lauantai 17. elokuuta 2013

Väsymysnys

Hoh hoi. Otsake kertookin hyvin tämän hetkiset fiilikset. Väsymysnys vaivaa. Mistäkö moinen johtuu? Minäpä kerron teille. 

Vieteltiin eilen pitkästä aikaa iltaa alkoholin merkeissä. Oikeastaan meillä oli pienehkö pelitys ilta erään ystäväisemme kanssa. Aluksi näytti, että koko ilta menee värkkäämiseksi. Vuorotellen joku meistä kolmesta loi pelin johon muut koittivat päästä. Välillä joku näki toisen luoman pelin ja välillä kukaan ei löytänyt mitään. Rupesihan se sitten sujumaan kun käpy oli melkein jo kärynnyt. Eniten aikaa käytimme zombien hakkaamiseen ja ennen unetusta lauloimme pienehkössä humalassa Singstaria. 

Oli mukava pitkästä aikaa viettää iltaa näin, varsinkin kun kukaan ei vetänyt övereitä eikä aamulla rapulapeikko vieraillut kylässä. Toki tämä päivä on mennyt "hukkaan" ja väsy vaivaa, mutta en valita. 

Kosteissa merkeissä vietetty ilta taas vahvisti kantaani siitä, että itse en ainakaan usein jaksa moisia iltoja viettää, muutaman kerran vuodessa riittää ja siinäkin on ihan tarpeeksi. Tottahan niitä iltoja viettää mieluusti ilman viinaakin. 

Tällekkin päivälle olisi ollut ohjelmaa vaikka muille jakaa, mutta mieluusti viettää iltansa nyt kotosalla puuhaten omiaan. Ukko tosin otti ja lähti viettämään muitten elukoitten kanssa harrasteeseen liittyvän seuran saunailtaa. Katsotaan tuleeko se takaisin humalassa vaikkakin sinne ilman juomisia lähti.. :D 

Oli miten oli, tällaista ilmoitusluontoista asiaahan minulla vaan oli. Taidan keskittyä katsomaan katsomasta pari rästiin jäänyttä jaksoa ja ahmatoida napaani jotain sapuskaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti