tiistai 26. marraskuuta 2013

Maanantai


Joskus ennen kukon pierua keittiöstä alkoi kuulua kamala kimeä piipitys. Yritin herättää ukkoa takomalla nyrkkiä hänen selkäänkä. Vihdoin ja viimein kuului mitätähhäh-muminaa ja tokaisu, että kissojen hiirileluhan se siellä vikisee. PASKANMARIJAT. Pian ukko lähti viipottamaan ja tsekkaamaan tilanteen kun piipityksestä ei tullut loppua. Jep, hiirihän se siellä perse edellä Bablon suussa venkoili. Pitkän makustelun jälkeen Bablo sai hiiren päästettyä tuskistaan ja ukko pääsi hiiren hävittämään. Huh. Takaisin nukkumaan. 


Ja tulihan tuota tirsotettua. Ketutti kun nukkumiset meni niin myöhäseen. Koko aamu meni ihan hukkaan. 


Yritin mönkiä sängystä alas vaan Bablo oli tien tukkeena. Hetken paijailun jälkeen pääsin vihdoin pystöön ja hiljentämään ruokaa huutavan Pöppiksen. 



Kipin kapin ruuan tekoon kun tuli nukuttua niin pitkään. Aamukahvin sijasta teetä kiireen keskellä. 


Ruoka uuniin ja tiskien kimppuun. 


Makaroonilaatikko valmistuu juuri sopivasti, ehdin antamaan sitä ukolle töihin mukaan. 


Välitsekkausta peilistä kuin peikolta sitä näyttää kun ei ole ehtinyt itseään laittamaan. 


Järkyttyminen ajan laukkaamisesta. Aika lähteä tsekkaamaan posti. 


Kiinalaisia, mainoksia ja pari mystistä pikku kirjettä. 


Pikku kuorista paljastuu ufoshot jutskuja. 


Rainerin kanssa ajanviettoa. Hikipossu suihkuun mars mars. 


Suihkun jälkeen ihmistäytymistä. 


Huutonetti jutskuja ja päpäkkiä. 


Kampetta päälle, mittarissa kymppi pakkasta. Aika lähteä valumaan kierrätyskeskukseen tsekkaamaan kamppeet ja kauppaan tekemään mummolle ostokset. 


Huh, vihdoin kotona vähän ennen ysiä. Pikainen kynsienlakkaus sillä välin kun ukko viettää 20 minuuttia Rainerin kanssa. 


Puuron keittoa sillä välin kun ukko käy suihkussa. 


Puuroa lautaselle ja lautasen kanssa sohvalle, parin jakson verran rauhoittumista. 


Rentoilun jälkeen sovittelemaan kierrätyskeskuksen löytöjä. Melkein kaikki sopivatkin, pari paitaa joutaa mammalle sovitettavaksi. 


Hetkeksi vielä Civilizationin pariin ja sen kanssa vierähtääkin taas yli 12:sta..  


Mummo antoi meille kellon. ♥ Pakko ihastelut ennen sänkyyn kömpimistä.


Vihdoin, joskus yhden jälkeen nuksuli hommia. 

Mun elämä on aika tylsää. 

4 kommenttia:

  1. No ei se tylsää oo :D elämäs siis. NIH. Oonhan minä siinä mukana nii ei voi olla tylsää x)P

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen maanantai oli sinulla. :) Pääsisinpä itsekin noin hyvissä ajoin liikenteeseen ja ihmisten aikaan nukkumaan. Pitää koittaa pikku hiljaa kääntää rytmiä vähän normimmaksi. Mitää, luinko oikein? Nams, ufoshot on parasta! Eilen haaveilin piña coladasta, cuba librestä ja caipiroskasta.. Kun olisi rahaakin, niin voisi nuo haaveet toteuttaa. ;) Eikö teidän kisu pistellytkään hiirtä poskeensa? Sehän on hyvää ravintoa. =^.^=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän toiminnallinen päivä kun yleensä menee päivä istuen tukka pystyssä tietokoneella ja miettien jaksaisiko jotain tehdä. :D

      Pinksu ufoshotti on herkkulia, mutta siniselle en oo lämmennyt. :/ Kaikista mieluiten kuitenkin punkkua, tummaa rommia tai viskiä lasin pohjalle. ♥ En hirveesti oo drinkkien ystävä, vaikka niitä tykkään kasata. Harmi ettei pitkään aikaan baarikaappi ole näyttänyt siltä, että sieltä voisi tekaista tuosta vaan minkä tahansa melko laajasta drinkki skaalasta. Noniin, jopa lähtee taas juttu käsistä.. :D

      Bablo ei tainnut tietää, että se on syötävää ja kun Pöppis koitti sitä itselleen aamupalaksi napata, Bablo pörhisti jokaisen karvansa pystyyn ja päästi kamalaa murinaa.. :D Olisi ne varmaan loppusissaan jompikumpi/kumpikin sen ahmatoinut nassuunsa, muttakun mami on niin kamala eikä anna lasten syödä juoksevaa & vikisevää herkkupalaa. :D Pelkään, että poitsut saavat hiirulaisista loisia, vaikka olisihan se mahtava herkku kun on vielä itse pyydetykkin. Kumma kyllä katit eivät ole olleet moksiskaan, vaikka isi on saaliit niiltä riistänyt ja hävittänyt.

      Poista