sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ässäämmäällä

Möhhkis. 

Kävin tänään pikaisesti tokmannilla. En olisi halunnut käydä siellä, mutta äidin piti ehdottomasti saada sieltä lankaa tyynynpäällisiä varten joita alkaa virkkaamaan meille. Sokkarilla käyntikin oli tuskaa, vaikka olihan se mukavaa kerätä ukkosen kanssa kärryyn uuden vuoden juhlistusta varten herkkuja. Eksyin tokmannilla vaatepuolelle. Siellä oli useita rekkejä täynnä vaatteita eri alennuksilla. Näin harmahtavat leopardi pöksyt joita piti päästä heti hiplimään. Pöksyt olivat pehmoista ja sileää, jonkilaista farkku materiaalia, ei sellaista kovaa ja karheaa mitä inhoan yli kaiken. Pöksyissä oleva lätkä ilmoitti niiden olevan puoleen hintaan. Lähdin kiikuttamaan niitä sovituskoppiin ja nappasin samalla mukaani toisesta rekistä perus mustan hupparin. 

Kopissa vedin syvään henkeä. Vihaan niitä peilejä joista näen jokaisen muhkuran. Ne valot saavat ihostani kaikki virheet näkymään. Hitaasti kuoriuduin ulos leggareistani ja yritin keskittää katseeni maahan. Nappasin pöksyt kätösiini ja pelkäsin, etteivät ne mahdu päälleni. Vedin housut nopeasti jalkaani ja nostin katseeni peileihin. Kappas, nehän mahtuivat, mahtuivat vähän liiankin hyvin. Pöksyt olivat suuret ja pyysin ukkoani tuomaan minulle pienemmät. Ukkoseni etsiessä pöksyjä katselin itseäni peilistä. Vaikka housut olivat suuret, ne näyttivät päälläni mielestäni hyvältä. Silittelin housuja ja pyörähtelien kopissa katsoen itseäni jokapuolelta. Kerrankin se oli mukavaa, eikä tuntunut yhtään pahalta. Ukkoseni palasi pian ja ilmoitti ettei pienempiä ole. Harmistus ja surku, kyllä ketutti. Kerrankin näin päin, kun pyytää pienempiä niitä ei ole kun ennen sai tottua siihen, että pyysi aina suurempaa kokoa mitä ei ikinä ollut. Loppusissaan ei harmittanut enään niin paljon vaikka pöksyt olisivat olleet upeat sopivan kokoisina. Sovitin pikaisesti hupparia päälleni joka osoittautuin myös hieman suureksi. 

Olen pitemmän aikaan ihmetellyt ja pohtinut, ollaanko me Suomessa ja lähimaissa vaan jo niin lihavaa kansaa kun vaatteissa pieninkin koko muistuttaa telttaa? Jopa lastenvaatteetkin vaikuttavat nykyään kookkaammilta kuin ennen. Mikä tämän homman takana on? Salajuoni siitä, että ihmiset tuntisivat itsensä hoikiksi kun mahtuvat ässä paitaan vaikka oikeasti koko lähentelisi ämmän ja ällän väliin. Jokunen aika sitten tilasin H&M;ltä kivoja paitoja ässä kokoisina ja mallikuvat antoivat olettaa niiden olevan vartalonmyötäisiä, mutta kuinkas sitten kävikään. Ne mahtuivat hieman ylimääräistä massaa omistavalle ukkoselleni ja olivat juuri sopivia kun itseni päällä ne muistuttivat säkkiä. 

Onko kansa sen verran turvonnut, että sama tehdä kerralla suurempia vaatteita? Onko tällä jokin yhteys ruokaan? Peruslyllerön mahtuessa äxässään peruslyllerö uskaltaa ahmatoida itseensä ruokaa ja herkkuja enemmän kuin tarve olisi vain siksi, että ei ole huolta etteikö mahtuisi edelleen siihen pienimpää kokoon.  

En koe itseäni mitenkään laihaksi enkä sitä olekaa. Tuntuu siis todella typerältä todeta, että ässä on liian iso. Olen pohtinut, mistä ihmeestä oikeasti laihat ja pienikokoiset henkilöt ostavat vaatteensa? Suoraan kiinasta jossa koot ovat varmasti pieniä? 

