maanantai 24. helmikuuta 2014

Ei se satu!

No eihän se. Tai no sattuuhan se. Se sattuu tuolla sisällä niin perkeleesti.

Joka kerta omien pelkojen kohtaaminen tekee kipeää. Se kipu ei välttämättä näy ulospäin.

Mä voin hymyillä ja näyttää siltä, että kaikki on ok, vaikka sisällä musta tuntuu etten saa henkeä. Mä uskon ja tiedän, etten mä oo todellakaan ainoa.

Mulle hyvin tuttu tilanne on se, että mun käteen annetaan rahat ja laitetaan kipaseen kaupasta vaikkapa kahvipaketti. Mitä mä teen? Mä nyökkään ja lähden matkaan. Koko sen matkan kun kävelen sinne kahvipaketti hyllyyn mä yritän rauhoitella itseäni. Mä tunnen kuinka kylmähkö hiki valuu mun selkää pitkin. Musta tuntuu, että mun askeleet pettää. Mä en kuule tai nää mitään mun ympärilläni. Kun mä pääsen sinne hyllylle ja valikoin paketin mun täytyy potkia itteni liikkeelle. Mä matelen eteenpäin. Koitan etsiä pisimmän reitin kassalle kiertäen kaikki hyllyt pysähtymättä mihinkään. Jos mä pysähdyn mä muserrun enkä pääse enään liikkeelle. Sen koko matkan mä yritän pitää mun hikoilet kourat kurissa ettei ne vatkais hullun lailla. Mä yritän näyttää normaalilta vaikka pelkään ihan saatanasti. Mä kertaa koko ajan mielessäni suunnitelmaa, miten mun tulee toimia kassalla. Mä mietin uudestaan ja uudestaan, miten se plussakortti vedettiin sen vekottimen läpi. Mä kerään voimia, että saan sanottua kassalle jotain tervehdykseksi niin ettei ääni värise. Mä yritän hengittää ja pitää jalat vakaina. Mä mietin valmiiksi mihin päin mä vilkuilen etten joudu katsomaan koko ajan kassaan päin.

Jonoon päästyä mua heikottaa ja siinä paikallani odottaessa varsinkin tuntuu, että mä en kestä.

Vihdoin kun tulee mun vuoro. Mä katson mua palvelevaa henkilöä silmiin ja sanon jonkin tervehdyksen. Sit mä keskitän katseeni johonkin kauemmas tai katson käsissäni olevaan korttiin ja rahoihin. Koko ajan kun mä odotan, että pääsen maksamaan mä tuijotan sitä vekotinta jossa mun pitää käyttäää mun korttia. Mä yritän keskittyä hengittämään ja pitämään tärinän hallinnassa. Mun kädet hikoo. Jostain kaukaisuudesta kuulen summan mikä mun pitää maksaa. Musta tuntuu, että aika pysähtyy. Kuin hidastetussa kohtauksessa mä nostan mun käteni kohti sitä vekotinta ja käytän korttini siinä. Mä yritän tsempata itteeni sillä, että vedin sen vitun plussakortin oikein päin siitä vekottimesta ja sain pidettyä sen kortin koko ajan kädessäni tiputtamatta sitä. Mä tunnen mun sydämmen tykyttävän. Annan mua palvelevalle henkilölle setelin käteen ja toivon, että henkilö antaa mulle vaihtorahat niin ettei ne leviä pitkiän kassaa ja lattioita. Mä yritän hymyillä ja kiitän saadessani rahat kouraani niin ettei ne pääse karkaamaan multa. Sullon vaihtorahat pikaisesti taskuun ja otan kahvipaketin kainalooni. Kiirehdin ulos kaupasta. 

Pihalla mä vedän keuhkoni täyteen raitista ilmaa. Oksettaa ja heikottaa. Tunnen jyskytyksen päässäni, mutta olen helpottunut päästessäni ulos ja pois ahdistavasta tilanteesta. Pikku hiljaa vapaudun rintaa pistävästä tunteesta. Tunnen taas olevani turvassa. 

Mä tiedän, että mun pitäis olla iloinen ja sanoa itselleni, että mä selvisin. Mun pitäis olla ylpee itsestäni ja takoa päähäni etten mä siihen tilanteeseen kuollut. Jotenkin mä aina stressaan ja pelkään seuraavaa tilannetta. 

