lauantai 24. elokuuta 2013

Aika

Tämä kuulostaa varmaan hieman oudolta, mutta minusta tuntuu ettei aika riitä mihinkään. Miten tämä voi olla mahdollista? En ole enään koulussa eikä minulla ole töitä, minullahan pitäisi siis olla paljon aikaa? 

Aikaa taitaa löytyä kiitettävästi, en vaan osaa käyttää sitä oikein. 

Joka päivä suunnittelen tekeväni sitä ja tätä, mutta illalla huomaan etten ole tehnyt oikeastaan mitään. Joskus suustani pääsee ärräpäitä ja tupinaa siitä etten ole ehtinyt. Kyllähän minun pitäisi ehtiä! Esimerkiksi kynsienlakkaus on jähinyt monta päivää sen vuoksi että minulla ei ole ollut aikaa istahtaa puoleksi tunniksi ja värkkäillä lakkoja kuntoon. Mihin olen aikani sitten käyttänyt? Koneella istumiseen. Eh. 

Hauskinta tässä kaikessa on se, että en ehdi koneella istuessani tehdä niitä asioita mitä olen aikonut koneen ääressä puuhata. En ehdi vahdata sarjoja joita piti, en ehdi pelata kesken jäänyttä peliä loppuun, en ehdi päivittää blogia.. Mitä vittua, minä napotan koneella koko päivän tekemättä mitään! 

Mitäkö koneella sitten teen, että aika menee niin luikkaasti? Lueskelen blogeja, selaan nettikauppoja, pyörähdän välillä youtubessa, tollotan lärvikirjan etusivua.. 

Olen kyllä nyt sitä mieltä, että asiaan on tultava muutos! Koneella haahuilua on vähennettävä ja keskityttävä järkevämpiin puuhiin. 

Olisikohan järkevää ottaa Mawista mallia ja värkätä jokin lista tukemaan muutoksia? 

5 kommenttia:

  1. Kannattaa! ^_^ Mullakin menee muuten päivät ihan hukkaan jos en tekisi noita listoja.. Ihmeen paljon saa aikaan kun kirjottaa kaiken ylös mitä pitäis tehä. :3

    VastaaPoista
  2. Hih, nyt ku sais vain aikaseksi tehtyä listan. XD Pitää kirjoittaa paperille isolla: TEE LISTA. :DD::D:D

    VastaaPoista
  3. Mää voin kirjottaa sulle listan mitä tehdä :3

    VastaaPoista