Muistan, että ennen ratkaistiin ongelma menemällä lastenpuolelle shoppailemaan jos aikasten kamppeet olivat liian suuria, mutta miten nyt sitten kun tällainen peruslyllerökin tilaa vaatteensa 130-140 cm kokoisina lastenpuolelta? 

Eikai muoti ole nyt oikeasti sellaista, että vaatteiden pitääkin muistuttaa telttoja? Miksi tuotekuvissa vaatteet ovat mallien päällä soppelien ja vartalonmyötäisten näköisiä, vaikka todellisuus on ihan eri? 

Onko kukaan huomannut vastaavanlaista
 vai onko tämän hetkinen muoti vain sellainen?

 Tai sitten olen kuvitellut koko jutun. 

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

MITÄ VITTUA?!

Mitä vittua mä oikeesti just katoin?! Toivon todellaki et nää likat vetää jotain sörsseliä eikä oikeesti mitää paskaa. Siis mitä hittoo? D: 
Kyllä mä oon menettänyt toivoni nykynuorison suhteen. Ihan oikeesti. Eikait ite oltu kakarana tommosia? Joo tehtiin me kavereitten kanssa jotai videoita joista osa laitettiin nettiin, mut niissä me pöhölöiltiin ja oltiin tyylii jossain pöhköissä vaatteissa. Ei me mitään kakkaa sentää syäty. 
Muutenkin, miks nykyään kaikilla penskoilla on hirmu kalliit puhelimet, tabletit, läppärit, järkkärit, satasien korut ja laukut? Leikkiiks nykyään lapset enää olleskaa? Vahtaaks ne vaan töllöö ja istuu koneella? Tai sättäilee puhelimella kavereille? Ja siis hirveintä ikinä just nää tämmöset, että tehdään jotain tosi tyhmää ja pistetään nettiin. Siinäpä ne pyssyy sitte eikä varmasti häviä mihkään vaikka kui sit menee poistelemaan kun rupeaakin hävettämään. 
Mulla ois niin paljon kirjoitettavaa ja paasattavaa näistä nykypenskoista, mutta mä en vaan saa niitä järkevästi nyt purettua koska järkytysmaximus.
Nyt mä rupeen nipistelemään itteeni ja toivon koko homman olleen unta. 
Ei mulla muuta. 

Jouluja

Heps kukkuu! Kuinkas teidän Joulunne sujui? Ajattelin tulla tänne kirjoittelemaan omastani joitain ajatuksia kera parin kuvan. Maha on pullistunut kuin pullataikina ja perse levinnyt siinä samalla ties kuinka monta metriä. Kyllä tietää, että ensi vuonna Rainerille on paljon hommia ja hikeä pitää vuodattaa niin perkeleesti. Miksiköhän joka vuosi on sama juttu? Kinkkua ja suklaata äpöstetään kuin hullu ja sitten itketään. Eikä stoppia voi laittaa vielä tähän kun kinkkua ja muita herkkuja on rutkasti vielä jäljellä. Kai se vaan täytyy hyväksyä ja antaa itselleen lupa nautiskella, ehtiihän tuota puntarin kanssa tappelemaan sitten myöhemmin.


Aamulla pompattiin ylös kahdenksan jälestä ja aamutouhujen sivussa katsottiin Joulupukin kiimalinjaa. En tiennyt oisko pitänyt itkeä vai nauraa, se oli jotenkin kamalaa katsottavaa. Penskana oisin halunnut pukille soittaa vaan en ikinä uskaltanut. Nauratti kun pukki ei saanut selvää monienkaan naperoiden höpinöistä ja vastaili vain "Aivan". Se miettivä ilme ja pieni naamanrypistys, selvästi miettien mitä ihmettä se napero siellä sanoi juuri.


Yhdentoista aikaan saavuttiin vanhempieni luokse auttelemaan ruokien kanssa. Tasaiseen tahtiin loputkin vieraat, tässä tapauksessa isovanhemmat ja isoveli, saapuivat ennen puolta yhtä.


