sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viikon kuulumiset

Melkein koko viikko on hujahtanut kuin silmissä eteenpäin. Mitäpä se on pitänyt sisällään? Minäpä kerron. 

Maanantaina aamu alkoi huonosti. Heräämiset meni niin ja näin, tuli hirmuinen kiire ehtiä terapeutille. Sinne kun pääsin toivoin, että en olisi ehtinytkään. Jotenkin tuli sellainen olo, että minua syyllistetään siitä, etten minä etene. Tervehdy. Parannu. En usko, että terapeuttini tarkoitti palautettaan huonona, mutta siltä se tuntui. Sainko sitä sanottua hänelle? En. Menin täysin lukkoon ja häkellyin kuulemastani. Olen ollut varma, että olen saanut välillä tökittyä kepillä jäätä. Että olisin ottanut pieniä askelia eteenpäin. En ilmeisestikkään. Vaikka kuinka terapeuttini sanoo, että mennään minun tahtiini niin jotenkin en tunne, että asia olisi niin, ei sinne päinkään. Istunto kesti vain vajaan puoli tuntia, terapeuttini antoi seuraavan ajan kuukauden päähän. Sanoi, että meidän ei kannata tavata useammin, eikä hän usko, että kuukauden aikana minulle ehtii mitään kovin erikoista sattuakkaan. Ei varmaankaan. 

Istunnon jälkeen suunnattiin ukkosen kanssa hänen siskonsa luo kylään. Viihdyimme kylässä useamman tunnin kun perheen pienin oli hampaiden tulosta huolimatta virkkuna ja suht aurinkoisena. Mietin ihmeissäni pienen tarttuessa sormeeni ja puristaessaan sen nyrkkissään, että kuinka paljon voimaa niin pienellä voi jo olla. 

Tiistai ei ollut normaalia erikoisempi, normi puuhia, sarjan katsomista ja pelailuja. 

Keskiviikkona saimme illalla PT:n mukaamme salille vähän katsomaan kuinka hommat kulkee. Saimme paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja, opimme uutta ja seuraavalla sali kerralla uskon treenin kulkevan ihan eri tavalla. Olin iloinen positiivisesta palautteesta jota sain mm. hyvästä ryhdistä, katseen keskittämisestä ja puhtaasti suoritetuista liikkeistä. Kehut tuntuivat hyvältä ja kerrankin osasin niitä ottaa vastaan niin, että jopa uskoin niihin. Jos joku ihmettelee kuinka kuinka meillä oli varaa PT:hen niin sanotaanpa nyt samantien, että tämä henkilö sattuu olemaan ukkosen sisko ja hän ei täysin keskittynyt meidän suorituksiin vaan teki samalla omat treeninsä. 

Torstai aamu alkoi huonosti. Tunsin itseni turhaksi. Ätistiin pienesti ukkosen kanssa ennenkuin hän lähti töihin. Ukkoni lähdettyä töihin lysähdin sohvalle ja mietin, miksi minä olen tällainen? Syyttelin itseäni eri asioista ja keksin itsestäni kaiken mahdollisen huonon ja mahdottomankin. Olin itkun partaalla. Kielsin kuitenkin itseäni itkemästä, vaikka olisi pitänyt antaa kaiken tulla ulos. Tunsin oloni voimattomaksi ja turhaksi. Päätin rangaista itseäni keittiön järjestelyllä ja kaappien siivouksella vaikka en olisi jaksanut. Viestittelin ystäväni kanssa ja piristyin. Toinen ystävä kävi puolen päivän aikoihin näyttämässä uutta tatuointiaan ja vaihtamassa kuulumisia. Huomasin, ettei päivä ihan huono olekkaan. 

Perjantaina näin taas ystäväistäni aamupäivällä ja pelailtiin hetki Super Mariota. Kyllä siinä naurua piisasi kun hommat meni aluksi vituiksi vaan siksi, että toinen ohjaimista ei toiminut kunnolla. :D Perjantaihin kuului peruspuuhailuja kuten siivousta ja kaupassa käyntiä, illalla mätettii herkkuja ja mentiin suht aikaisin nukkumaan. 

Lauantaihin kuului hieman diabloa ja paljon salaisia kansioita. Käytiin myös pitkästä aikaa saunassa ja syötiin hyvin. Puolen yön aikoihin meinasin jo sohvalle nukahtaa kun oli niin rentoutunut olo. Kerrankin tuli uni hyvästi heti sänkyyn kömpisimen jälkeen kun yleensä joudun pyörimään ja odottelemaan unta kauankin aikaa. 

Kun mennyttä viikkoa katsoo taaksepäin nyt, löydän sieltä aika paljon kaikkea hyvää enkä anna huonojen olojen ja ahdistusten kumota niitä. Tänään paistaa aurinko ja vaikka ulkona onkin viimaisaa, tiedän ettei päivä voi olla hullumpi. Jossain välissä on kyllä otettava ja lähdettävä ulkoilemaan. Näin päivän ensimmäisellä tupakalla ollessani korkean kuusen latvassa kököttävän jonkin sortin tintin, se sai hymyn nousemaan huulilleni. 


