tiistai 26. elokuuta 2014

RAAA

Eikö olekkin todella kuvaava otsikko? Se kertookin varmasti heti, että nyt ärsyttää ja melkoisan paljon. 

Oon joutunut miettimään, onko väärin tuntea niin helvetinmoista ärsytystä ja olenko minä se paha. Paha ja huono. 

Mulla on tapana suunnitella ja harkita mun tatuointeja pitemmän aikaa ennenkuin ne otan iholle. Tähän mennessä jokaisen pitkään harkitsemani kuvan olenkin ottanut ja olen ollut tyytyväinen. Mulla on selvät sävelet, mitä kuvia haluan iholleni laitattaa, mihin ne tulevat ja miltä kokonaisuus tulee näyttämään joskus kun koen olevani tatuointien saralla valmis. 

Oon avoin puhumaan mun ideoista ja eri merkityksistä. Mä tykkään keskustella ihmisten kanssa tatuoinneista. Mä oon varsinkin yhden ystäväni kanssa puhunut todella paljon tatuoinneista ja siitä, miksi ne on mulle tärkeitä. Mä oon käynyt läpi mun suunnitelmat ja kertonut niiden merkitykset. Samoin hän on kertonut omista suunnitelmistaan. Kerran esille tuli hänen suunnitelmistaan kuva jota mäkin olen jollain asteella harkinnut. Mä en ollut kerennyt vielä pitkään ajatella sitä kuvaa, lähinnä olin vaan miettinyt sitä täytöksi. Hylkäsin sen kuvan pois mielestäni, koska musta ajatus oli vähän hassu, että mulla ja mun ystävällä olis saman tyyppiset kuvat ihoillamme ilman, että niillä olisi jotain yhtenäistä merkistystä. Sen jälkeen en ole siihen ideaan pohdinnoissani palannutkaan. 

Pari viikkoa sitten facebookin etusivulla tuli vastaan ystäväni julkaisema kuva hänen tulevasta tauoinnistaan. Näin heti punaista ja ajattelin, että perkele, minulta et sitä vie! Kuvassa oli hahmotelma sellaisesta tatuoinnista jota itse olen jo useamman vuoden kaavaillut. Kuva, josta olen hänelle monet kerrat selittänyt. Yhä uudestaan ja uudestaan. Kuva, jonka merkityksen minulle olen hänelle selittänyt. 

Tupisin ja mutisin aikani ukolle. Pyörittelin päässäni, onko mun oikeus tuntea, että multa ois jotain viety. Mietin, onko mulla oikeus sanoa ääneen ukolle, kuinka törkeältä se tuntuu. Viestittelin asiasta toisen ystäväni kanssa jonka mielestä mun tuntemuksissa ei ole mitään väärää. 

Heitin ystävälleni huumorilla tarkoitetun viestin, ettei vie sitä multa. Seuraavaksi naputtelin kasaan pitemmän värssyn johon yritin varovasti tuoda esiiin mun tuntemuksia asiasta. Kirjoitin, että en muista hänen ikinä ilmaisseen kiinnostusta juuri sellaista kuvaa kohtaan silloin kun minä olen siitä puhunut. Sanoin, että onhan idea yleinen eikä mua haittaa, että miljoonalla ja sadalla on juurikin sellainen, MUTTA musta tuntus ehkä vähän hassulta jos meillä ois saman tyyppiset tatskat, mehän kuitenkin nähdään toisiamme ja sillälailla. Lopuksi sanoin kuitenkin, että omahan se on jokaisella nahkansa ja jokainen laittakoot sitä mitä haluaa. 

Odotin vastaus viestiä. Odotin, että siinä olisi ollut ymmärrystä. Ajattelin, että ehkä hän sanoisi, että hupsista keikkaa ettei hän muistanutkaan että oon juuri sitä kuvaa jo kaavaillut usemman vuoden. Sitten me oltais voitu vaikka nauraa asialle. 

Odotin viestiä päivän jos toisenkin. Lopulta vastaus tuli eikä siinä ollut mitään ymmärrystä. Selittelyä, että siihen tulee muutakin. No niinhän siinä tulee munkin versiossa olemaan muutakin! 

Mua jotenkin haittaa tää asia. Ehkä just siksi, ettei asiasta keskusteltu eikä sitä selvitetty. Mua vaivaa etten saanut ymmärrystä. Musta tuntuu etten mä oo minkään arvonen. Ei ihan hirveästi tuon jälkeen ollakkaan oltu yhteyksissä. Enhän mä sitten mitään asiaan enään vastannut kun tiesin, että se ois turhaa. Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä. 

