keskiviikko 27. marraskuuta 2013

30 kg ja risat



Voin kertoa aina olleeni hieman pullukka/pyöreä/läski, miten sen kukin tahtoo sanoa. En muista, että olisin pienenä (alle kouluikäisenä) syönyt karkkia tai muita herkkuja yli äyräiden vaan karkkipäivä oli kerran viikossa. Ruoka oli se, mikä vaan oli niin hyvää, varsinkin isin tekemä. 

Ala-asteella herkkuja tulikin popsittua pitkin viikkoa. Mikäs sen mukavampaa oli kuin koulun jälkeen mennä kavereiden kanssa s-markettiin tai silloiseen karkkikauppaan. Karkkikaupasta tuli ostettua taskut täyteen kuumia kumpuja, tikkareita ja mitä näitä kaikkia nyt olikaan. Eivät ne tuntuneet ala-aste ikäisen kukkarolle kalliilta. Karkki oli hyvää ja karkilla sai kavereita. 

Joskus ala-asteen puolessa välissä lääkärin tarkastuksessa lääkäri huomautti isälleni, että syödäänkö meillä kotona joka päivä karkkia kun minut punnittiin. Isäni taisi siitä vähän loukkaantua ja tuhahti lääkärille meillä olevan karkkipäivä kerran viikossa. Ei silloin pullukka saanut suutaan auki kertoakseen kaikista niistä herkuista mitä suuhunsa puski silloin kun vanhemmat eivät olleet näkemässä. Isä jatkoi lääkärin kanssa keskustelua ja vakuutti minulla olevan vain pyöreyttä, sitä mitä kaikilla lapsilla on, sitä mikä tasoittuu pituuden kasvun myötä. Kotona taisin äidilleni sanoa olevani lääkärin mielestä läski ja äiti lohdutti toitottaen samaa mitä isä toitotti lääkärille. En tiedä mitä tapahtui, mutta hetkellisesti paino laski. Söinkö sitten vähemmän herkkuja vai laittoiko isä vähemmän ruokaa, en muista tai tiedä. 

Yläasteelle mennessä olin hieman pullukka. Jossain välissä taisin olla jopa ihan "ok"-kunnossa. Puntari lukemat rupesivat nousemaan kun minua alettiin koulussa kiusaamaan ja tiedostin ensimmäisiä kertoja vahvasti masennusta. Yhdeksännellä luokalla olin selkeästi jo kookkaampi eikä tilanne parantunut yhtään kun lähdin kymppiluokalle yläasteen jälkeen. 

Kymppiluokan aikana en tainnut käydä kuin pari kertaa syömässä ruokailussa. Asuntolassa tuli vedettyä hurjat määrät nuudeleita, leipää, karkkia, sipsejä, keksejä jne. Olen todellakin jälkeenpäin onnellinen, että koulu sijaitsi kaukana kaikesta, muuten olisi varmaan tullut rampattua joka päivä pitsalla tai hampparilla. Viikonloput menikin sitten sokerisia litkuja ryystäen. 

Taisin lopettaa puntarilla käymisen joskus vaatetusalan aikoihin. Olin suruissani kun viisari ponnahti yli 90 kg. Siellä syöminen oli aikalailla samanlaista kuin kymppiluokan aikoihin, erona vain se, että vaateopintojen aikainen asuntola oli keskustan vieressä ja kaupassa käytiin tasaista tahtia. Jossain välissä koko homma meni täysin juopotteluksi. Monta kertaa olen kokenut olevani pohjalla, mutta silloin olin pohjan pohjalla. Silloin tapahtui niin paljon asioita, jotka pahensivat oloani entisestään. Söin mitä sattuu ja join todella paljon. Jossain välissä luulin hieman laihtuneeni ja halusin piristää mieltäni käymällä puntarilla. Silloin kaikki romahti ja muistikuvat ovat hataria tilanteesta tullessani pois puntarilta. Yhdeksänkymmentäviisi vitun kiloa. En kyennyt ajatellemaan mitään muuta kuin lukua 95. Joskus niihin aikoihin aloitin kolme viikkoa kestävän putken. 3 viikkoa humalassa. Jokaisena niinä päivänä olo oli niin painon kuin muidenkin asioiden takia tukala. Niinä hetkinä jolloin saatoin olla hetken jopa selvänä krapuloissani, ajattelin vaan, että pää on pakko saada turraksi. En uskalla edes ajatella, paljonko painoni on ollut korkeimmillaan. Lääkkeitä ja viinaa, ajattelin paljon kuolemaa. Saatoin juovuspäissäni kököttää vuorena asuntola huoneeni lattialla ja katsoa itseäni käsipeilistä. Vihasin niin itseäni. Vihasin kaikkea. Monet kerrat halusin luovuttaa. Miksi en luovuttanut? Ehkä olin pelkuri tai sitten minut pelasti nykyinen ukkoni. Ehkäpä asioilla oli jokin tarkoitus. 