Pian pääsimmekin ruokien pariin ja herkuttelimme napamme ääriään myöten täyteen. Kinkku se vaan maistuu niin hyvältä! Joulupöydästä löytyi tänä vuonna kinkun lisäksi paistettua ja graavattua lohta sekä kanaa, lanttulaatikkoa ja omatekoista porkkanalaatikkoa (kiitos ohjeesta Mawille ♥) sekä perus salaatit unohtamatta perunoita kastikkeen kera.


Ruokailun jälkeen isäni lähti vanhusten kanssa käymään haudoilla, toinen mummo jäi siksi aikaa meidän muiden kanssa kotiin rauhoittumaan. Äidin kanssa katettiin kahvipöytä jo valmiiksi ja singahdettiin välillä piilotupakille etupihalle ettei mummeli nää. ;)


Vanhuksia takaisin odotellessa ehdittiin mamman kanssa höpsötellä. Onnistunein kuva kaikista! Ja hyvin meitä kuvastaakin. :D


Äidin muumikokoelmaa on aina kuolattava kun siellä käydään. Kuvassa näkyvät motit ovat ehkä yksi viidesosa niistä kaikista moteista ja muista muumisälöistä. Myönnän, olen kateellinen.



Neljän aikoihin vanhuksien saapuessa takaisin kävimmekin suoraan kahvipöytään. Tarjolla oli kuivakakkuja, pikkuleipiä ja pipareita, karjalanpiirakoita munavoilla, pasteijoita sekä torttuja. Hyvin nämäkin maistuivat kinkun tankkauksesta huolimatta. 







Kahvittelujen jälkeen vanhukset lähtivät rauhoittumaan omiin koteihinsa. Me jäimme tunnelmoimaan ja odottelemaan saunan lämpenemistä. Välistä kävimme viemässä isoveljeni toiseen osoitteeseen ja mutkan omalla kämpällä, pitihän kissoille käydä antamassa herkkuruokaa ja niiden joululahjat. Äitini muisti kissoja erilaisilla herkuilla ja aktivointilelulla, mummo antoi kissoille rahaa jolla pitää ostaa niiden lempiruokaa. Bablo tuntuu olevan vähän turhautunut aktivointileluun kun ei aivan sen jujua ymmärrä. Jotenkin sieltä oli kuitenkin jompikumpi herkkuja pihalle saanut kun illalla palasimme kotiin. 




Saunassa taidettiin piipahtaa kuuden jälkeen. Sitten olikin vuorossa lahjojen availu. Lahjoja oli kyllä ihan liikaa, ei me niin kilttejä oo voitu olla. Kääröistä paljastui mm. uudet viinilasit, muumi lakanat, tuikkukipot ja monta muuta mieluisaa ylläriä. Turistiin, että ensi vuonna hommataan jokaiselle vain yksi lahja. Äiti ehdotti, että se voisi olla jotain itsetehtyä. Hyvä idea, tähdätään siihen. 

Lahjarumban jälkeen täytettiin napamme vielä uudemman kerran kinkulla ja muilla herkuilla. Sen jälkeen isäni kävi viemässä minut, ukkosen ja lahjavuoren kotiin. Siinäpä olikin taas sitä uuden tavaran järkkäilyä ja vanhojen tavaroiden läjään keräämistä jotka saavat uusien tieltä lähteä kierrätyskeskukseen. Loppu ilta menikin ässehtiessä. 

Mitä jäikään mieleen Joulusta? Perhe ja läskit. :D Lunta olisi saanut olla enemmän, uskon sen vähyyden vieneen aika paljon sitä fiilistä. Oli tarkoitus katsoa lumiukko ja joulupukki & noitarumpu, vaan eiköhän nekin jääny sitten näkemättä. Mutta kuitenkin kaikesta huolimatta, Joulu. ♥. 

Nyt voisikin vetäytyä sohvan nurkkaan ja napostella herkkuja napaan taas vaihteeksi. Huomenna, jos vaan sää suosii, voisin lähteä ulkoiluttamaan isältä lainaan saatua objektiivia. 

