tiistai 25. helmikuuta 2014

Paskoja kuveja

Töttöröö. 

Kaivelin kapulasta joitain vanhoja kuveja essii. Voi jösses. Vähä ehkä halututtas laittaa tuksuun taas mustaa. Niin ja tahtos iha pikkasen ton pitkän letin takasi.  




















Ei mulla muuta.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Viteota


Hepskukkuu vuan. Tekasinpa tuossa päivällä paskan höpsöttely viteon jolla ei ny ihan hirviästi oo mitään virkaa, mutta menkööt. Nii ja pliis, laittakaa silimät kiinni siinä vaiheessa ku tuo mun takatukka näkkyy.. :'DD 

Nii ja enpäs sitten ostanut sitä väriä tälle päivvää, josko sitten loppuviikosta. :B 

Ja joo, oon pallopääkaksoisleukamonsteri ku röhönötän tolleen, elekää antako häiritä! :D 

+ PÖPPIS ON PARAS! 

Ei se satu!

No eihän se. Tai no sattuuhan se. Se sattuu tuolla sisällä niin perkeleesti.

Joka kerta omien pelkojen kohtaaminen tekee kipeää. Se kipu ei välttämättä näy ulospäin.

Mä voin hymyillä ja näyttää siltä, että kaikki on ok, vaikka sisällä musta tuntuu etten saa henkeä. Mä uskon ja tiedän, etten mä oo todellakaan ainoa.

Mulle hyvin tuttu tilanne on se, että mun käteen annetaan rahat ja laitetaan kipaseen kaupasta vaikkapa kahvipaketti. Mitä mä teen? Mä nyökkään ja lähden matkaan. Koko sen matkan kun kävelen sinne kahvipaketti hyllyyn mä yritän rauhoitella itseäni. Mä tunnen kuinka kylmähkö hiki valuu mun selkää pitkin. Musta tuntuu, että mun askeleet pettää. Mä en kuule tai nää mitään mun ympärilläni. Kun mä pääsen sinne hyllylle ja valikoin paketin mun täytyy potkia itteni liikkeelle. Mä matelen eteenpäin. Koitan etsiä pisimmän reitin kassalle kiertäen kaikki hyllyt pysähtymättä mihinkään. Jos mä pysähdyn mä muserrun enkä pääse enään liikkeelle. Sen koko matkan mä yritän pitää mun hikoilet kourat kurissa ettei ne vatkais hullun lailla. Mä yritän näyttää normaalilta vaikka pelkään ihan saatanasti. Mä kertaa koko ajan mielessäni suunnitelmaa, miten mun tulee toimia kassalla. Mä mietin uudestaan ja uudestaan, miten se plussakortti vedettiin sen vekottimen läpi. Mä kerään voimia, että saan sanottua kassalle jotain tervehdykseksi niin ettei ääni värise. Mä yritän hengittää ja pitää jalat vakaina. Mä mietin valmiiksi mihin päin mä vilkuilen etten joudu katsomaan koko ajan kassaan päin.

Jonoon päästyä mua heikottaa ja siinä paikallani odottaessa varsinkin tuntuu, että mä en kestä.

Vihdoin kun tulee mun vuoro. Mä katson mua palvelevaa henkilöä silmiin ja sanon jonkin tervehdyksen. Sit mä keskitän katseeni johonkin kauemmas tai katson käsissäni olevaan korttiin ja rahoihin. Koko ajan kun mä odotan, että pääsen maksamaan mä tuijotan sitä vekotinta jossa mun pitää käyttäää mun korttia. Mä yritän keskittyä hengittämään ja pitämään tärinän hallinnassa. Mun kädet hikoo. Jostain kaukaisuudesta kuulen summan mikä mun pitää maksaa. Musta tuntuu, että aika pysähtyy. Kuin hidastetussa kohtauksessa mä nostan mun käteni kohti sitä vekotinta ja käytän korttini siinä. Mä yritän tsempata itteeni sillä, että vedin sen vitun plussakortin oikein päin siitä vekottimesta ja sain pidettyä sen kortin koko ajan kädessäni tiputtamatta sitä. Mä tunnen mun sydämmen tykyttävän. Annan mua palvelevalle henkilölle setelin käteen ja toivon, että henkilö antaa mulle vaihtorahat niin ettei ne leviä pitkiän kassaa ja lattioita. Mä yritän hymyillä ja kiitän saadessani rahat kouraani niin ettei ne pääse karkaamaan multa. Sullon vaihtorahat pikaisesti taskuun ja otan kahvipaketin kainalooni. Kiirehdin ulos kaupasta. 