Tässä luultavasti olen aika lähellä sitä mitä olin suurimmillani. 



Pikku hiljaa ukkooni tutustuessa aloin miettimään oikeasti voivani vaikuttaa ulkonäkööni. Pian rupesinkin laihduttamaan ja laihduinkin. Se miten laihdutin, ei varmasti ole terveellisimistä päästä. Rääkkäsin itseäni liikunnalla enkä ilonnuinnut kilojen tippumisesta vaan ruoskin itseäni liikkeelle "huonojen" tuloksien vuoksi. Skippasin aterioita ja kävin päivässä useita kertoja lenkillä. Ajoin kuntopyörää, nostelin puntteja ja tein vatsalihaksia väkisin, vaikka en aina olisi jaksanut ja vaikka koin monesti hirveää heikotusta syömättömyydestä. Vähensin alkoholin käyttöä ja kiloja rupesi tippumaan enemmän. Paljon kahvia ja tupakkaa, ilman niitä en varmasti olisi jaksanut. Päästessäni alle 70 kilon aloin jo hölläämään. 


Ensimmäinen kuva laihdutuksen aikana missä näkyy muutakin kuin naamani. 

Nykyään painoni jojoilee 60-68 välillä, tällä hetkellä varmaan 65 kg tienoilla. Nykyään yritän syödä terveellisesti ja liikkua tasaisesti. Kauppis aikoina kaiken stressin ja lohtusyömisen keskellä kävin päälle 70 kilon ja sieltä ollaan tultu pois. Voin kertoa, että pienikin lihominen tai turvotus pelottaa ihan helvetisti. Pelkään, että olen pian takaisin samassa kunnossa kuin ennen. Vaikka tankki ajoista on jo kulunut muutama vuosi, tunnen itseni vieläkin sellaiseksi. Toivon, että jonain päivänä voin peilistä katsoessani todeta, että en ole lihava. Toki onnellinen olen ollut ja olen siitä, että esimerkiksi portaita noustessa ei tarvitse tuntea kipua joka paikassa tai tuntea kuolevansa siihen, ettei henkiä piisaa. 



Näin jälkeenpäin ajatellen, olen ihan varmasti koko nuoruusajan kärsinyt ahmimishäiriöstä. Ahmimista oli jatkuvasti enkä tuntenut kylläisyyttä. Söin vain syömisen ilosta ja tunteisiini. Ja sen ahminnan jälkeen vasta olikin paska olo. Söin myös enimmäkseen salaa, sillä häpesin niitä määriä mitkä vedin napaani yhdeltä istumalta. Huomaan vielä tänäkin päivänä turvautuvani ahmimaan ruokaa ja herkkuja jos minulla on oikein huono päivä. Yritän kuitenkin aina tiedostaa sen ja jarrutella sen etenemistä. Toisinaan annan itselleni luvan mättää herkkuja suuriakin määriä, mutta silloin tunnen kyllä milloin ei enään mahdu mahaan sipsin sipsiäkään ja lopetan mättämisen siihen. 