Ei mulle tuota ongelmia käydä ukkosen kanssa kaupassa. Mä tiedän, että ukko hoitaa maksamisen ja sen on mun tukena ja turvana siellä kaupassa jos mulle tulee epämukava olo. Mua vaan vituttaa, että miks tollanen pieni ja normaali asia voi musta tuntua niin kamalalta? Mua myös harmittaa se, että mua hävettää myöntää mun ongelmia läheisille ihmisille. En mä kehtaa sanoa vastaan jos mua pyydetään tekemään jotain. Mua ahdistais se, että kieltäytyisin vaikka kipasemasta sieltä kaupasta sen kahvipaketin ja joutuisin selittelemään mun olotuksia ja tuntemuksia. 

Tässäpä tää olis, mun yks pelkoahdistushässäkkä luonehdittuna, eli kaupassa maksaminen pelottaa meikäläistä ihan sikana. Ikävä kyllä tää ei oo ainut asia, mutta käykööt esimerkkinä. Mielläni kuulisin, jos jollain on jotain samantyyppisiä pelkoja tai ahdistuksia, tai muuten vaan kokee jotkin tilanteet jännittäviksi. Ja vielä parempaa, jos ootte päässeet eroon jostain pelosta/ahdistuksesta/jännityksestä. Kertokkee! 

6 kommenttia:

  1. Huh aivan lopetin hengittämisen kun niin eläydyin sun kertomaan ! :D
    Mulla on tavallaan sama, mutta enemmänkin koen aharistusta siitä mitä voin ostaa. Jos ostan paljon pirkkaa tmv niin pelkään että se kassatäti nauraa mulle ja sille kun aina ei oo varaa siihen kalleimpaan tai ohi käveliät. Tai jos ostan hedelmiä yms toisten ajatukset varmasti pyörii mussa ja pilkkaa mua, tai jos ostan karkkia niin kaikki nauraa ja haukkuu mua sisäisesti.
    Hätää ei oo jos kaverin tai äitin kans käy, mutta jos yksin niin se tunne myrsku on aivan hirviä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, eikai tän ny ollu tarkotus ihmisiä tukehuttaa! XD

      Yksin kaupustellessa kerkiää asioita ajattelemaan ihan liikaa ja monella tapaan. Mulla on vähän sama homma ton karkin kanssa. Tai sillon ku tulee oikeen paljon haalittua herkkuja kasaan! Jotenki musta tuntuu, että kaikki kahtoo meijjän ostoksi ja nauraa. Varsinnii sellaset, jotka on laihoja tai urheilullisen näkösiä. Musta tuntuu, että ne pilkkaa mielessään mua niiden ostoksien takia. Sit ku ne pääsee kotia tai näkee jonkun kaverin niin ne selittää, että "oisippa nähäny ku kaupasa oli sellanen pulla joka osti hirmuna kaikkia lihottavaa". Kyllä sitä ihimismieli on typerä! :D

      Poista
  2. ihana et voit kertoo näistä. mul tullut viimeisen puolen vuoden aika se etten voi rullaportaita kulkea alas päin ku kerran must tuntu et ne lähti alta enkä enää pystynyt niihin menemää. nyt ihmetellään et eihän ne lähe alta mut se tunne ku et tiä mihin astut niin huh huh.. ei mitään hätää jos menee ylöspäin mut alas. hui.. välillä koitan voittaa pelkoni ja menen niistä mut pakko saada otettua kummallaki kädellä kiinni joka kaiteista joka näyttää typerälle tai jotain kaveria hihan suusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua, tsemppiä ton pelon kanssa! Jonain päivänä voit rullata niitä alaspäin vaikka iliman käsiä! ♥ Eikä kannata välittää siittä vaikka hoopolta näyttäski! Mä muuten mietin, että eikö sulla ollut vähän sama homma joskus sillon nuorempanakin...? Vai muistelenko omiani?

      Poista
  3. Kyllähä tuota itelläki on vikkaa vikkaa päässä.. :D Ite yritän kaupasta selvityä niin nopeasti ku voin, jos nään tuttuja/puolituttuja, sydän alakaa hakkaa ihan sikana ja tuntuu et mun on pakko päästä pois. Ja jos on aika johonkin esim. vastaanotolle, niin sydän alakaa hakkaa taas ja ahistus nousee. .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikkaa vikkaa! No mulla on vähä tuoki niinku onkelmana kaupassa käydessä. Jos nään kauempaa jonkun tutun niin saatan pyrkiä äkkiä johonkin toisen hyllyn välliin "piiloon" tms. :B Mikähän siinäki on..

      Poista