Niin ja niksipirkka tässä terve, 
enpä olisi uskonut kostutetulla sokeripalalla saavani 
valkoisia motteja puhtaiksi siitä kaikesta pinttymästä.
 Vaan uskottava sekin on nyt, se oli kuin taikaa! 

torstai 19. joulukuuta 2013

Höpötihöö & pettymysnys

Höpsöti hoi vaan. 

Pari viime päivää olen aikonut tulla kirjoittelemaan tänne turhuuksia, mutta nyt vasta ehdin/jaksoin/pliiplöö. Tiedättekö sen kun jotain haluaisi tehdä kovasti, mutta ei vaan saa aikaiseksi? Siitä tulikin mieleeni se, että tiedättekö myös sen tunteen kun roska menee kaupassa käydessä silmään ja pian löytää itsensä hedelmähyllyn tai vastaavan peilistä peilaamasta ja tonkimasta silmästään paskaa? Joskus mietin mitä ohi kulkevat ihmiset ajattelevat. Luulevat tieten, että korjailen meikkejä tai ihailen itseäni peilistä. Joskus tekisi mieli huutaa ja selittää, että roskaahan tässä silmästä yritetään saada pois eikä mitään muuta. 


Sain vihdoin vajaan kymmenen tunnin tahkonnan jälkeen Resident Evilin 3DS:llä lävitse. Pidin siitä melkoisen paljon, enkä mitään suurempia moitittavia siitä keksi. Pistin alulle samana iltana Zeldan Ocarina Of Time - pelin, mutta en lämmennyt sille kovinkaan paljon. Tykkään hulluna niistä, joita pelasin pienenä. Tosin niitä en pitkälle päässyt pelaamaan kun en ikinä tajunnut mihin on mentävä. 3D ei vaan nyt kolahtanut ja kontrollit tuntuivat hankalilta, ehkäpä se on vain alkukankeutta ja totuttelemista. Käpy kärysi kyllä siihen malliin ensimmäisten minuuttien aikana kun peliä aloittelin joten voi olla, että en sitä varmaan vielä hetkeen tule jatkamaan. 


Viime päivät ovat olleet jokseenkin ahdistavia. Joulu lähestyy eikä fiilistä ole ollenkaan. Ei sitä sellaista lapsenomaista joulufiilinkiä ole vuosiin enään ollutkaan, mutta aina sen lähestyminen on joltain tuntunut. En laittanut tänä vuonna kenellekkään kortteja ja sekös pisti harmittamaan kun postilaatikkoon on eksynyt varmaan kymmenen korttia kavereilta ja sukulaisilta hyvine toivotuksineen. Ensi vuonna sitten, ehkä. 


Jollain ihmeen kaupalla olen tällä viikolla saanut perus rainerointien päälle hypittyä pleikkarin edessä valokyrpä movekapula kädessäni. Siinäpä ne energiat ovatkin sitten menneet enkä ole saanut aikaiseksi tehtyä siivoja tai oikeastaan mitään muutakaan. Pitääkin olla niin laiskimusmato. 


Ystäväiseni Elina kävi tänään piipahtamassa luonani. Sain häneltä apua erään joululahjan paketointiin. Eikö ole aika vekkuli? Kuinka moni arvaa, mitä lahja sisältää? 

Sitten päästäänkin siihen pettymysnysnykseen. Erään oli puhe tulla tänään käymään samalla reissulla kun lahjansa noutaa ja olinkin koko päivän odottanut sitä täpinöissäni. Ihan sillä piti paketista tehdä noin erikoinen kun arvelin kaverin avaavan lahjan heti sen saadessaan. Päiväsellä tekaisin torttu satsinkin ihan vain sillä, että on jotain mitä tarjota kaverille kahvin kanssa. Kaupassa ja postissa kun kävimme ukkosen kanssa asioimassa pidimme kiirettä, että ehdimme ajoissa takaisin kotiin ottamaan vieraan vastaan. Tarkkaa aikaa hän ei ollut meille ilmoittanut, arveluita vaan. Kuinkas kävikään. Kaveri oli saanut itselleen kyydin ja kävi vain ovella sen verran, että lahjansa otti matkaan ja lähti. Ketutti ja ketuttaa vieläkin. Ei viitsinyt jättäytyä kyydistä ja kävellä myöhemmin kotiinsa. 

Tuntuu, että kaikki vaivannäkö oli turhaa. Harmittaa. Kiukuttaa ja ketuttaa. 

Kuvan ottaja : Elina Piltonen

Kuvan ottaja : Elina Piltonen

Kuvan ottaja : Elina Piltonen

Kuvan ottaja : Elina Piltonen

Kuvan ottaja : Elina Piltonen

Mutta iloisempiin aiheisiin. Ystäväiseni Elina vierailullaan paketoinnin jälkeen otti pojista pari kuvaa. Suurkiitokset hyvistä otoksista siis hänelle. Poitsuillakin taisi olla hauskaa kun saivat puuhastella kameran edessä. 


Tänään ruokahommien ohessa laiskamatoiltiin toisen ystäväisen kanssa. Liian raskasta kirjoittaa kun helpommallakin pääsee! 


Vaikkakin olen ollut viime päivinä ihan kiitettävästi yhteydessä kavereihin tunnen itseni jotenkin yksinäiseksi. Vaikka ukkokultakin tuossa pörrää. Tunnen itseni hirmuisen tylsäksi. Tuntuu, että kaikilla muilla on paljon mukavampaa. Ja varmasti onkin. 


Ja kylläpä voi taas loppuun todeta, ettei tainnut olla päätä eikä häntää tälläkään löpöpööllä. 


Taidanpa ottaa ja lämmittää kaakaota ja vieläpä lempparia sellaista. Jospa tuota vielä jotain saisi tälle iltaa puuhattua. 

Toivottavasti teillä on ollut muksulimpia päiviä ja soppelisti joulumieltä taskuissanne! 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Se on surullista, tai ei oikeastaan


Eikö oo koomista, että mut löytää usein keikoilemassa peilin edestä ja mun monet kuvat on teinipeilejä. Peili on mun vihollinen, ei kaveri. Tai se näyttää mun vihollisen. Onkai peilit ihan ok jos mun ei tartte nähä sieltä itteeni. 


Kaikki näyttää hienommalta mustavalkosena. Ainaki kuvisa. Muusta sitten en tiedä. Eniten mä pidän väreistä mustasta ja valakosesta. Oon opetellut viime vuosina käyttämään ja tykkäämään väreistä. Silti ne on mulle vielä vähän vieraita. Ehkä mun värilliset tatuoinnit auttaa mua olemaan värikkäämpi. Tarviiks mun olla värikkäämpi? Tykkään kyl sikana värillisistä tatuoinneista, niisä on paljon katsottavaa ja tutkittavaa. Niihin väreihin voi upota. 




Mä oon tuntenut varmaan suurimman osan elämänstäni itteni näkymättömäksi. Olen, mutta en ole. Mä oo aina ollut ujo tuntemattomien ihmisten seurassa. Mulle on sanottu suoraan, että mun nimeä ei muisteta ja kutsuttu neiti mitättömyydeksi. Joskus sitä toivoiski olevansa ihan oikeesti näkymätön. 


Mä saan niin vitusti virtaa ja sellasta positiivisuutta lumesta. Ne hiutaleet, se hohka, kaunista ja kylmää. Tänään pelkäsin, että ne karkaa. Sulaa pois. Oon ollut tänään niin huonolla päällä, kaikki vastustelee tai on muuten vaan perseestä. 


Mulle musiikki ei nykyään oo niin tärkeässä asemassa mun elämässä ku ennen. Ennen mua ahdisti jos en voinut kuunnella musiikkia koko ajan, nykyään mua ahdistaa jos koko ajan soi joku. Mä nautin hiljaisuudesta, mä pelkään kovia ääniä. Välillä heittäydyn fiilistelmään musiikkia aivan tosissaan. Mä etsin sieltä kutkuttavia sanoituksia ja vipoja erilaisista äänistä. Kyllä mä musiikkia rakasta ja tietyt bändit ja kappaleet on mulle helvetin tärkeitä. 