Tähän väliin voisinkin mainita viime postauksessa mainitsemani netanttilan tilauksen. 


RossiRaineri.  Tämän avulla toivon saavani pidettyä painoni alhaalla ja toivon mukaan pääsisin vielä alemmas. Toivon, että tämän avulla saisin apua ja mielenrauhaa läskihysteeriaani. Toivon, että motivaationi riittäisi muutamien kilojen karistukseen ja kiinteytykseen. Uskon, että voisin olla silloin onnellisempi. 

Pahoittelen mahdollisesti sekavaa tekstiä, aihetta ei ollut helppo purkaa ulos. Pyörittelin pitkän aikaa päässäni tulenko tätä tänne kirjoittamaan. Jotenkin sain itseni innostumaan sillä, että tämän kirjoittaminen ja julkaiseminen voisi helpottaa omaa oloani ja ehkä joku voi löytää tästä sitä jotain. Mitä jotain? En tiedä. Ehkä samaistumista tai ehkä jollain olisi oma tarinansa kerrottavana. 

Ja lopuksi, jos jotain huonoa pitää tuosta laihduttamisesta keksiä niin olkoot se sitten T I S S I T! Mutta kaitpa tuo oli jostain luovuttava, eipähän oo tiellä tai tuu selkä kipiäksi. ;) 

20 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä kulta. Oon tosin itte tainnu saaha ne sinun kadonneet kilot itselleni. No jospa sitä itselläkin tästä alkaisi paino tippumaan nii ollaan yhdessä hottixii. ;3 Nii ja tissit on vaa tiellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä voit olla hottissss.. :D Sinähän sen tiiät, saat mun vanhat rintsikat ni jospa ne vähä auttas. ;) ♥

      Poista
  2. Olipas koskettava tarina ja varmasti moni pystyy tähän samaistumaan!!:)
    On hienoa että olet saanut syömisesi jollain lailla hallintaan!! Ne kun tuppaavat olemaan melkoisen petollisia tapoja!! Itsekkin johonkin aikaan harrastin paljon lohtusyömistä ja tuossa vuonna 2009-2010 lihoin myös itseni melko pyöreään kuntoon!! Masennukseen tuli ahdettua yhtä jos toista paskaa... muutettuamme omakotitaloon ja maalle alkoi hyvinvointini kohentua ja saatuamme perheeseemme Sara koiramme, tuli lenkkeiltyä usein tuolla maastossa kun olin työttömänä... silloin karistin noin 10kg pois kehostani ja nyt olen suhteellisen tyytyväinen itseeni!!:) Vähän olisi vielä tiputettavaa että olisin painoindeksin mukaan normaalin puolivälissä tai hieman alle... nykyisin kun painoni on hieman yläkantissa siinä normaali tasolla... mutta siinä nyt puhutaan vain muutamista kiloista jotka eivät tunnu katoavan millään!!:D Mutta en ole jaksanut ottaa ressiä, jos jään tähän painoon niin sitten jään.. pääasia on että mieheni ei kammoksu painoani ja pitää minusta tälläisenä kuin olen!!:) Välillä tosin myös huomaan, esimerkiksi näin syksyisin kun on taipumusta masennukseen ja juuttumista sohvaperunaksi, sitä tulee syötyä saadakseen muka energiaa!! Mutta onneksi olen sen myös osannut pitää nykyisin järjen mitoissa, että jos joskus tulee vedettyä överiksi, niin sitten seuraavana päivänä katsotaan taas vähän tarkemmin mitä sinne suuhun laitetaan!! Ja kuten sanoit, joskus on hyvä antaa itsellensä luvan herkutella!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana paneutumisesta ja kunnon kommentista. ♥

      Toisilla masennus tuntuu vievän ruokahalut kokonaan kun toiset taas sullovat sapuskaa yllin kyllin napaansa. Joskus toivoin kuuluvani juurikin tuohon toiseen porukkaan, mutta tarkemmin ajatellen ei siinäkään ole mitään sen hienompaa kuin järkyttävässä lohtusyömisessä. :/