Mulla on ollut oksettava olo itteni takia. Musta tuntuu, että mä oon piru joka pomppaa esiin ja sanoo, että et saa tehdä noin. Mä oon se lapsellinen kitisijä. Mä oon paska, kun vedän tommosesta hemppaa. Pollatohtori sanoi, että mulla on oikeus tuntea niinkuin tunnen. Pollatohtori myös heitti ilmaan ajatuksen siitä, että onko oikeasti mun kaikki"ystävät" mun arvoisia. Mistä mä tiedän? 

Mä oon pyöritellyt päässäni tätä asiaa ja miettinyt jos se olisikin toisin. Jos mä en ois ikinä puhunut ideoistani ääneen, mä varmaan oisin kuvan nähdessäni mennyt kommentoimaan jotain sinne päin, että olipa sattuma, että onpa meillä samanlainen maku. Mä oisin hymyillyt samalla niitä asioita kirjoittaessani. Mä myös mietin, sitä ettei mua vois yhtään haitata se, että mun blogikaverilla on sellainen tatska jo ihollaan mitä mä oon jossain vaiheessa ajattelut laittaa. Musta on kiva, että tykätään samasta asiasta. Ei mua haittaa olla kenenkään kanssa tekstiilikaksonen. Ehkä tää asia on vaan niin iso juttu siksi, että sille kuvalle on mulla itelleni niin iso merkistys ja musta tuntuu, ettei musta ja mun tunteista piitata yhtään. 

Nyt mä haluaisin kysyä apua ja neuvoa teiltä, miten te näätte tän asian? Miten te käsittelisitte asiaa omalla kohdallanne? Olenko mä turhasta kitisevä kakara vai onko nää mun tuntemukset ihan normaaleja? 

On myös mahdollisuus, että sinä ystäväiseni luet tätä. Toivottavasti et ota tätä pahalla, vaan ymmärrät mua. 

8 kommenttia:

  1. Mä ainakin ymmärrän sua ja mielestäni tuntemuksesi ei ole yhtään vääriä, itsekkinvarmaan tuntisin siinä tilanteessa aivan samoin!!:D ymmärtäisin siinä tilanteessa että ystävä ottaa saman tatuoinnin jos hällä oikesti oisi pitkän aikaa ollut puhetta että on myös samaa mielessään suunnitellut ja sen juurikin ottaisi sillä että olipas hauska sattuma! ! Tietysti aina kaikkia suunnitelmiaan ei tule sanottua mutta toisaalta hassua että jos olette paljon niistä puhunu niin miksei ole tullut puheeksi? Varsinki kun itse olet hälle siitä puhunut!!o_O enkä nyt tarkoita että ystäväsi välttämättä olisi matkija mutta niin paljon olen huomannut että sellaisia ihmisiä on olemassa jotka kopioi toisen elämän ja toiselle tärkeät asiat itsellen ihan vain kun haluaa ikäänkuin näyttää "paremmalta"... tiedä häntä mikä sit on selitys asialle mutta tyhmää ettei ystäväsi yhtään tukenut ja osoittanut mitään ymmärrystä sinua kohtaan kun kerta noin rehellisesti asiasta hälle kerroit!!:( tsemppiä♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanus! ♥ Mulla on jotenkin hirveen helpottunut olo kun mua ymmärretään!

      Musta ois niin hassun hauskaa jos sattus niin, että ottais kaverin kanssa samanlaiset tatskat tietämättä yhtään etukäteen, että toinenkin laittaa just sitä! :D Se ois sellanen juttu mille vois nauraa ja tulla siihen tulokseen, että kummallakin on oikein hyvä maku. :D

      Onneksi tämän tekstin myötä saatiin asiat ystävän kanssa selvitettyä ja samalla pari muutakin asiaa! + ystäväni ilmoitti, ettei aio multa mitään viedä, ettei sitä tatuointia ota. Toisaalta mulle tuli vähän huono olo siitä, mutta... Jospa hän keksis jonkun yhtä hienon ja mehevän idean tilalle!

      Poista
  2. Voi miten tuttu tilnne.... monesti ite ollut samassa. Tosin kauan aikaa sitten. Nuorempana kerroin paljonkin suunnitelmistani; mitä olin suunnitellut ostavani ja hankkivani, minkälaisia hiuksia olin suunnitellut ja joita pidin hienoina.... eikä mene kauaakaan kun joku jolle olen näistä asioista puhunut on hommannut sellaiset vaatteet mitkä olin sanonun haluavani tai leikannut/värjännyt hikukset sellaiseksi mitä olin suunnitellut.
    Henkilökohtaisesti tällaisissa asioissa mä suutun järkyttävästi ja petyn toiseen. Mä ainakin koen, että mun idea on varastettu täysin, niin ettei olla edes jaksettu muokata sitä omanlaiseksi "Parasta" on kun sitten nämä ihmiset tulevat niitä mulle esittelemään.. hierovat oikein sitä naamaan tietäen miten vittuuntunut olen. Samantien ne asiat mistä olin pitänyt ja halunut itselleni katoavat listaltani. Ei ne olekkaan enää yhtä hienoja ja kiinnostavia. Näin mä olen aina käsitellyt asiaa... jos joku väkisin haluaa viedä mun ideat niin siinä vie, keksin uudet ideani kyllä. Ja kirjoitin että tällasta tapahtu nuorempana kun halusin innoissani jakaa ideoitani ja puhua asiata, enkä tajunnut että ihmiset osaa olla törkeitä. Hyvin pian näiden tapausten jälkeen ja näin vanhempanakin vielä en ideoitani enää ääneen kerro kenellekkään. Onneksi pienessä kaveriporukassa voi suunnitelmistaan puhua, koska kaikilla on ihan omat näkemykset, omat mielenkiinnon kohteet, kenenkään ideat ei mene päällekkäin eikä tarvi pelätä että joku ideat veisi. Plus ollaan sen verran kauan oltu kavereita, että kunnioitetaan toisiamme niin paljon, että tietäisimme miten loukkaavaa se olisi jos menisi toisen ideoita kopioimaan ja esittelemään niitä sitten muille kuin omiaan.
    Mun mielestä sä saat olla täysin suuttunu tollasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös omasta"nuoruudestani" kuinka usein kävi noin, joku kehui esim. hiusmallia hienoksi ja aikoi sellaisen itselleen leikata ja sillä samalla hetkellä joku kuulolla olioista päätti myös leikata sellaiset hiukset. Aina kävi niin, että "idean viejä" ehti aluksi tehdä sen mitä alkuperäinen suunnittelija aikoi. Yleensä se kuka alunperin asiasta puhuin, jäi ilman sitä mitä halusi.

      Toi on kyllä todella törkeää! Tulla nyt vielä tietoisesti sitten esittelemään..

      Onneksi monet mun kavereista on aivan eri tyylisiä kuin meikä, niitä kammoksuttaa suurinpiirtein mun suunnittelmat ja hankinnat eikä niille tulis mieleenkään kopioida mitään multa.. :D

      Kiitos ymmärryksestä! ♥ Mulle tuli niin hyvä olo kaikista näistä kommenteista, en tunne enää yhtään itseäni tyhmäksi. :)

      Poista
  3. Mä samaistuin suhun ihan täysin! Et todellakaa oo suuttunu turhasta koska oisin ite ihan samanlainen sun tilanteessa. Varsinkin jos se on itelle tärkeä niin kehtaakin sitten toinen viedä sen sulta :( Älä turhaan solvaa itseäsi, sun ystävä on tehnyt paskasti sulle ja se varmasti tietää sen itsekkin. Voimia sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ymmärryksestä. ♥ Kiva tietää, etten oo ainut joka ajattelee asioista näin. :)

      Poista
  4. Mietin heti asiaa sten että jos mulla ja miijatuksella kävis noin .. Asiasta ainaki puhuttas ja jos mä olisin periaattees vieny miijatuksen idean ja se siitä mulle sanois niin mä ymmärtäsin ja ainaki muuttaisin ideaa. Joskus on käyny niin että Miija selittää jistain joka on ihan typerä ajatus mutta jossain välis se onki ihan muksuli idea nin mä mainitsen asiasta ja sitte viimeistään keskustellaan. Mutta ei mulle tulisi mieleenkään viedä sen ideaa varsinkaan jos se mulle mainittis.
    Sulla on oikeus sun tuntemuksiin, mua ainaki vituttais ihan törkiästi. :D Vahinko tai sattuma olis eriasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niinpä!

      Kyllä keskustelu on kaiken a ja o joka asiassa. Oishan tää tilanne ollut eri jos ystävä ois tullut mulle puhumaan, että ku hänkin on miettinyt sellaista mitä minäkin. Oishan siitä voitu sit puhua ja kehitellä niin, että kumpikin ois ollu tyytyväisiä.

      Kiitti sullekki kun ymmärrät! ♥

      Poista