keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Onnellisuus : Asiat jotka tekevät iloiseksi

Tänään imuroidessani muistui mieleeni, että onnellisuusprojekti ei ole saanut täällä blogin puolella jatkoa vähään aikaan. Samantien päässäni rupesi kuhisemaan ne asiat jotka tekevät minut iloiseksi. Piileehän niissäkin onni, toisissa ilostuksissa vain hetkellinen ja toisissa on jotain, mikä jää. Joten ilostukset sopivat teemaan, mennään siis sillä. 

Elikkäs.. 

  • se kun tuntematon vanhempi henkilö juttelee iloisesti ilman tuomitsevia katseita ulkonäköni vuoksi. Tai eivät ne katseet ja tutkiskelut pahuutta ole, utelias saa olla. Sekin riittää, että on mainitsematta mitään negatiivista ulkonäkööni liittyen tai on kyselemättä ja arvostelematta tai kertomatta kuinka monet lävistykseni ja tatuointini vaikeuttavat työn saantia ja tekevät minusta ruman. Toisinaan tuntuu, etteivät ihmiset "uskalla" katsoa minuun päin ja jos katsovatkin, niin sitten töllätään suu auki. Lapset tykkäävät osoitella ja kuiskia keskenään, se on ihan okei, koska lapset. Uskon ja luulen, että isommilla paikkakunnilla musteella höystetyt rautalehmät ja -sonnit eivät ole niin outous asia, mutta täällä ne tuntuvat aina vaan olevan. Kiitos siis kaikille niille ihmisille, jotka ovat uskaltautuneet käymään normaalia keskustelua kanssani vaikkapa säästä tai jonkin hassun tilanteen seurauksena vitsaillen. Viimeksi näin kävi viime viikolla kierrätyskeskuksen pihassa erään tuntemattoman naishenkilön johdosta ja se jos mikä teki iloiseksi! Voin kertoa, että hymyilyttää vieläkin. 
  • pidän siitä, että ihmiset kertovat mitä oikeasti kuuluu. Tuntuipa jokin asia kuinka mitättömältä tahansa voit olla huoleti, minua kiinnostaa ja teet minut iloiseksi kertomalla sen. Inhoan sitä tunnetta kun kysyn toiselta kuulumisia ja saan vastaukseksi enmtn-tyyppisen mongerruksen. Tiedän, saatan sanoa monesti itsekkin, ettei minulle ihmeitä kuulu, mutta innostun kyllä kertomaan omat kuulumiseni jos sinäkin kerrot. En kysyisi, ellei minua oikeasti kiinnostaisi!
  • kirjeet ja kortit. Yleensäkkin etanaposti. Kaikki on nykyään liian sähköistä. Arvostan sitä, että laskut tulevat postilaatikkoon kirjeinä, sähköpostiin tulleet laskut tuppaavat hukkumaan ja vaikka ne laittaisikin heti maksuun, stressaan niiden perään kuitenkin. 
  • kommentit saavat hymyn huulille.
  • nukkuva kisu. Paremminkin kisut, yhdessä. Ei ole varmaan mitään hellyyttävämpää. Kun meidän poitsut tirsottaa yhdessä voisin vain käydä makaamaan niiden viereen ja viettää siinä koko päivän. 
  • kun saa jotain pientä pyytämättä. Pidän kyllä enemmän lahjojen antamisesta kuin saamisesta, mutta esimerkiksi tänään ukolta saadessani muumitikkarin ilostuin valtavasti. Ei väliä onko se tikkari tai energiajuoma, jokin itsetehty piirros kirjoituksella vai tiskaaminen pyytämättä. Pieni ele voikin olla päivän suurin juttu! 
  • hyvä asiakaspalvelu. Arvostan sitä todella paljon. Suorastaan vituttaa jos myyjä ei tervehdi eikä ilmoita  mitä ostokset tekevät yhteensä. Pieni hymy ja tervehdys, summan kertominen ja kiitos. Tulen muistamaan sen ja iloitsen siitä varmasti pitempäänkin. 
  • jos et ole isäni, äitini, isovanhempani, sisarukseni tai ukkoni, iloitsen varmasti jos muistat syntymäpäiväni ja onnittelet. Se on iso asia ja lämmittää sisältä mukavasti. Olen muistaakseni ottanut lärvikirjasta pois syntymäpäiväni näytön kyllästyttyäni siihen, että porukka muistaa sen vain siksi, että lärvikirja niin lukee. 

Ja tokihan hirmuisesti muitakin asioita on, mutta nämä nyt olivat niitä mainittavia ja mitkä nyt päähän jäivät imuroinnin aikana käydystä pähkäilystä mieleeni. Luulenpa jos listaisin kaikki pienimmätkin asiat tähän niin Erkkikään ei tätä jaksaisi loppuun saakka lukea. Lupaan päivittää tähän myöhemmin lisää juttuja mikäli niitä mieleeni pälkähtää. 

Jotenkin pelotan itseäni toisinaan, asuuko minussa negatiivisuuden örrimörrissä yltiöpositiivinen ällötys joka pieree halinalleja ja sateenkaaria?

Josko nyt ei sentään. 

P.s. aivot ei toimi, oikoluin tekstin varmaan miljoona kertaa ja löysin joka ikinen kerta jonkin virheen. Pahoittelen, mikäli niitä löytyy edelleen ja vaikeuttaa lukemista. :B 

2 kommenttia: