keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Onnellisuus: Kissat

Saanen esitellä tässä postauksessa teille meidän poitsut, Perkeleen ja Bablon. Nää kisut on mulle enemmän kuin pelkkiä lemmikkejä, nää on osa perhettä, kuin lapsia mulle ja ukolle. 

Perkele, Pöppis, Poppana, Pöppänä, Pöpsendaaleri

Silloin kun aloimme ukkokullan kanssa seurusteleemaan päätimme ottaa heti yhteisen kissan. Kissaa lähdettiin hakemaan ukkokullan kotoa maalta, sinne oli vasta pentue jos toinenkin syntynyt. Valkkasimme mukaan kaksi pienen pientä kisulia, epäilemättä vielä virallista luovutusikää nuorempia. Pennu osasivat kuitenkin jo syödä kiinteää ruokaa ja emoa ei näkynyt mailla halmeilla. Meillä ei ollu mukana kuljetuskoppaa tai muuta vastaavaakaan laatikkoa joten kisulit tulivat autossa syliini. Toinen pikkuisista oli oranssi rähmäsilmä kun toinen taas vilperin oloinen tummemman värityksen omaava pentu. Heti auton lähedettyä liikkeelle vilperi ninjaili itensä sylistäni ja säntäsi löytämästään raosta auton sisuksiin. Rähmäsilmä katseli koko matkan rauhallisen oloisena silmät suurina meitä ja maisemia. Ajoimme heti ensimmäisenä minun vanhempieni luo tarkistamaan saisiko vilperiä pois suosiolla auton sisältä. Oranssi rähmäsilmä vietiin sisälle ja äitini menetti sille samantien sydämensä. Pikkuiselle etsittiin kannellinen pahvilaatikko minne se laitettiin odottamaan matkan jatkumista. Äitini syötti rähmäsilmälle pieniä palasia makkaraa joita se taisi vähän nakertaa. Vilperiä ei näkynyt saatika kuulunut mistään, ei auttanut kuin lähteä ukon siskon ja hänen miehensä luo purkamaan autoa. Pahvilaatikosta kurkisteleva rähmäsilmä nostettiin autoon ja lähdettiin matkaan. Pian vilperi saatiin ulos kojetaulun takaa, voi reppanaa mitä traumoja se mahtoi reissusta saada. 

Illan vietimme lattialla kissojen kanssa ja tutustelimme paikkoihin. Rähmäsilmä oli pelokas, mutta antoi meidän koskea ja söi hyvillä mielin. Rähmäsilmä oppi myös heti, missä laatikko on ja mitä siellä tehdään. Vilperin kanssa hommista ei tullut mitään. Veimme sen myöhemmin takaisin maalle muiden kissojen joukkoon. 

Rähmäsilmä oli jo pienenä hyvin utelias ja yritteliän tekemään tihutöitä. Nimeä emme meinanneet millään keksiä, pähkäilimme ties millaisten aatelisnimien ja nemon välillä. Lopulta päädyimme nimeen Perkele, sillä se oli aina ensimmäinen sana mikä suusta pääsi kun rähmäsilmälle puhui tai sitä piti komentaa. 

Tuolloin ukko asui rauhallisella paikalla joten soimme Perkeleelle vapauden käydä pihalla. Yleensä se palasi hyvin nopeasti takaisin syömään ja nukkumaan sisälle. Se myös tykkäsi leikkiä paljon meidän kanssamme. 

Jossain vaiheessa äitini kiinnostui kissasta niin paljon, että keksimme rueta kuljettamaan sitä äidilleni hoitoon. Perkele viihtyi hyvin kuljetusboksissa ja pysyi rauhallisena. Siitä oli myös mieluisaa käydä "mummolassa" kylässä. Mummulla oli aina Perkeleen varalle herkkuja ja hauskoja leikkejä. 

Pikku hiljaa Perkele nimestä rupesi muodostumaan nätimpiä lempinimejä, niistä käytetyimpiä tänäkin päivänä ovat Pöppis, Poppana, Pöpsendaaleri, Pöppänä. 

Mitenniin utelias?

Juuri ennen minun ja ukkokullan yhteenmuuttoa Pöppänä ei enään reissultaan tullut takaisin. 

Olimme surunmurtamia ja toivoimme joka päivä, että saisimme kissamme takaisin. Laitoimme ilmoituksia kauppojen seinille, nettiin ja ilmoittimme myös paikalliseen kenneliin. Kävimme joka päivä 1-2 kertaa etsimässä Pöppistä pari kilometrin säteellä vanhasta asunnosta. Meillä oli mukanamme Pöppiksen mielileluja ja herkkuja. Huutelimme, kutsuimme, katselimme silmätarkkana.. Ihan turhaan. Kuukausien etsinnän jälkeen luovutimme ja julistimme Pöppänän kuolleeksi mielissämme. 