Repikää siitä huumoria. 

Mikään ei oo yksinkertaista.  Mä en tiedä, oonko mä vaan ristiriitainen vai onko se tää elämä? 

Jottain

Turhaa lätinää taas vaihteeksi kun ei sen järkevämpää saa suollettua ulos. Päässäni kyllä olisi pari aihetta joista haluaisin tänne kirjoittaa, mutta ei ne puskemalla vain tule ulos. Luonnoksiakin löytyy, toivottavasti saan ne joskus julkaisuun asti.


Sunnuntaina aloittelin pelaamaan 3DS:llä Resident Evil Revelationsia. Onhan tuo peli tuossa hyllyssä ollut jo vaikka kuinka kauan ja vasta nyt itse sain siihen tartuttua. Ukko toki on pelannut pelin läpi jo aikoja sitten.


Residenttiä varten meillä on 3DS:sään circle pad-lisäohjain. En tiedä onko se vaan ergonomisesti paska vai tottumiskysymys, noin tuntia pidempään en pysty pelaamaan sen kanssa kun oikean puoleinen peukola rupeaa tekemään kuolemaan.


En tiedä onko toi pelaaminen hyvästä yksinään ku jännitän ja pelkään etukäteen niin paljon. :D Ukko saa ainaki paljon hupia kun saa kuunnella mun uikutusta ja huutamista. Olen aika varma, että tulen käyttämään tuplasti aikaa pelin läpi menemiseen mitä vaikkapa ukko, ihan vaan siksi, että jännitän jokaisen nurkan takaa mahdollisesti ilmestyviä öykkyjä ja etenen muutenkin hitaasti.


Voin kertoa, että näin heti alkuunsa öykkyjen ja huoneiden skannaaminen ottaa nuppiin tai paremminkin väsyttää. Ja ei, enhän minä voi olla sitä käyttämättä kun sellainen on ettei vaan vahingossakaan jää jotain huomaamatta.

Mutta, mitäpä sitä muutakuin ressulia.. Eilen olin ystäväisen mukana Ylivieskassa Pitbullissa. Tästä pääset Elinan blogiin tsekkaamaan upean tatuloinnin joka hänen nahkaansa hakattiin. :) Neljä tuntia bullissa meni kuin siivellä. Mikäs siinä mahtavia juttuja ja tatskakoneiden surinaa kuunnellessa. Pelailin toki hetken ressuliakin siellä ollessa, mutta se pelaaminen meni ihan hukkaan kun en täysin pystynyt keskittymään peliin ja sen vuoksi olin ihan hukassa suunnaan vuoksi. 

Eilen ennen nukkumaan menoa vapautin maatuskani opsiten alta, nyt sitä saakin vielä muutaman päivän hoivailla. Hienosti mummeli on alkanut parantua enkä malta odottaa, että se on kokonaan terve ja voin taas siirtyä "nomaaliin" elämään.. :'D



Tällä viikolla on mukavaan tahtiin tupsahdellut mukavia juttuja postilaatikkoon. Ihana Hello Kitty kortti ystäväiseltä oli melkoinen päivän piristäjä. Nunnukat (nunchakut) oli pakko ostos ebaysta, pehmustetut muovilelut tottakai ettei jokapaikka hajoa. Musta tulee vielä joku päivä ninja! Eilen saapui kasa musiikkia ja oonkin nyt fiilistellyt niitä melkoisesti. Tänään postilaatikosta löytyi Supernaturalin 8 kausi, pikkasen ehkä harmi kun se on aika vasta jo katottu, mutta eiköhän se ole sen verran jo unhoittunut jos vaikka uudestaan katsasis läpi. Huomiselle odotan myöskin oikein muksulia postia. 


Nyt tämä rönttäpetteri ottaa ja jättää jauhannat tähän ja siirtyy tekemään ehkä jotain järkevää. 