Pihalla mä vedän keuhkoni täyteen raitista ilmaa. Oksettaa ja heikottaa. Tunnen jyskytyksen päässäni, mutta olen helpottunut päästessäni ulos ja pois ahdistavasta tilanteesta. Pikku hiljaa vapaudun rintaa pistävästä tunteesta. Tunnen taas olevani turvassa. 

Mä tiedän, että mun pitäis olla iloinen ja sanoa itselleni, että mä selvisin. Mun pitäis olla ylpee itsestäni ja takoa päähäni etten mä siihen tilanteeseen kuollut. Jotenkin mä aina stressaan ja pelkään seuraavaa tilannetta. 

Ei mulle tuota ongelmia käydä ukkosen kanssa kaupassa. Mä tiedän, että ukko hoitaa maksamisen ja sen on mun tukena ja turvana siellä kaupassa jos mulle tulee epämukava olo. Mua vaan vituttaa, että miks tollanen pieni ja normaali asia voi musta tuntua niin kamalalta? Mua myös harmittaa se, että mua hävettää myöntää mun ongelmia läheisille ihmisille. En mä kehtaa sanoa vastaan jos mua pyydetään tekemään jotain. Mua ahdistais se, että kieltäytyisin vaikka kipasemasta sieltä kaupasta sen kahvipaketin ja joutuisin selittelemään mun olotuksia ja tuntemuksia. 

Tässäpä tää olis, mun yks pelkoahdistushässäkkä luonehdittuna, eli kaupassa maksaminen pelottaa meikäläistä ihan sikana. Ikävä kyllä tää ei oo ainut asia, mutta käykööt esimerkkinä. Mielläni kuulisin, jos jollain on jotain samantyyppisiä pelkoja tai ahdistuksia, tai muuten vaan kokee jotkin tilanteet jännittäviksi. Ja vielä parempaa, jos ootte päässeet eroon jostain pelosta/ahdistuksesta/jännityksestä. Kertokkee! 

maanantai 17. helmikuuta 2014

Pwii!

Purnauskis taas vaihteeksi. Tänään mulla on loistava päivä. Oon tyytyväinen, että sain täytettyä eiliset tavoitteeni. Tosin huutaa ei edes ois tarvinnut, sillä ukkonen tuli mehtältä ilman saalista. Huh. 


Aamulla aattelin noustessani, että ei voi olla eesä hääppönen päivä. Pikkasen tuntu aamulla kurkku karhialta ja aattelinkin, että joku pöpöhän se kuiteski iskee. Päivän mittaa karheus on hävinnyt ja postilaatikossa mua odotti ylläri! 


Ihana Mawi oli laittanut mulle postisa tulemaan sikaihania tarroja, pupukortin ja nätskän kynän jolla varmasti tulee kortteja kirjotettua ahkerasti. ♥ Kiitos vielä, piristit mun päivää todella paljon. ♥ 


Ollaan nyt viime päivinä katottu ukkosen kanssa Dexterin ekaa tuottista. Musta tuntuu, että mun on pakko laittaa tilaukeen pari seuraavaa kautta. Aina ku yks jakso loppuu niin ukkosen kanssa varovasti aina ehdotetaan toisillemme, että katottasko vielä yks. Aina vielä yks ja sit nukkuu. Jos viel senkin jälkeen yks. Eli koukussa ollaan. 


Mua on harmittanut jo pitemmän aikaa kun en oo vieläkään saanu aikaseksi tilattua hiusvärejä. Mua rupee jo tympii tää vaaleus. Mua on myös pitempää kyllästyttänyt tää malli. Haluaisin vaihtaa mun lävistyskorut taas renkaiksi tai heppakengiksi. 


Maastokuvioisen topin sain jokunen aika sitten rakkaalta ystävältäni. ♥ Rakkautta! 