Jossain välissä päätimme, että olemme päässeet ylin Pöppiksen "kuolemasta". Aloimme etsiä uutta kissaa niin hiljaiseen asuntoomme. Löysinkin ilmoituksen Facebookista ja otin pentujen antajaan heti yhteyttä. Pian saimme vastauksen, että yksi pentu on jäljellä. Varovasti hän kysyi, että haittaako meitä jos pentu on "vammainen". Hän kertoi, että pennulla on jokaisessa tassussa yksi varvas liikaa, se ei ollut mielestämme mikään este pennun ottamiselle. Aloimme ostaa pennulle tarvikkeita valmiiksi ja odottelimme luovutuspäivää. 

Viikkojen päästä luovuttaja soitti ja kertoi olevansa tulossa tuomaan pentua. Menin pihalle vastaan ja jähmetyin kun luovuttaja nousi autosta pahvilaatikon kanssa. Pienen pienessä laatikossa oli pieni harmaa pentu. Ihastuin heti ja jonkilaisessa siitä johtuvasta onnen shokista änkytin luovuttajalle ties mitä ja yritin tarjota rahaa edes bensakulujen korvaamiseksi. Pian luovuttaja lähti ja minä kannoin pienen pahvilaatikon sisälle kotiimme. 

Bablo, Biblo, Biblonen, Peukkukatti,Bibluska,Bibelo

Pikkuruinen Bablo (äitini keksi nimen jo ennenkuin saimme Bablon.) oli heti alusta asti todella luottavainen meitä kohtaan. Olimme ihastuksissamme tuosta pienestä peukkukatista. Varhain totutimme Bablon kulkemaan valjaissa pihalla ja se lieneekin yksi sen lempipuuhista. 

Muutaman kuukauden kuluttua Bablon tulon jälkeen saimme soiton paikallisesta kennelistä. Olin ihmeissäni kun kennelin omistaja arveli heillä olevan meidän kissamme. Lähdimme samana iltana vanhiempieni kuskaamana katsomaan kenneliin löytökissaa. Näimme heti, että kissa on Pöppis. Pöppis oli muuttunut 8 kk reissun aikana melkoiseksi möhköpalloksi, se oli kuitenkin täysin terve eikä turkissakaan ollut mitään vikaa. Iloiten toimme Pöppiksen kotiin. 

Bablo oli ihmeissään tulokkaasta. Pöppis reppana ei saanut hetken rauhaa kun pikkuinen Bablo tassutteli koko ajan perässä töllistellen outoa möhköpalloa. 

Muutamassa päivässä pojista tuli hyviä kavereita ja nykyään ne ovat erottomattomat. 


<3


Poitsujen lempipuuhat taitavat olla syöminen, nukkuminen ja meidän kiusaaminen. Bablosta erityisen hauskaa on vetää ja noutaa valkoista narua. Bablo poika on myös hyvin vaativa pihalle pääsyn suhteen. Se kyllä huomaa jos minä olen menossa esim. käymään tupakalla. Voi sitä huudon määrää ja niitä silmiä. Pöppis tykkää kovasti jahdata namuja ja laaserin punaista täplää. 

Pöppiksestä isi on paras! Pöppis saattaa varoittamatta hypätä ukon syliin ja olla siellä tyytyväisenä niin kauan kuin ukko vain pitelee. Minun syliini se saattaa hypätä joskus, mutta paljon harvemmin. Bablo on enemmän minuun leimautunut, se tulee melkeinpä joka yö kainalooni nukkumaan ja tykkää pusutella. 

Pöppis on meidän jätemylly, se varmaan söis kaiken mitä sille antas. Bablo on taas meidän nirsoperse, ei kelpaa jos on purkkiruokaa eikä kelpaa jos on halvinta pussiruokaa. 

Pöppis yrittää aina Babloa raiskata, mutta ruokakupilla Bablo on se joka määrää! 

Mainittakoon myös, että yläselästäni niskan seudulta löytyy tatuoituna Bablon silmät. Pöppis tatska on suunnitteilla.


Nää tassukkaat saavat päivittäin nauramaan ja suuttumaan, nää pitää järjen päässä ja stressin poissa, elämä ois kurjaa ilman poitsuja. <3 

2 kommenttia:

  1. voi ihanat kissat<3 Toi mun kissa vaan makaa tossa vieres, kun on vihanen mulle :D sillä oli korvissa likaa, nii tänään hain apteekista korvatippoja ja typy ei oikei tykänny ku laitoin niit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on. <3 Meilläkään ei oikein pojat arvosta korvien putsaamista, ne kyllä mököttää pitkän aikaa putsauksen jälkeen. Sama homma jos turkissa tai tassuissa on jotain likaa ja on pakko käyttää pesulla. Pöppiksen peseminen on kyllä melko koomista kun se ottaa kiinni vesiputkista tassuilla tai lähtee kiipeämään suihkuverhoa pitkin ylöspäin.. :D

      Onneks nuo kisut on kuitenkin siistejä otuksia niin pitävät itse itsensä puhtaina ettei tarvi olla joka välissä viemässä pesulle, korvat on kyllä sinänsä ikävä paikka kun eivät sinne tassuillaan yllä.. :)

      Poista