Mitä teidän viikkonne on pitänyt sisällään? 

8 kommenttia:

  1. Uuuu, ihan superkiva uusi ulkoasu blogilla! Tykkään! ^^ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos joku tykkää, mulla lähinnä palaa käpy eikä tää ulkoasu tunnu yhtää omalta! :D Remppailu jatkukoon toiste ja menkööt nyt tällä hetken kun ei nyt tunnu luonnistuvan millään.. :D

      Poista
    2. Haha, tiedän niiiiin tuon tunteen kun säädän ite niin säännöllisesti tuon oman blogin ulkoasun kanssa! :D Mut kyllä se siitä ajallaan muotoutuu varmasti omannäköiseksi!

      Poista
  2. Uh tämä uusi ulkoasu on kiwa! :) Pidän tästä.~

    VastaaPoista
  3. Ens alkuun todettava, että nyt on tosi hieno tämä blogisi ulkoasu! ❤♥ Ei sillä, että vanhassakaan olisi ollut moitittavaa, mutta kuitenkin. This one is so cute! ฅ(≚ᄌ≚)

    Sitten tuohon terapeuttisi käytökseen.. En voi käsittää tuota lausetta: "eikä hän usko, että kuukauden aikana minulle ehtii mitään kovin erikoista sattuakkaan." Minkälainen terapeutti ylipäätään ajattelee tuolla tavalla? Onko hänellä ihan psykoterapeutin koulutus ja valtuudet toimia terapeuttina? Yleensä, kun ne parhaat terapiasessiot syntyy juuri siitä, kun analysoidaan niitä "tylsän arjen" vaikeuksia. Aika kliseisesti ajateltu, että pitäisi sattua aina jotain erikoista ollakseen terapiaistunnon tarpeessa! Pistää kyllä nyt niin vihaksi puolestasi (vaikkei asia sinänsä minulle kuulukaan).

    Kuulosti aika tutulta tuo terapian herättämä syyllisyydentunne, mistä kerroit. Itse tapasin eilen terapeuttiani ja hän alkoi kysellä siitä, kun en ole onnistunut saamaan kouluuni liittyvää työssäoppimispaikkaa ja se olisi pitänyt aloittaa ihan näinä viikkoina. Hänen mielestään en edes yrittänyt saada sitä ja oikeassahan hän onkin. Jostain syystä esitin terapeutilleni välinpitämätöntä, vaikka oikeasti tunnen suurta syyllisyyttä ja koen olevani epäonnistunut ihan kaikessa. Ehkä en jostain syystä jaksanut edes ajatella työntekoa tässä tilanteessa. En koe olevani valmis siihen, että heräisin joka päivä kahdeksalta ja ehtisin ajoissa töihin. Aikuisopiskelu on siitä sopiva muoto tilanteeseeni, että meillä on paljon etäpäiviä ja vähemmän varsinaista lähiopetusta. Mutta työssäoppimiseen pitäisi pystyä sitoutumaan eri tavalla. Sorruin sitten tekemään jotain tyhmää eilen terapiassa voimistuneen itseinhon vallassa. :( Tajusin tietysti vasta jälkeenpäin, miksi tuli tehtyä typeryyksiä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon, vieläku itse osaisin tähän sopeutua niin olis kaikki hyvin. :3 Ei jaksais heti rueta uudestaan remppaamaan, vaikka se kyllä on edessä.. :D

    "kognitiivinen lyhytterapeutti" - nimikkeellä terapeuttini on mielenterveysyksikössä missä käyn. Älä, mäkin oon käryttänyt käpyäni tän jutun takia melkoisen paljon. Haluaisin niin sanoa suoraan, millaisia tuntemuksia viimeisimmän istunnon palaute herätti, mutta epäilen saanko sanottua asiaa. Musta on tuntunut, että mulla pitäs joka kerta olla kerrottavana jotain vaikeita muistoja tai asioita mitkä selittäisi mun pahan olon tai oireilut. Joka kerralla pitäisi olla kehitystä. Musta tuntuu, että tää henkilö tekee vaan työtään siksi kun pitää tehdä, eikä siksi, että haluaisi auttaa.

    Ikävää, että koit epäonnitumista ja syyllisyyttä, olisin varmasti kokenut samaa sinun tilanteessasi! Älä sure sitä mitä teit itsellesi vaan kiinnitä huomiosi siihen, että tajuat tekosi! Voimia, halauksia ja parempia päiviä. ♥ Toivottavasti saisit järkättyä sen harjoittelun jotenkin niin, että se ei aiheuttaisi sinulle pahaa oloa. ♥

    VastaaPoista