Jotenkin mulla katkiaa aina ajatuksen juoksu kun rupen välistä lataamaan tänne kuvia? Pitäisköhän jatkossa suosiolla läntätä kuvat viimeisenä? 

Niin tai näin, tiskivuori kutsuu mua luokseen ja sitten on lähdettävä piipahtamaan kierrätyskeskuksessa! Pitäkää peukkuja, että teen löytöjä. 8) 

lauantai 15. helmikuuta 2014

Sunnuntaita

Voihan reipastus! Tänä aamuna heräiltiin ukkosen kanssa kuuden jälkeen. Laittelin normaalia raskaampaa aamupalaa ja join teetä kiireettä. Kahdeksan aikaan ukkosen kyyti saapui, hän lähti mehtälle jahtaamaan pupuja. Tarkistin ukkoselta hänen lähtiessään, että onhan hänellä eväät ja kaikki tarpeellinen mukana. Ovi kävi ja selätin hirmuisen kokoisen tiskivuoren. Monet ajattelevat, että tiskaaminen on saatanasta, mutta minusta se on mukavaa. Tiskattuani mietin, noudatanko alkuperäistä suunnitelmaa ja painun takaisin nukkumaan, mutta virkkuus vei voiton. Ajattelin, että samahan se on käyttää aika hyödyksi nyt kun ylhäällä olen. Ehtiihän tuota nukkua ensi yönäkin. Ehkä. 


Ajattelin kehittää tälle päivää jonkilaisen tavoitelistan! 

★ kuuntelen paljon Stam1naa ja virittäydyn odottelemaan SLK lättyä jonka pitäisi saapua meille ensi viikon alusta. 

★ pelaan mahdollisimman paljon Diabloa PumppuBarballa (nimesin naispuolisen Barbaarin siksi) tai munkilla. 

★ hävitän nokkamadot ja viikset (YES. On kivaa olla tumma, mulla on luonnostaa tummanruskeat hiukset ja ruskeat silmät, joten kaiken pitää siis olla tummaa. Myös niiden pienten haituvien ylähuulen päällä. Prkl.), laitan kasvonaamion ja nypin kulmakarvat. 

★ tänään lepään enkä tee minkäänlaisia jumppapumppia! 

★ poistan vanhat kynsilakat ja laita tilalle jotain kivaa ja värikästä lakkaa. 

★ yritän olla huutamatta (ainakaan kovin paljon tai isosti) jos ukko tuo mehtältä saalista. 


Toivottavasti saan toteutettua listan jokaisen kohdan. Mikäli en, julistettakoon minut surkimukseksi ja laiskamatoseksi! 


Niin ja sanottakoon, että loppusissaan kuitenkin eksyn koko päiväksi tsippailemaan nettikauppoja lävitse ja haikailemaan ihanien vaatteiden, turhien tavaroiden ja kiinnostavien pelien perään.. Näinhän se tuppaa menemään. Nyt varsinkin on tuntunut siltä, että on kauhean materialistinen kausi ja halutus päällä koko ajan. Miks just sillon kun rahaa ei ihan hirviästi oo huvituksiin asti? 


P.S. Mullon noin kahren viikon päästä aika tatuloitavaksi, arvakkaa vaan jassanko oottaa! 
P.P.S. Mua vähän jänksättää se tatska, koska alue. 
P.P.P.S. Mitähä vielä? No ei mittää, rupian tekee nuit juttui mitä aikoinki. 

torstai 13. helmikuuta 2014

Pani-iikkilointia

Tulipahan pitkästä aikaa melkeen saatua pani-iikki. Eilen aamusella katselin koneella surkeinta kuskia katsomosta kun havahduin palohälyttimen ääneen. Aluksi luulin sen tulevan itse ohjelmasta, mutta pistäessäni ohjelman paussille honasin äänen kuuluvan naapurista. Pomppasin samantien tuoliltani alas ja ryntäsin makuuhuoneeseen tarkistamaan tuleeko ääni tuntemamme naapurin puolelta. Makuuhuoneessa ei kuulunut piipitystä joten sen oli tultava mummon kämpästä. Säntäilin edes ja takaisin asunnossa miettien palaako vai onko kyseessä testi. Näppäilin viestejä ukkoselle siitä kuinka pelotti. Mietin koko ajan onko kissojen kantoboxi nopeasti saatavilla jos mahdollinen palo leviää meille. Tärisin ja yritin hengitellä. Pyörittelin kaaosteorioita päässäni. Yritin pitää itseni rauhallisena mahdollisen lähdön vuoksi. Langat tuintuivat karkaavan näppylöistä.