      Hieno suoritus, koira varmasti pitää painon jatkossakin kurissa, vaikka tulisi joskus syötyä enemmän kuin tarvis. :)

      Ihan parin tai muutaman kilon pudotukset tuntuvat olevan tiukassa. Tympäsee, olenhan saanut päälle 30 kiloa karistettua ja parin kilon hävittäminen ei onnistu sitten millään. Kiva kuulla, ettei ne pari ylimääräistä kiloa aiheuta sinulle ressiä vaan olet sujut asian kanssa. Minusta olet oikein hyvännäköinen, et liian laiha eikä mitään ylimääräistä!

      "jos joskus tulee vedettyä överiksi, niin sitten seuraavana päivänä katsotaan taas vähän tarkemmin mitä sinne suuhun laitetaan" Niin totta, juurikin näin tulee itse nykyään meneteltyä.

      Vähän kauhulla odotellen jouluruokia ja herkkuja, saas nähdä miten mun käy.. :D Mutta joulunahan saa syödä ja nauttia ♥ Tammikuussa sitten itketään ja aloitetaan ties mitä kuntokuureja. :D

      Poista
  3. On kyllä niin tutun oloosta tekstiä. Ei ihan sama homma ku mulla, mutta lähellä. >___< Mä oon tosin aina ajatellu olevani liian läski, mutta nyt kun oikeesti oon painavampi ku oon koskaan ollu (niinku kaveri sanoo, seurustellessa kertyy rakkauskiloja... :'D) niin tajuan etten oo koskaan aiemmin ees ollu oikeesti kovinkaan läski. :D Paitsi kasi ja ysi luokalla, voi huhhuh.. Nyt oonki yrittäny löytää motivaatiota ja ennenkaikkea voimia liikkua ja laihduttaa, muttaku tuntuu kokoajan että vaan väsyttää eikä jaksa liikkua. Ja tulee syötyä mitä milloinkin. >___< Mutta tästä sun tarinasta saan ainaki motivaatiota, että siihen todellakin pystyy ku vaan haluaa ja jaksaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkauskilot on kyllä tosi ku vesi, rakastuneena ja rakkaan kanssa kaikki maistuu paremmalle ja tulee aina toista hemmoteltua hyvällä ruualla & herkuilla. ♥ Ukolle on kertynyt juurikin näitä kiloja meidän suhteen aikana 20 kg.. Niitä se yrittää nyt tosissaan tiputella ja oon yrittänyt olla tukena ja auttamassa niiden selätyksessä. Vaikkakaan minusta ukon ei tarvis tipputtaa yhtää mittää pois. :3 ♥

      Mullakin on just nyt motivaatio aika hukassa ja tuntuu ettei vaan yksinkertasesti jaksa! Oon joutunut pakottaa itteeni tekemään jumppaa ja ihan mielellään onneksi oon nyt raineroinu. Oon kyllä huomannut, että varsinkin ton raineroinnin jälkeen tulee hurjan hyvä ja energinen olo! Pitäs aina muistaa väsymyksenki keskellä, että liikunta voi piristää.

      Tsemppiä kauneus ♥ Pienistä asioista & muutoksista on hyvä alottaa, jos mäkin pystyin ni kyllä säki vaikka sulla sitä urakkaa ei palijo mittää ookkaa. ♥ Kun ei pistä ihtiään liian koville ja muistaa nautiskellakki niin kyllä se sujjuu. :3

