kun ei edes vaivaudu tervehtimään o:
    Toivottavasti seuraavat iltamat menis paremmin!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä ees voi alkaa juttelemaan uuven ihmisen kanssa? "Kaunis ilma tänään.. Ookko huomannu?". :D

      Pittääpä ihtekki olla tervehtimättä seuraavan kerran kun mennään käymään siellä ukon kaverilla jolla tuo uus eukko on.. No en kyllä kehtais! Kyllä kohtelias pittää olla. :)

      Kiitos kommentistasi, toivotaan niin!

      Poista
  7. Mä ite oon myös aika ujo isommassa porukassa, varsinki jos ei ole mun kavereita kyseiset ihmiset. Monia kertoja joutunut vastaaviin tilanteisiin ja paras tapa ois varmaa kertoa, että hei mä oon vähä ujo, mun on vähä vaikee olla omaitteni jne, ehkä semmonenki vois auttaa :) Älä liikaa syyllistä itseäsi, kaikkien kanssa ei vaan voi olla omaittensä eikä se ole sun vikasi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kehtaa sanua niille ei niin tutuille ihmisille suoraan, että mää oon ujo enkä ossaa olla teijän kanssa? :D

      Kiitti. ♥ Eipä se syyllistäminen mitään kyl auta, ei auta ku mennä eteenpäin ja yrittää enemmän!

      Poista
  8. Mä niin tiedän ton! Oon tosi ujo isossa/tuntemattomassa porukassa. mun miehellä on iso ja tiivis kaveriporukka ja musta tuntuu etten mahdu mukaan siihen. Uudet tyypit otetaan avosylin vastaan ja musta tuntuu oudolta, kun tuntuu etten mä kuulu siihen porukkaan vaikka kaikki muut uudet (ja vanhat) kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on ollut niin helpottavaa lukea näitä teidän kaikkien ihanuuksien kommentteja ja huomata, että mua ymmärretään enkä oo yksin asian kanssa! ♥ Mutta jotenkin kai se on surullista samaan aikaan, että muutkin joutuu tuskailemaan samalla tavalla ku minä. Mennäänkö kaikki yhdessä johki ujojen sosialistumis kurssille? :D

      Mustakin se on nimenomaan outoa kun ite ei mahu eikä kuulu porukkaa. Mä oon ollut ukon kanssa jo yli 5 vuotta yhdessä enkä vieläkään oo päässy sisään porukkaan, jotenkin tässä vaiheessa tuntuu, että tuunko mää ikinä pääsemäänkään?

      Poista