Piipitys lakkasi. Vedin syvää henkeä. Istuin ja rauhoittelin itseäni. Siinä samassa haistoin jonkin palavan. Ja taas käytiin lähellä pani-iikkia. Kuulin, kuinka mummelin takaovi avattiin ja kuulin yskintää. Ehkäpä mummeli oli vain käräyttänyt ruokansa tai jotain muuta vastaavaa. Inhottaa säikähtää niin pienestä. Kyllä kait kissat olisivat reagoineet jos olisi ollut tosi kyseessä.

Pienestä asti olen nähnyt painajaisia tulipalosta. Joskus nuorempana ja vielä nykyäänkin pyöriessäni sängyssä saamatta unta saatan kuvitella esimerkiksi jonkin kodinkoneen huminan tai putkistojen äänen sellaiseksi ääneksi kuin jokin palaisi. En ole ikinä joutunut tilanteeseen jossa tuli olisi päässyt karkaamaan käsistä, sen vuoksi ihmettelinkin mistä niin kova pelko johtuu. Pienestä pitäen olen ollut tarkka, että tulitikut kastetaan veteen vielä sammutuksen jälkeen ennen roskakoriin laittoa. Olen edelleen tarkka kynttilöiden suhteen. Kun käyn tupakalla saatan käyttää enemmän aikaa tupakan sammuttamiseen kuin sen polttamiseen. Vahdin myös, että meillä vierailevien ihmiset sammuttavat tupakkansa kunnolla ennen tuhkikseen laittoa. Tarkastelen keittiössä hellaa ja pienkoneita, että ne ovat varmasti sammuksissa eivätkä saa aihetettua tulipaloa. Ja silti kaikesta huolimatta tahtoisin joskus takallisen asunnon. Ristiriitaista vai mitä? Takan eteen olisi kiva äsähtää jollekkin pehmeälle sohvalle tai tuolille hyvän kirjan kanssa. Rauhoittavaa olisi pelkästään katsella takassa palavaa tulta. 


Eikait tässä auta kuin rueta vähintään kerran vuodessa järjestämään Sheldon Cooper tyyliset paloharjoitukset niin ei tarvitse sitten mahdollisen tilanteen tullen hätäillä tai panikoida! 

Oli miten oli, tänään ilahduin ihan äärettömän paljon kun löysin postilaatikostamme itselleni osoitetun kirjekuoren. Kirjekuori sisälsi ystävänpäiväkortin ja kolme arpaa joista voitin vitosen, jeij! 


Myös ukkoseni yllätti minut lahjalla. Pikkuruinen muumitaulunen, joka on varmaan jonkun itse tekemä, pääsi keittiön seinälle. Ukko sanoi, että olin tullut heti mieleen kun oli taulun bongannut. ♥ 


Huomenna olisikin sitten isännän 60vee juhlat. Olenkin odottanut niitä vesikielellä siitä asti kun kuulin, että juhlat pidetään. Eilen harmistuin kun kuulin, että sinne on tilattu lakkakakku! Olkoot kuinka hieno marja tahansa, minä en siitä pidä. :D Ahmatoinkin napaani todennäköisesti kaksin käsin kaikkea muuta, koska juhla herkut. ♥ 


Pitemmittä puheitta tää häippäsee taas pelailemaan Diablo kolmosta. :P Toivon mukaan pian päästään jo pelaamaan Infernolle ja ens kuussahan tuo ennakkotilattu lisäosakin saapuu. 

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mummous

Kyllä tuli taas nyt viikonloppuna todistettua kuinka mummo sitä voi jo olla. Vanha ei vaan jaksa. Otankohan asian vähän liian vakavasti ja siksi oikein mummoutumalla mummoudun? Ei jaksa valvoa, ei jaksa juoda, lonkka kipuilee, en jaksa käydä missään, olen tylsä. Ei siinä mitään, on tää mummoilu ihan hauskaaki. 