      Poista
  4. Mahtavaa Jenni! oon ylpee et sait näinki ison asian julkaistua ja kirjoitettua tänne! Mut pitää muistaa ettei aina ne pari hassua kiloa haittaa ;) ja ettei ole liian ankara itselleen. Ja tietenki se ettei laihduttaminen mene liiallisuuksiin. Mullahan on myös oma kokemus laihtumisesta, lihomisesta.. tiedät sen! Vaikka edelleen olisi 10/15kg liikaa, olen tyytyväinen siihen jonka olen saanut pois ( eli huimat 45kg). Mutta myös oma itseluottamus tekee paljon siihen mikä on hyvä paino ja se mitä muut sanovat sinusta. Itse olen sitä mieltä ettei kaikkien tarvitse olla painoindeksiltään oikeissa mitoissa vaan se ns. painoindeksi tulee sun omasta päästä milloin olet sopiva. (: ihmiset ovat kauniita ja sopivassa painossa kun itse ovat varmoja siitä että TÄÄ on sopiva paino ei oo pakko olla "mallin mitoissa" (tulipas sekava teksti:))

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa Jenni! oon ylpee et sait näinki ison asian julkaistua ja kirjoitettua tänne! Mut pitää muistaa ettei aina ne pari hassua kiloa haittaa ;) ja ettei ole liian ankara itselleen. Ja tietenki se ettei laihduttaminen mene liiallisuuksiin. Mullahan on myös oma kokemus laihtumisesta, lihomisesta.. tiedät sen! Vaikka edelleen olisi 10/15kg liikaa, olen tyytyväinen siihen jonka olen saanut pois ( eli huimat 45kg). Mutta myös oma itseluottamus tekee paljon siihen mikä on hyvä paino ja se mitä muut sanovat sinusta. Itse olen sitä mieltä ettei kaikkien tarvitse olla painoindeksiltään oikeissa mitoissa vaan se ns. painoindeksi tulee sun omasta päästä milloin olet sopiva. (: ihmiset ovat kauniita ja sopivassa painossa kun itse ovat varmoja siitä että TÄÄ on sopiva paino ei oo pakko olla "mallin mitoissa" (tulipas sekava teksti:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oot, kiitti. ♥ Puhut niin asiaa kun vaan voi. Tuntuu niin pieneltä omat tiputukset, sun tulos on niin hurja että voisit laittaa oman tarinas iltsikkaa vai kummassa niitä laihutus juttuja onkaan ollut! :D Parasta on ku näyttää hyvältä peilistä ja tuntee ittensä hyväksi, ei pitäs liikaa tuijotella sinne puntariin. Just äsken tein sen virheen et uskaltautuin hyppäämään puntarille ku peili sai mut ajattelemaan, että ehkä kilo tai jotain ois voinu kadota. Paskanmarijat, siinä meni taas päivä pilalle. :D Koitan uskotella itelleni, että puntarin lukemat on nesteistä, ehkä mahdollisesti vähän lihasta jne.. :D

      Sä et enään pienimpi saiskaa olla ku oot jo niin pikkune! Oot tärkee. ♥

      Poista
  6. http://ewwux.blogspot.fi/2013/11/my-brands-challenge.html Heitin sulle haasteen ! <:

    VastaaPoista
  7. Hmm aina vois olla kiinteämpi;)

    VastaaPoista
  8. jos jaksaa :D no eii vaa, ei oo mikää kiire! :) kaikki ajallaan. kuhan saa tarpeeks hyvän innostuksen koska must tuntuu ettei asioita saa tehä jos ne ei kiinnosta tai ei huvita koska sit se tuntuu pakkopullalle!

    VastaaPoista
  9. Mulla tää on mennyt niin, että ala-asteen lopussa olin aika pullukka, ja vielä seiskallakin, mutta esim. riparille mennessäni olin hoikimmillani ikinä, enkä meinaa tunnistaa itseäni sen aikaisista kuvista (mihin saattaa toki vaikuttaa sekin, että mulla oli riparilla melkein mustat hiukset, kun olen luonnostani blondi :)). Olin yläasteella alkanut harrastaa tanssia pari kertaa viikossa, ja lisäksi lenkkeilin koiran kanssa joka päivä. Mun lihomiseni alkoi monien tapahtumien yhteisvaikutuksesta siinä joskus lukion vikalla luokalla/lukion loppumisen jälkeen. Silloin lopetin tanssin enkä korvannut sitä millään, aloin seurustelemaan ja syömään e-pillereitä, muutin kotoa pois, kävin paljon baareissa... Eli lihoin vasta aikuisiällä ja ihan hirveät määrät muutaman vuoden aikana. Ja niitä koitetaan nyt tässä edelleen saada epätoivoisesti pois. Pitäisi varmaan ees se koira taas hommata, kun on tää kuntoilumotivaatiokin taas ihan nollassa :P
    Mulle riittää kun oisin joskus edes 80 kg:ssa, vaan sinnekin on vielä niiiiiiiin pitkä matka.
    Sinä oot jo saanut paljon kiloja pois ja oot tosi kaunis :) Muistathan hölläillä välillä ja pitää järjen päässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti kommentistasi! ♥ Kiitos, että kerroit oman tarinasi. Huh, mikä kombo asioita, ei siinä rytäkässä varmaan edes tiedostanut painon nousua? Jos nyt väen vängällä täytyy jotain positiivista keksiä niin se, että et ainakaan joutunut teinien julmassa maailmassa kiusatuksia painon takia, "aikasten maailmassa" painoasioita on ehkä helpompi käsitellä. Vaikka eihän ne painoasiat oo ikinä helppoja tai mukavia, oli kyseessä ali- tai ylipaino. Ehkä aikusten kesken vaan ei tuu suoraan toista ihmistä osotettua ja haukuttua.

      Tuli vielä noista e-pillereistä mieleen, että muistelen et mulla oli hirmu rankkaa tasapainoilla niitten kanssa kun rupesin niitä laihduttaessa syömään. Kauheeta, miten yks pieni pilleri voi vaikuttaa niin paljon. Muistelen, että nälkä oli hirveä ja mielitekoja ihan helvetisti. Silloiset pillerit oli kyllä muutenkin kauheat, mielialat vaihtelivat minuutin välein enkä oo koskaan elämässäni ollu niin känkkäränkkä ku sillon. Kamaluuksia sellaset. :P Rakkauskiloista en muuten tiedäkkään kun ukon vyötäröllä. ♥ :D

      Voi, kyllä sinä pääset tavoitteisiisi, vaikka hitaasti mutta varmasti! ♥ Kyllä se matka siitä lyhenee!

      Kiitos! ♥ Muistetaan, muistetaan, nytkin mietin ettei kai se elämä kaadu vaikka taas on vähän takapakkia tullut, kyllä elämästä täytyy osata nauttia. ♥ Onpahan loppu elämäksi tekemistä kun yrittää jojoilla painoa alemmas. ;)

      Ja sinä nainen, si oot kaunis ja niin itsevarman oloinen! Pukeudut ihaniin vaatteisiin etkä hukuta itteäs telttoihin! Tsemppiä! ♥

      Poista
    2. Oiiii, kiitos kauniista sanoista ^_^
      Joo, ei sitä lihomista todellakaan tajunnut, todennäköisesti silloin pukeuduin tosi pitkään liian pieniin vaatteisiin puoliväkisin, kun sitä ei tajunnut kuinka paljon olikaan lihonnut. Eli vähän kuin jos laihtuu tosi nopeasti, niin pää ja mieli ei pysy perässä, mutta mulla se vaan meni toisinpäin :D Ja sitten kun sitä tajusi lihomisensa, niin asialle ei tullut tehtyä mitään muuta, kuin laitettua vaaka piiloon ja ostettua isompia vaatteita, koska muuten oli paha mieli.

      Mutta joo, siitä olen tosi kiitollinen, että mua ei ole koskaan koulukiusattu, ei painon takia eikä kyllä muidenkaan asioiden vuoksi.

      Poista
    3. Haha, mä taidan nykyään olla se liian pienissä kamppeissa kulkija ainakin välillä nimim. laitan_heti_kaikki_isoksi_jääneet_kamppeet_eteenpäin_ja_itken_kun_paino_jojoaa_ja_vaatteet_kiristää. :D

      Se on kiva kuulla ja niin sen pitäisikin olla jokaisen kohdalla! Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan kiusaamista missään eikä millään lailla!

      Poista