Mitä mieltä muuten, laitanko jatkossa kuvat isompana vai onko entinen pienempi koko mukavampi? 

lauantai 7. joulukuuta 2013

Haaveita

On asioita ja haaveita joita haluaisin toteuttaa jonain päivänä. Paikkoja joissa tahtoisin käydä ja viettää aikaa. Kokemuksia ja tuntemuksia.

  •  Jonain päivänä tahtoisin päästä viettämään iltaa aitoon irkkupubiin. Irkkupubit ovat välittäneen mieleeni rennon tunnelman, monien olen lukenut kuvailleen tunnelmaa kotoisaksi. Irkkumusiikki, ehkä jopa livemusisointi olisi sitä jotain. Guinessi tai jokin pienen panimon olut jota sieltä saisi ei ehkä olisi niinkään mieleeni, mutta kyllä sekin pitäisi kokeilla. Viskiä voisin siemailla mielläni. Irkkulaisen kapakan sisustuksessakin olisi katsottavaa. 

  • Ehkä irkkupubeja enemmän tahtoisin matkata Egyptiin ja päästä ihailemaan pyramideja. 



  • Tulevaisuudessa tahtoisin muuttaa ukkokullan ja kissojen kanssa maalle omaan mökkiin, mieluiten kaksi kerroksiseen. Huoneita pitää olla paljon ja tahtoisin käytävien olevan tilavia. Kaikkein tärkein asia olisi kuitenkin hemmetin iso keittiö ja erillinen ruokailuhuone. En pistäisi pahaksi harrastehuonetta tai omaa pientä kirjastoakaan, keittiö olisi kuitenkin kaikista tärkein. Tonttia olisi oltava riittävästi sillä tahtoisin pihalle suuren puutarhan ja terassin. Maalla kun asuttaisiin pitäisi sinne saada myös elukoita. Muutama kissa lisää ja oma talli, ehkä pieni kanala tai muutama lambi. 



  • En ole varma tulemmeko ikinä hankkimaan lapsia. Toisaalta olemme puhuneet niitä haluavamme, mutta toisaalta.. Se jää nähtäväksi. Haluaisin ehkä kuitenkin kokea sen tunteen kun on aikansa odottanut pienokaista ja lopulta saa nyytin syliinsä. ¨



  • Haluaisin ottaa genitaalilävärin vain siksi, että tietäisin miltä se tuntuu. Muuten en moisesta varmaankaan välittäisi. Ottaisin koska tahansa nännilävärit uudestaan ihan vain sen jännittävän kivun ja poltteen vuoksi!



  • Odotan edelleen kirjettä Tylypahkaan. Aina saa haaveilla. 



  • Tahtoisin ehkä enemmän voittaa esim. lotosta sen vuoksi, että tietäisin miltä se tuntuu, kuin sen rahan kannalta. Tokihan se rahakin olisi kivaa ja helpottaisi elämää, mutta.. 8) 



  • Haluaisin olla tunnettu jostain, jostain mistä voisin olla ylpeä. Ei mitään julkkiksen tasoa vaan vaikka pienemmässäkin piirissä. Jokin taito tai asia. 



  • Haaveilen päivästä jona kykenen tekemään asioita ilman ahdistusta ja pystyn katsomaan peiliin mollaamatta itseäni. 


  • Olisi kiva joskus saada anteeksipyyntö esim. vanhoilta koulukiusaajilta jotka tarkoittaisivat sitä todella ja ymmärtäisivät sen kaiken tuskan jonka ovat aiheuttaneet. 



  • Odotan päivää jolloin pystyn päästämää tupakasta irti. 



  • Haaveilen monesti suorittavani kesken jääneet opinnot loppuun vaatetuspuolella. Haluaisin joskus suunnitella ja toteuttaa oman vaatemalliston. 

Siinäpä niitä joitain, aika perus haaveiluja. Elämä saa näyttää tuleeko mikään näistä ikinä toteutumaan. Muutamasta kohdasta olen melko varma, etteivät ne tule ikinä toteutumaan (mm. kirje tylypahkaan, anteeksipyyntö kiusaajilta). :D  
Mistä te haaveilette?