Eilen tuli pitkästä aikaa sellanen fiilis, että nyt kyllä repäisen ja otan ölppää ihan ottamalla. Kaupasta valkkailin siidereitä ja lonkkuja samalla kun ukko totesi, että on melko varma siitä etten niitä jaksa kuitenkaan juoda tai ettei mun sitten teekkään mieli. Ja kuinkas kävikään kun tuollaisia menee ääneen manaamaan. 


Aluksi ilta vaikutti siltä, että saattaisin hyvinkin löytää itseni yöllä nukkumaan mennessä humalaisesta karusellista. 


Vaan kuinkas sitten kävikään. Enimmäisen siiderin availin jo kuuden aikoihin ja puoli kahdeksan maissa huomasin siemailevani sitä samaa. Muutama vuosi takaperin tämä pesusieni olisi ehtinyt juoda melkoisen määrän siinä ajassa. Loppu ilta menikin samaan tahtiin. Ennen puolta yötä olin saanut hädin tuskin kolmatta siideriäni juotua ja väsy rupesi painamaan mummon silmäluomia. 


Eipä siinä, jälkeenpäin ajateltuna parempi näin. Tosin huvittaisi pitkästä aikaa hankkia kaappiin viskipullo ja katsoa kuinkas mummelin sitten käy. ;3 Epäilen suuresti, ettei se pullo kerkeäisi kauan komeilemaan baarikaapissa. 



Kyllä kait me lauantaina jotain järkevääkin tehtiin. Pelattiin Diabloa ja rummikubia, katsottiin sarjaa ja vielä illan päälle ukko meni hieman metroa eteenpäin ja innostui laulaa luikauttamaan pari biisiä. 

Tänään me ollaan syöty ihan miten sattuu ja pesty pyykkiä. Oikeastaan harmittaa tälläkin hetkellä noi syömiset niin paljon, että tekis mieli vaan alkaa jumppaamaan. Olisin varmaan jo täyttä häkää jumppaamassa ellen yrittäisi toppuutella itseäni vielä lepäämään. Jep, mummolla mummon vaivat, lonkka nimittäin on taas pidellyt itseään kipeänä ja nyt kun olen tämän viikon välttänyt ylimääräistä reuhkaamista se on taas parempaan suuntaan. 

Kohta puolin olisi kai fiksuinta yrittää lähteä untenmaille. Aamulla olisi herättävä aikoinaan ja käytävä taas päätään näyttämässä pollatohtorille. Haluaisitteko muuten joskus kuulla niistä asioista enemmän? Peloista tai ahdistuksista mitä koen ja ehkä jostain muustakin? Vai onko ne asiat sitä kastia, että ne on parempi pitää vain omana tietona? Kertokaa, kommentoikaa ja sitä rattaa, niiku tiijättä! 


Nyt tää ottaa kissan tai kaks kainaloon ja painuu petiin ellei tää peräsin kerennyt jo liimautua penkkiin kiinni!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Myrkynvihreä kusenkeltainen mattamusta

Tai jotain sinne päin. Stam1na on soinut tässä taloudessa viime aikoina melko tiuhaan. Pitäisi laittaa uusin lätty varaukseen. Tai ostaa joskus ilmestymisen jälkeen. 


Tänään koen olleeni melkoisen touhokas. Aamulla laittelin meille ison kattilallisen keittoa jota toivon mukaan syödään ainakin torstaihin asti. Kokkailujen ja syöpöttelyn jälkeen ukkonen lähti töihin ja minä äsähdin hetkeksi paikoilleni. Kauaa en kerennyt istuksia kun päätin suorittaa maanantain raineroinit. Raineroinnin päätteeksi tanssahtelin Just Dance 2014 - pelistä pari piisiä kunnes mystisesti pleikkari päätti tiltata tai jotain. No ei siinä kyllä mitään ihmeellistä sinänsä ole kun sitä nyt tuntuu sattuvan kohtuu usein meillä, mutta tällä kertaa ohjain joka ei ollut edes päällä rupesi vilkuttelemaan valojaan. :D 



Hetken ihmettelin ja pällistelin tilttaamista. Yritin painella nappeja ja heiluttelin kapulaa, mitään ei tapahtunut. Juuri kun olin soittamassa ukkoselle paniikissa pleikkari ystävällisesti ilmoitti jostain virheestä. Just. Sitten kaikki taas toimikin normaalisti. Seuraavaa tilttausta/jäätymistä/koneen posahtamista odotellessa. Antaakohan pleikkari jotain merkkejä, että meidän olisi aika ostaa talouteemme nelonen jotta se pääsisi osa-aika eläkkeelle? 



Ihmettelyjen ja viimeisten hyppelöintien jälkeen kävinkin pikaisesti suihkussa ja yritin saada nassun laitettua sellaiseen kuntoon, että tohtii itseään ihmisten ilmoilla näyttää. Jotenkin aika lensi kuin siivillä meikatessa ja laittautuessa kun huomasinkin kellon olevan sen verran paljon, että oli aika lähteä lompsimaan kohti kierrätyskeskusta. 



Lähdettyäni liikkeelle tein päätöksen josta olin itsekin yllättänyt. Tavallisesti kuljen kierrätykseen sivureittejä vältellen keskustaa, mutta tällä kertaa päätinkin kävellä keskustan läpi. Tällä kertaa minun ei tarvinnut jännittää vastaan tulevia ihmisiä tai hermoilla odottaessani autojen pysähtymistä jotta pääsen tien yli. Normaalisti edellä mainitut asiat saavat minut ahdistumaan ja panikoimaan. 



Tuumiskelin varmaan puolet matkasta sitä mistä moinen päätös tuli. Koko matkalla en tuntenut ahdistusta tai pahaa oloa. Nautin kävelystä liikenteessä. Iloitsin, että saavun varmaan kierrätykseen keskustan läpi tultuna aiemmin kuin kiertoteitä kulkien. 



Kun saavuin kierrätyksen pihaan mietin, että olisin voinut vaan jatkaa käveleskelyä. Menin kuitenkin innokkaasti sisään kun huomasin pihalla tutun auton. Sisään päästyäni höpsöttelin maailman parhaan anopin kanssa ennenkuin lähdin kiertelemään ja katselemaan onko liikkeeseen tuotu uutta tavaraa. En tiedä mikä siinä on, mutta anopin näkemisestä saan aina voimaa ja positiivista energiaa. ♥ 



Vihdoin ja viimein maltoin lähteä kiertelemään liikettä. Harmikseni en löytänyt tällä kertaa mitään aarteita tai edes käytännöllistä. Ehkä ensi kerralla sitten! 



Kun ukkoseni sai suljettua liikkeen lähdimme talssimaan kohti kauppaa. Ostimme Felixin Hellfire kurkkuja odottaen niiden olevan pettymys, mutta ne osoittautuivatkin herkkuleiksi! Paras pysyä kaukana jääkaapilta, voin muuten sortua huomaamattani niitä napsimaan. 



Kotiin päästyämme syöpöttelimme hiukan ja ukkokin veti reeninsä rainerilla. Ukon raineroidessa minä vietin aikaani tiskaten ja ollen tyytyväinen tämän päiväiseen suoritukseeni. Nyt ei tarvitse kokea itseään huonoksi, vaikka loppu illan mähöttäiskin koneella pelaten Diabloa. Senpä pariin taidankin tässä kiiruhtaa samantien! 

Toivotaan, että tämän päiväinen toistuu tulevina päivinä ja pikku hiljaa voin rueta uhmaamaan muitakin pelkoja ja ahdistuksia, tietenkin omilla ehdoillani. Epäilen silti pienesti, että tämän päiväinen tuo jonain toisena päivänä tuplasti kakkaa niskaan, mutta katsotaan! 

Ps. Ihailkaa mun rosmopöllöliiniä joka esiintyy parissa kuvassa kanssani! 

Pps. Mua ehkä iha vähän ällöttää ku tuntuu, että tästä postauksesta hehkuu sellanen positiivisuus. Täytyykin seuraavan kerran keskittyä johonkin negatiiviseen. :D